maanantai 12. syyskuuta 2016

Omenainen broilerkastike

Kun on ollut aktiivinen kokkailija jo... ööö, no, pitkälti yli kaksikymmentä vuotta, on ehtinyt nähdä monenlaisia trendejä sekä erilaisten raaka-aineiden nousuja ja tuhoja. Parikymmentä vuotta sitten muistelen käyttäneeni omenaa ruuanlaitossa useammin kuin nykyisin, ja trendi näkyy sen aikaisissa reseptiarkistoissakin. Muistan tehneeni esimerkiksi omenaista curry-katkarapukastiketta ja joitain possuruokia omenalla ryyditettynä, currylla tietenkin. Nyt löysin vuosien takaisesta K-kaupan reseptikansiosta omenaisen kanapastan ohjeen, jota päätin kokeilla näin omenakauden keskellä.

Sovelsin ohjetta vain vähän. En halunnut laittaa omenaa niin paljon kuin ohjeessa oli, vaan vain sen verran, että se antaa hentoa aromia. Ruuasta tulikin oikein maukas. Rosmariinipussia en meinannut ensin löytää maustekaapista millään, mutta onneksi löysin lopulta. Rosmariini täydensi kastikkeen makuja ihanasti dominoimatta makua liikaa.


OMENAINEN BROILERKASTIKE (PASTALLE)

n. 400 g broileria (kuutioin ohuita leikkeitä noin sentin kuutioiksi)
1 dl omenakuutioita (laitoin kotimaisia omenoita ihan pieniksi kuutioituna)
50 g pekonia suikaleina
1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
reilu 10 cm:n pätkä purjoa renkaiksi leikattuna
1 dl ruokakermaa
120 g ranskankermaa
1 tl hunajaa
1/2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kanaliemijauhetta
suolaa, mustapippuria
(paistamiseen öljyä)

Paista pannulla ensin hetken aikaa pekonia ja lisää sitten sekaan sipulisilppu. Paista niitä sekoitellen, kunnes sipuli kuullottuu pehmeämmäksi ja pekoni rapsakoituu. Lisää pannulle tarvittaessa öljyä ja paista pekoni-sipuliseoksen kanssa myös broilerkuutiot. Lisää pannulle purjorenkaat, valkosipuli ja omenat ja paista vielä parin minuutin ajan välillä sekoitellen. Kaada pannulle kerma ja ranskankerma, ja lisää kanaliemijauhe, hunaja, rosmariini ja ripaus mustapippuria. Kun kastike alkaa kiehua, tarkista suola ja lisää sitä tarvittaessa. Anna kastikkeen kiehua vielä 5-10 minuuttia. Broilerkuutiot ovat niin pieniä, että ne kypsyvät joutuisasti.

Tarjoile broilerkastike esimerkiksi tagliatelle-pastan kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti