Ostin viikonloppuna ainekset hirmuisen houkuttelevan kuuloiseen paahdettuun kukkakaali-fetasalaattiin (Glorian Ruoka &viini 4/2020), mutta eiliset kokkailut muuttivat reseptiikkaa aika olennaisesti. Keitin broilerpyöryköiden pariksi villiriisiseosta, jota jäi sen verran reilusti, että päätin rakentaa kukkakaalisalaatin sen päälle (enkä bulguriin, kuten ohjeessa). Koska paahtaminen parantaa monenkin jo sinällään herkun makua, päätin paahtaa kukkakaalipalojen kanssa myös fetaa. Tuosta ohjeen kastikeannoksesta sain kulutettua vain noin puolet. Arvelen, että bulgur imaisisi sen kokonaan, eli jos käytät bulguria, niin tee vain reilusti tuon verran kastiketta.
Riisiversiona tämä salaatti on gluteeniton, bulgurilla ei, koska se on vehnää.
Salaatin kanssa syötiin eiliseltä jääneitä broilerpyöryköitä, ja tämän herkkuaterian voimin jaksettiin tehdä puolentoista tunnin pyörälenkki. Metsissä oli paikoin vielä niin märkää ja mutaista, että ajelimme paljon pyöräteilläkin. Pääsimme myös ajamaan lumella, kun viime yönä tupruttanut toukokuinen lumi ei ollut joka paikasta vielä sulanut. Näin etätyöaikana ei tule ajettua työmatkoja pyörällä (työmatka = kotona muutama askel työpisteelle), joten työpäivän jälkeen ulkoilu on todella tarpeen.
RIISI-KUKKAKAALI-FETASALAATTI
1 kukkakaali
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
hiukan rouhittua mustapippuria
hippunen chilirouhetta
Kastike: (riisiversioon riittää puolikaskin tästä määrästä)
2 valkosipulinkynttä
1 appelsiini
1 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
vähän rouhittua mustapippuria myllystä
Lisäksi:
n. 3-4 dl keitettyä pitkää riisiä / villiriisiseosta (tai 2 dl bulguria --> keitä ohjeen mukaan)
1 dl mantelirouhetta
kourallinen lehtipersiljaa (tai basilikaa kuten ohjeessa)
100 - 200 g fetajuustoa (meillä oli jo avattu paketti, vain noin 100 g jäljellä)
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paloittele kukkakaali nupuiksi, sekoita joukkoon öljyä ja mausteet, ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Jos haluat paahtaa myös fetaa, lisää sekin pellille reiluina kokkareina. Paahda uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes kukkakaalit ovat kypsähköjä eli eivät ihan löllöpehmeitä.
Paahda mantelirouhetta kuumalla, kuivalla pannulla sekoitellen noin minuutin ajan. Varo, ettei rouhe pala. Siirrä mantelirouhe heti toiseen astiaan, koska kuumalle pannulle jäädessään se varmasti kärähtää.
Valmista kastike. Kuori ja raasta / hienonna valkosipulinkynnet. Raasta myös hienolla terällä noin 1 rkl appelsiininkuorta, ja purista appelsiinista mehu. Sekoita kastikkeen ainekset huolella. Hienonna lehtipersilja / basilika.
Sekoita riisin (tai bulgurin) joukkoon paahdetut kukkakaalit ja feta sekä mantelit, yrttisilppu ja kastiketta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hävikistä herkuksi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. toukokuuta 2020
Riisi-kukkakaali-fetasalaatti
Tunnisteet:
gluteeniton,
hävikistä herkuksi,
kasvisruoka,
lisuke,
salaatti
torstai 14. syyskuuta 2017
Kuiva pulla unelmanpehmeäksi eli pullavanukas
Tunnustan olevani ranttu pullansyöjä. Pullan tulee olla tuoretta ja mehevää, ja kuivakka parin päivän vanha pulla takertuu kurkkuun. Taloutemme avarakatseisempi ruokailija kelpuuttaa kuivemmankin pullan - pääasia, että on pullaa. Meillä siis ei tapahdu sitä, että kuivahtanut pullapitkon pätkä joutuu biojätteisiin, mutta jos sinun taloudessasi on tällainen uhka, niin pysähdy tämän reseptin äärelle.
Vaikka uhka ei meillä ollut todellinen, tein hiukan kuivahtaneista pikkupullista kuitenkin pullavanukasta. Se on ihanaa, pehmeää, syysiltoihin sopivaa lohturuokaa, ja jäätelön tai vaniljakastikkeen kera oikein salonkikelpoinen jälkiruoka vaikka vieraille tarjottavaksi. Olen tehnyt pehmeää pullaherkkua ennenkin, mutta tällä kertaa tein siitä oikein sesonkiruokaa - omenalla tietenkin. Oikeastaan tämä voisi olla tupla- tai triplahävikkiherkku, sillä kuivan pullan ohella nahistunut omena ja eilisen maito toimivat tässä kuin tuoreemmatkin tuotteet.
OMENAINEN PULLAVANUKAS (noin 4 annosta)
n. 250 g pullaa (leetaa tai pikkupullia)
1 omena
4 dl maitoa
2 munaa
2 rkl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Siivuta pullat ja asettele ne lomittain uunivuokaan. Kuori ja raasta omena ja tunge raastetta pullaviipaleiden väleihin. Sekoita kulhossa maito, munat ja sokerit ja kaada seos tasaisesti pullaviipaleiden päälle ja anna imeytyä kymmenen minuuttia, ennen kuin nostat vuoan uuniin. Paista pullavanukasta 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Viimeisen kymmenen minuutin ajaksi voit peittää vuoan foliolla, jos näyttää, että pullan pinta kuivahtaa (tosin rapsakka pinta ei sekään ole pahasta). Ota vuoka uunista ja anna sen jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

jälkiruoka,
makeat leivonnaiset,
välipala
sunnuntai 20. elokuuta 2017
Hävikistä herkuksi: Kantarellipyttipannu ja hippunen nieriää
Lauantain herkkupäivällisestä - uusia perunoita, paistettua nieriää ja kantarellimuhennosta - saatiin vielä sunnuntaina herkkulounas, kun se pyöräytettiin paistinpannun kautta lautasille. "Joka keitetyn paistaa, se makian maistaa" kuuluu sanonta, joka on niin totta! Keitetyt perunat nousevat ihan uudelle tasolle paistettuina, ja kun sekaan täräyttää kermaista kantarellimuhennosta, niin hertspiukka, ollaan jo melko sfääreissä.
Kantarellimuhennoksen tein simppelisti sipulista, kantarelleista ja kuohukermasta (siis edellisenä päivänä), ja maustoin sen vain suolalla ja mustapippurilla. Ihanat kantarellit eivät muuta kaipaa. Nieriää paistettiin pannulla, mausteena suolaa ja kevyesti valkopippuria.
Kun tuli seuraavan päivän lounasaika, paistoin pannulla eilisestä jääneitä keitettyjä perunoita (viipaloituna/pilkottuna) ensin hetken aikaa (kunnes alkoivat saada hiukan väriä) ja lisäsin sitten sekaan sipulisilppua yhden sipulin verran. Ripsautin jossain vaiheessa mukaan hiukan suolaa ja mustapippuria. Kun sipulit olivat pehmenneet, lisäsin joukkoon kantarellimuhennoksen jämät (sitä oli 2-3 reilua ruokalusikallista), sekoitin ja annoin paistoksen muhia muutaman minuutin ajan. Sitten laitoin pannulle kalapalat, jotka lämpenivät nopeasti.
Ilman kalaakin tämä pyttipannu olisi ollut älyttömän hyvää, joten kasvissyöjä tai kala-allergikko sekoitelkoot pelkät perunat ja kantarellihässäkän.
Ei tässä tämän kummempia ohjeita tarvita. Paista, sekoita ja maista - nam!

kalaruoka,
kasvisruoka
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Oranssi kasviskeitto
Viime viikonloppuna suu kaipasi reippaita, lämmittäviä makuja ja keho kasvisruokaa. Virittelin meille tuhtin kasviskeiton, joka vastasi kumpaankin tarpeeseen täydellisesti. Keittoon laitetut linssit ja kikherneet pitivät nälän loitolla pitkään, ja harissa ja juustokumina veivät ajatukset lämpimämpiin maihin.
Kun ruokailun jälkeen lysähdin sohvalle selailemaan nettiä, tuli vastaan Kokkipottilan Hannelen valmistama marokkolainen jauhelihakeitto, jossa oli paljon samaa kuin meidän kasviskeitossamme. Nauratti - ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun ollaan oltu jollain lailla samoilla linjoilla ruuanlaitossa. Ajattelin reseptiä lukiessani, että tämä oranssi kasviskeitto voisikin olla nimeltään myös marokkolainen kasviskeitto. Tuo lihaisampi keitto jäi kaihertamaan mieltä niin, että sitä täytyy ehdottomasti jonain päivänä tehdä.
Mutta tässä oranssi (marokkolainen) kasviskeitto, kokkeilkaapa tekin!
ORANSSI KASVISKEITTO
tilkkanen öljyä
2 pientä sipulia (tai 1 isompi)
pari valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 tlk kokonaisia kuorittuja säilyketomaatteja
n. 3 tomaattipurkillista vettä
3 tl kasvisliemijauhetta (tai yksi kasvisliemikuutio)
2 porkkanaa
nyrkin kokoinen pala bataattia
pätkä punaista chiliä
n. 1 tl harissatahnaa (tai oman mielihalun mukaan)
1 dl punaisia linssejä (kuivattuja, huuhtele ennen käyttöä)
1 prk kikherneitä (kypsiä)
kourallinen tuoretta pinaattia (sattui olemaan jääkaapissa, ilmankin pärjää)
n. 1 tl hunajaa
suolaa
pari ruokalusikallista tuoretta minttusilppua
puolikkaan limetin mehu
Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori bataatti ja kuutioi se pieniksi kuutioiksi (alle sentin kokoiset kypsyvät joutuin). Kuori porkkana ja suikaloi se ohuiksi suikaleiksi (ohuet suikaleet ehtivät kypsyä samassa ajassa bataattikuutioiden kanssa). Kuumenna kattilanpohjalla öljyä ja freesaa sipulia ja valkosipulia siinä muutaman minuutin ajan yhdessä juustokuminan kanssa. Lisää kattilaan tomaatit, harissatahnaa ja purkillinen vettä, ja surauta sitten seos sauvasekoittimella sileämmäksi. Lisää kattilaan vielä pari tölkillistä vettä ja kasvisliemijauhe (tai -kuutio) sekä porkkanat ja bataatit. Silppua joukkoon myös chiliä. Lisää sitten kattilaan bataatti ja porkkana kypsymään. Anna keiton kiehua ja kasvisten kypsyä noin 10 minuuttia ennen kuin lisäät huuhdellut linssit. Keitä linsseillä vahvistettua keittoa vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes linssit ja kasvikset ovat sopivan kypsiä. Lisää ihan lopuksi keittoon huuhdeltu ja suikaloitu pinaatti sekä huuhtaistut kikherneet ja anna niiden kiehahtaa enää pari minuuttia. Mausta keitto itsellesi sopivalla suolamäärällä (jos vielä lisää tarvitaan) ja hippusella hunajaa sekä tuoreella silputulla mintulla ja limettimehulla.
Minä paistoin keiton kaveriksi vielä jääkaapissa pyöriskelleet siitakesienet ja palasen halloumijuustoa (pieneksi kuutioituna). Kumpaankin tuli reippaalla lämmöllä paistettuna rapsakkaa paistopintaa, ja ne sopivat keiton kumppaniksi mukavasti.

keitto
lauantai 14. tammikuuta 2017
Pastakastike ja unohduksia
Chorizomakkarat ovat hyvä ruoka-aine. Ne ovat tuhteja ja mausteisia, ja useimmiten meillä käytetäänkin paketista vain puolet, sillä vähempikin määrä tuo hyvää makua ruokaan. Loppupuoliskolle pitää sitten keksiä jotain muuta käyttöä, ja usein pari jäljelle jäänyttä makkaraa pääsee hävikistä herkuksi -ruokaan. Nyt makkaroita oli ostettu tapaspöytää varten, ja puolet pääsivät lopulta arki-illan mainioon pastakastikkeeseen. Lisäsin sekaan myös yhden lehtikaalin lehden, paprikan ja rasiallisen kirsikkatomaatteja. Vaikka chorizo itsessään tuo ruokaan mausteisuutta, lisäsin vielä joukkoon yhden punaisen chilin, ja jo oli ihanasti lämpöä lautasella ja suussa! Simppeliä ja hyvää!
CHORIZO-TOMAATTIKASTIKE PASTALLE
tilkka oliiviöljyä
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen paprika pieninä kuutioina
2 chorizomakkaraa pieneksi kuutioituna
1 lehtikaalin lehti suikaloituna (poista paksu lehtiruoti)
1 punainen chili silputtuna
1 rasia kirsikkatomaatteja puolitettuna
1/2 - 1 dl vettä
n. 1 tl hunajaa
n. 1 tl balsamiviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
Kuumenna pannulla hiukan oliiviöljyä ja laita sipulit paistumaan. Lisää aika pian makkarapalat ja paprikakuutiot, ja paistele, kunnes sipulit alkavat pehmetä ja makkarakuutiot saada väriä. Lisää pannulle muut ainekset (suolaa maun mukaan ja pippuria pari pyöräytystä myllystä) ja anna hautua kymmenisen minuuttia. Voit lisätä sekaan vähän pastankiehumisvettä, jos haluat seoksesta kastikemaisempaa.
Kaada kastike kypsän pastan joukkoon, sekoita ja nauti. (Minä olisin kyllä voinut popsia tuota pelkkää kastiketta, oli niin hyvää...)
PS: Meillä on tehty tosi hyviä ruokia koko alkuvuosi, ja niitä on jopa valokuvattu. Blogiin asti ne vain eivät ole päässeet. Yksi syy on se, että kokki on unohtanut kirjata ylös, mitä ruokaan laitettiin. Eikö tämäkin näytä tosi hyvältä?:
Tarkkaan kun katsoo, niin siinä on nuudeleita ja vissiin kalaa. Ja siitakesieniä ja parsakaalta. Ja sen muistan, että oli ihan järisyttävän hyvää! Jotain itämaishenkistä oli maussa, mahdollisesti thaimaalaista... Ehkä täytyy yrittää uusia tämä ruoka, koska muistan ajatelleeni, että muutkin kuin me Kokkeillaan-keittiön väki ansaitsevat näin hyvän reseptin.
Ja sitten on ollut tällaistakin (nyhtökaura-makaronivuoka):
Nyhtökaurasta tein kastikkeen (tomaattimurskaa ja Koskenlaskija-sulatejuustoa ainakin siihen laitoin), ja sitten ladoin kastiketta ja keitettyä makaroonia vuokaan kerroksittain. Munamaitoa en muista laittaneeni. Tätäkin voisi yrittää uusia, koska oli mielestäni hyvää.
Kun Armastukselle mainitsin, että minulla on ruokakuvia ilman reseptejä, enkä muista miten ne valmistin, sain pitkän ja syvän moittivan katseen osakseni. Olisiko ollut paikallaan tehdä uudenvuodenlupaus, että kirjaan muistiin kaikki ateriaviritelmät, joita teen? Vieläkö on myöhäistä tehdä sopimus itsensä kanssa?

* * *

tiistai 18. lokakuuta 2016
Paras porkkanasosekeitto
Söin juuri elämäni parasta porkkanasosekeittoa!
Tekisi mieli syödä koko kattilallinen yksin, mutta pitää varmaan jakaa tuota iloa myös puolisolle...
Ihanat maut Hannan soppa -blogista löytyneeseen porkkanakeittoon tuovat chili, kookosmaito ja maapähkinävoi. Viimeksi mainittua en ole osannut laittaa oikein muuhun kuin sataykastikkeeseen, koska leivän päällä se ei minulle maistu millään muotoa. Tykkääkö joku teistä? Ja mihin muuhun sitä vielä voisi käyttää?
Minä sovelsin Hannan ohjetta vähän. Tuoretta chiliä ei ollut, joten laitoin chilirouhetta purkista. Lisäsin keittoon myös parin päivän takaisen pottumuusin jämän, kun se oli muuten vaarassa joutua biopussiin. Kookosmaitoa laitoin hippusen enemmän. Poikkesin ohjeesta myös siinä, että en kuullottanut kasviksia vaan heitin palat suoraan kiehuvaan kasvisliemeen.
Keitosta tuli ihan tajuttoman järkyttävän hirveän hyvää! Tehkää tekin ja innostukaa. On helppo, on hyvä.
MAAPÄHKINÄINEN PORKKANASOSEKEITTO
8 dl kasvislientä
1 sipuli
6 reilun kokoista porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
vajaa 1 tl (tai maun mukaan) chilirouhetta
n. 2 dl perunamuusinjämiä
1 dl maapähkinävoita
1,5 dl kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria
Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkanat. Laita ne kiehumaan kasvisliemeen yhdessä chilirouheen kanssa. Keitä, kunnes porkkanapalat ovat kypsiä. (Minä leikkasin porkkanat noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja niiden kypsymiseen meni noin 20 minuuttia.) Lisää kattilaan muusinjämät, maapähkinävoi ja kookosmaito. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Ripauta joukkoon hiukan mustapippuria ja halutessasi myös suolaa.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Vältä hävikki, valmista jälkkäri: marenkia ja jäätelöä
Tein eräänä päivänä vieraskahvipöytään marenkipohjaisia leivoksia, ja koska marenki on riittoisaa, jäi pohjia vielä ylimääräisiäkin. Ne eivät olleet millänsäkään muutaman päivän säilytyksestä leivinpaperin mutkassa, ja sopivat oikein hyvin hävikkijälkiruuan pohjaksi.
Marenkipohjan päälle lusikoin mangojugurttia (soseutettua tuoretta mangoa, turkkilaista jugurttia ja ripaus tomusokeria sekä vaniljaa) ja päälle pyöräytin jäätelöpallon sitruunajäätelöpurkista. Koko komeuden päälle tuli vielä loput soseutetusta mangosta. Rapeaa, samettisen pehmeää, makeaa ja raikasta yhtä aikaa! Ja kuvassa tosi rumaa :)
Marenkipohjat tein tällä marenkiohjeella, joka on luotto-ohjeeni. Onnistuu aina ja on helppo tehdä.
MARENKI-JÄÄTELÖLEIVOKSET (4 kpl)
4 marenkipohjaa (minipavlovat)
1 pieni tuore mango
2 reilua ruokalusikallista turkkilaista jugurttia
1 tl tomusokeria
ripaus vaniljaa myllystä (tai vähän vaniljasokeria)
4 pientä palloa sitruunajäätelöä (Jymyn sitruunajätski on namnam!)
Kuori ja kuutioi mango ja soseuta se (haarukalla tai sauvasekoittimella). Ota noin puolet soseesta ja sekoita jugurtin kanssa. Lisää joukkoon sokeria ja vaniljaa.
Jaa mangojugurttitäyte marenkipohjien koloihin ja tee jokaiseen jäätelöpallo päälle. Laita päälle loput mangososeesta.
Ei ehkä kaunista, mutta ah, niin hyvää!

maanantai 14. maaliskuuta 2016
Arkirealismia
Sain vaatimuksen julkaista tonnikalakastikkeen ohjeen, ettei aina tule tuutin täydeltä hanhenmaksapalleroita. Että luulisitte ymmärtäisitte, että meillä syödään ihan tavallista ruokaa täällä Kotiharmilassa. Tässä teille realismia: yhtenä päivänä syötiin Kärkkäreitä, toisena päivänä poronkäristystä ja pottumuusia, kolmantena spagettia ja tonnikalakastiketta. On ollut hanhenmaksa- ja kaviaaririntamalla hyvin niukka tarjoilu viime vuosina aikoina (ikinä).
