tiistai 3. huhtikuuta 2012

Sysmäläiset lihapullat

Oletteko tutustuneet Sysmän Luomuherkut Oy:n tuotteisiin? Meillä on syöty Sysmän mysliä ja tykätty siitä, ja viime vuonna silmiin sitten sattui Sysmän Luomu Sipulikeitto. Minun kotonani, kuten varmaan aika monen muunkin, on lihapullataikinaan lykätty sipulikeittopussin sisältö. Knorria ja blåbandia ja niitä vastaavia. Niin minäkin olen verenperintönä joskus lihapullani tehnyt (ihan hyvää joo), mutta sitten tuli sysmäläinen ja kellisti kaikki muut kanveesiin! Parempaa! En ole siitä sipulikeittoa tehnyt, kuten en niistä muistakaan, mutta lihapullat maustuvat hyviksi. Perusresepti, joka löytyy Sysmän Luomuherkkujenkin reseptisivuilta muuntuu mausteita ja yrttejä vaihtelemalla, mutta aina tulee maukasta. Ja ilman mitään muitakin mausteita tulee hyvää, että on sillä lailla nopsakan emännän tuote.

SYSMÄLÄISET LIHAPULLAT

500 g naudan paistijauhelihaa (tahi luomujauhelihaa, jos löydät)
2 dl kermaviiliä
1 pss Sysmän Luomu Sipulikeittoainesta
3 rkl korppujauhoja
1 muna
(tuoretta) timjamia ja basilikaa
mustapippuria
pari valkosipulinkynttä puristettuna

Sekoita ensin kermaviiliin korppujauhot ja sipulikeittojauhe. Anna turvota muutaman minuutin ajan. Sekoita siihen sitten valkosipuli, jauheliha ja kananmuna sekä mausteet ja vaivaa taikina hyvin sekaisin. Muotoile taikinasta haluamasi kokoisia lihapullia ja paista ne n. 200 asteessa, kunnes ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. Parikyt minsaa ehkä... riippuen palleroiden koosta.

6 kommenttia:

  1. Haa, ai täälläkin on kokkeiltu lihapullia! : ) Minä olen pyöräyttänyt jo pari satsia viikon sisään, mutta sipulikeittoaineksista olen kyllä pysynyt kaukana, vaikka niitä meidänkin kotikotona aikoinaan käytettiin ahkerasti. Täytyypä joskus testata noita sysmäläisiä tuotteita, jos sattuvat kaupassa kävelemään vastaan. Ihan vieras firma tätä ennen, mutta onneksi blogeissa kiertely on sivistävää puuhaa. : D

    VastaaPoista
  2. No niin on, Canelia! Eilen illalla piipahdin sun blogissa ja hymyilin samalle asialle. Äsken huomasin, että olit voitaikinasta askarrellut, ja yllättäen mullakin odottaa yks voitaikinapostaus julkaisuaan. Mämmilinjoille minen lähe, joten siinä ei olla samiksia :))

    VastaaPoista
  3. Sysmän myslit on huippuja! Tänään ostin vertailun vuoksi Vavesaaren mustikkamysliä, luomua sekin. Yksi pitkäaikainen suosikki on Juntulan luomutilan myslit/murot, joissa marjaa on enemmän kun vähemmän, väri hurmaava, eikä sokeria ole lainkaan.

    VastaaPoista
  4. Hannele: Juntula ja Vavesaari ovat mulle ihan uusia nimiä myslimaailmassa. Kotiharmin mysli on tutumpi :) Itse tehtynä saa semmoista mysliä kun haluaa, niin sokeroituna tai hunajoituna (tai ilman) kuin haluaa.

    VastaaPoista
  5. Kotitekoiset painii niin eri sarjassa, etten edes viitsinyt mainita :)

    Teidän viljelyt näyttää voivan erinomaisesti!

    VastaaPoista
  6. Niin painii :) Viljelyt kurkottavat kohti aurinkoa. Niin minäkin :) Oi ihana kevät!!

    VastaaPoista