Mutta tämä tonnikalakastike onkin vähän vaikeampi juttu. Siis ohje. Kun joka kerta tulee erilainen soosi. Kyseessä on hävikistä herkuksi -ruoka, johon laitetaan tonnikalan lisäksi sitä mitä kaapissa sattuu olemaan. Sipulia ja valkosipulia laitetaan aina. Ja ketsuppia (sanokoot muut hienostelijat mitä sanovat). Sitten voidaan laittaa jotain tuorejuustoa tai kermatuotetta, jos on purkinjämiä. Jos ei ole, niin jatketaan kastiketta vedellä ja tomaattipyreellä. Yrttejä silputaan sekaan sen mukaan, mitä löytyy. Jos ei löydy, mennään kuivatulla oreganolla ja hippusella tilliä. Chiliä ropsautetaan sekaan sopivasti (koskaan ei ole tullut liikaa). Tööttäys srirachapullostakin sopii sekaan. Jos kaapista löytyy kapriksia, niitä laitetaan tietenkin. Oliiveistakaan kastike ei pahastu. Joskus raastan sekaan porkkanan tai paloittelen joukkoon parsakaalta. Näillä variaatioilla tulee melko sekalainen ja alati muuntuva kastike, mutta yleensä hurjan maukas. Plussaa on myös nopeus, mikä pelastaa äkkinälkätilanteessa.
Tämänkertaisen tuotoksen reseptiikka oli tällainen:
TONNIKALAKASTIKE (pastalle)
puolikas sipuli (kokonainenkaan ei ole pahasta, mutta sattui nyt olemaan puolikas jääkaapissa)
pari valkosipulinkynttä
1 prk tonnikalaa (ostaa kunnollista ja ilman delfiinejä pyydettyä)
vähän tuoretta pinaattia (pussinpohjallinen)
reilu ruutaus ketsuppia
chilipulveria maun mukaan
vajaa 1 dl kuohukermaa
hiukan vettä
pari ruokalusikallista kapriksia
mustapippuria
tuoreita yrttejä (hippunen salviaa ja vähän enemmän lehtipersiljaa)
(suolaa)
Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä (tonnikalapurkin öljyssä) kattilanpohjalla hetken aikaa, kunnes alkavat pehmentyä. Lisää sekaan muut aineet ja sekoita kastikkeeksi. Anna kiehua kevyesti sen aikaa kun pasta kypsyy. Suolaa voi lisätä, jos suu sitä kaipaa.
Kun pasta on kypsynyt, kaada kattilasta vesi pois, ja sekoita pastan joukkoon soosi. Nams.

kastike,
pasta
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Jatkojalostusta: kulhoruokaa
Tulin vahingossa tehneeksi tämän ajan trendiruoan eli kulhoruoan, kun muokkasin edellispäivän ateriaa uudeksi ruokalajiksi.
Venytin sataykastiketta lisäämällä siihen kookosmaitoa eli kastikkeesta tuli juoksevampaa. Lisäsin sekaan soijakastiketta ja srirachaa tuomaan lisämakua ja -potkua.
Keitin jasmiiniriisiä.
Marinoin kuutioitua tofua (noin tunnin ajan): hiukan öljyä, palanen raastettua inkivääriä, silputtu valkosipulinkynsi, turaus srirachaa, puolikkaan limetin mehu ja pikku liraus kalakastiketta. Juuri ennen paistamista pyörittelin tofukuutiot pankojauhoissa (tavallinen korppujauhokin käy), ja sitten paiston pannulla öljyssä niihin kauniin ruskean ja rapean pinnan.
Lämmitin muutaman broileripyörykän, raastoin yhden porkkanan ja kasasin kaikkia aineksia kulhoon.
Hyvää. Ja näin taas vältettiin ruuan tuhlausta. Mistään aineksista ei olisi yksistään saanut kahdelle hengelle ateriaa, mutta yhdistelemällä ja jatkamalla se onnistui. Lisäksi sekä broiskupyörykät ja tofu oli syytä popsia pois nopealla aikataululla, sillä kummallakin viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen -päivä oli jo juuri ja juuri mennyttä.

perjantai 1. tammikuuta 2016
Ruusukaalipyttipannu (ja caesar-kastike)
Hyvää ja makoisaa uutta vuotta!
Viime vuodelta jäi käsiin paitsi monenlaisia ihania kokemuksia ja muistoja, myös pari keitettyä perunaa ja paketti ruusukaalta (joista jälkimmäiset oli ostettu joulunpyhien ruokailuun). Paistoin lounaaksi lohta (mausteena suola, mustapippuri, sitruunamehu ja tilli - ai miten hyvää!) ja tein lisukkeeksi ruusukaalipyttipannua pinaatilla höystettynä. Viimevuotinen (eilinen) caesarsalaatinkastike toimi arvaamattoman hyvin aterian kastikkeena, joten kirjoitan senkin ohjeen tänne muistiin. Ohje on peräisin Soppakellari-blogista.
RUUSUKAALIPYTTIPANNU (kahdelle)
öljyä
2 kookasta keitettyä perunaa
1 pkt ruusukaalta (miinus viisi jo pahaksi mennyttä)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
kourallinen tuoreita pinaatinlehtiä
1 tl tummaa balsamiviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
n. 1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa, mustapippuria
Nipsauta ruusukaaleista pieni pala kannasta ja poista päällimmäiset lehdet. Lohko ruusukaalit neljään osaan. Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi ja hienonna ne. Kuori keitetyt perunat ja kuutioi ne. Huuhtaise pinaatinlehdistä hiekka pois.
Kuumenna paistinpannulla pari ruokalusikallista öljyä ja paista ensin ruusukaaleja siinä tovin aikaa. Älä sekoita ensimmäisen minuutin-parin aikana ollenkaan. Ei ole pahasta, jos ruusukaalit saavat väriä. Lisää perunakuutiot ja sipuli, kun ruusukaalit ovat paistuneet pari-kolme minuuttia ja paista välillä sekoitellen. Lisää viimeisenä valkosipuli ja pinaatinlehdet, ja paista taas välillä sekoitellen. Mausta suolalla, pippurilla, balsamiviinietikalla, sitruunamehulla ja hunajalla mieleiseksesi.
CAESAR-SALAANTINKASTIKE
(tein tästä puolikkaan satsin ja siitä riitti yhteen pieneen salaattiin sekä kastikkeeksi lohelle ja ruusukaalipyttikselle kahdelle hengelle)
1 kananmuna
2,5 dl rypsiöljyä
1 valkosipulin raastettuna (tai silputtuna)
1 rkl vettä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl Dijon-sinappia
2-3 rkl vastapuristettua sitruunanmehua
2 sardellifilettä (en laittanut, vaan laitoin puolikkaaseen satsiin teelusikallisen kapriksia, toimi hyvin)
mustapippuria
suolaa
Laita kaikki aineet kapeaan, korkeaan astiaan. Surauta ainekset sauvasekoittimella sekaisin, kunnes koostumus on kermaista ja kastike saa vaalean värin. Laita kastike jääkaappiin joksikin aikaa, että maut tasaantuvat.
Tunnisteet:
hävikistä herkuksi,
kastike,
kasvisruoka,
lisuke
perjantai 11. joulukuuta 2015
Klementiinipannacotta
Itsenäisyyspäivänä otin pakasteesta mansikoita sulamaan pannacotta mielessäni, mutta päädyinkin valmistamaan klementiinipannacottaa. Huomasin nimittäin, että hedelmäkorissa pyörii vähän rasittavan (ja rasittuneen) näköisiä klementiinejä, ja päätin käyttää ne jälkiruokaan. Impulsiivista, järkevää, säästäväistä ja luovaa - eli hävikistä herkkua. Ja hyvää!
KLEMENTIINIPANNACOTTA (2-3 annosta)
2 dl kuohukermaa
puolikkaan klementiinin kuori
5 rkl klementiinin mehua
1,5 rkl sokeria
n. 35 g valkosuklaata
1 dl turkkilaista jugurttia
2 liivatelehteä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kuori klementiinin kuorta kuorimaveitsellä ja laita kattilaan. Kaada päälle kerma ja klementiinistä puristettua mehua sekä lisää joukkoon sokeri. Kuumenna lähes kiehuvaksi ja sekoittele, kunnes sokeri sulaa. Paloittele suklaa ja lisää kuumaan kermaan. Sekoita, kunnes suklaa sulaa.
Nosta klementiininkuoret pois kermaseoksesta ja lisää sinne lionneet liivatelehdet. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon jugurtti, sekoita, ja annostele jälkiruokamaljoihin. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.

keskiviikko 6. elokuuta 2014
Tomaattirisotto - namnamnam!
Tomaattirisotto syntyi vahingossa, mutta nousi ensimaistamalta risottosuosikkieni kärkikastiin. Jääkaapissa oli vähän paseerattua tomaattia, ja mietin sille käyttötarkoitusta. Kirsikkatomaatitkin lymyilivät rasiassaan sen näköisenä, että ne kurtistuvat kohta näkymättömiksi. Pastakastiketta oli tehty vastikään, joten ei siis sitä. Sitten keksin risoton - tomaattirisoton! Söimme risottoa nyt paistetun kuhan ja lämpimän pinaatin kera, mutta olisin voinut popsia pelkkää risottoa, ja paljon.
Niin hyvää kuin tämä onkin, kannattaa olla maltillinen ja tehdä vain sen verran kuin kertasyömisellä jaksaa syödä. Risoton uudelleen lämmittäminen ei ole niitä parhaimpia ideoita. Maku karkaa johonkin ja rakenne kärsii jäähdytettäessä ja lämmitettäessä. Hätätapauksessa risoton voi pelastaa lämmitysvaiheessa lisäämällä siihen hiukan jotain nestettä. Mutta voi se silti olla parempaa kuin joidenkin isojen työpaikkaruokaloiden ruokatarjonta...
TOMAATTIRISOTTO (kaksi annosta)
oliiviöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl risottoriisiä
1 dl paseerattua tomaattia
4-5 dl kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
vajaa 1 tl hunajaa
mustapippuria
1/2 dl basilika-lehtipersiljasilppua (minulla oli reilummin basilikaa ja vähän persiljaa)
parikymmentä kirsikkatomaattia pilkottuna (tai 3-5 tavallista)
vajaa 1 dl parmesaania raastettuna
Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä öljyssä hetken aikaa, mutta älä ruskista. Lisää kattilaan riisi ja kuullota sitäkin nopeasti. Kaada kattilaan paseerattu tomaatti ja pari desiä kuumaa vettä (vedenkeittimen avulla tämä homma hoituu kätevästi) sekä kasvisliemikuutio ja hunaja, ja sekoita. Anna risoton poreilla ja lisäile kuumaa vettä aina aika ajoin, kun riisit ovat imeneet nestettä. Keitä risottoa hiljalleen, kuumaa nestettä välillä lisäillen, riisipaketin keitto-ohjeiden mukaan kypsäksi. Muista, että risoton ei ole tarkoitus olla kuivaa tai tönkköistä, vaan löysähköä ja pehmeää. Kun riisit ovat lähes kypsiä (varo, etteivät ne kiehu liian pehmeäksi puuroksi), lisää risottoon tomaatit, yrttisilppu ja parmesaaniraaste. Anna risoton vielä vähän aikaa poreilla, jotta yrttien maku pääsee risottoon ja tomaatit vähän pehmenevät. Lisää lopuksi risottoon ripaus mustapippuria ja sekoita hyvin.

lauantai 15. maaliskuuta 2014
Fenkolia makaronilaatikossa
Olen jo monta kertaa rohjennut ostaa fenkolia, sillä se on osoittanut (vastoin epäluulojani) maukkaaksi kasvikseksi. Se sopii hyvin vaikkapa kasvis- ja kalakeittoihin, mutta erityisesti olen tykännyt fenkolista risotossa. Tsekatkaa Omenamintun ohje ja ryhtykää risoton tekoon. Maukasta!
Kun jääkaapista löytyi jauhelihapaketin lisäksi myös yksi nahistumisuhan alla oleva fenkoli, keksin viritellä niistä hiukan erilaisen makaronilaatikon. Sekaan laitoin myös porkkanaa ja tomaattia, ja oman säväyksensä ruokaan toi myös nökkönen vuohenjuustoa. Taloutemme toinen ruokailija arvioi ruuan niin hyväksi, että se ansaitsee blogikirjoituksen. Olkoon sitten niin.
Tulipa sitten jossain vaiheessa mieleen, että tästä voisi tehdä kasvisversion jättämällä jauhelihan pois ja tuplaamalla fenkolin, sipulin, porkkanan ja tomaattien määrän. Kukin voi tietysti käyttää itselleen mieluisia kasviksia (tai mitä siellä sattuu olemaan).
FENKOLILLA HÖYSTETTY MAKARONILAATIKKO
4 dl (täysjyvä)makaronia
vettä keittämiseen
1,5 dl ranskankermaa (tai smetanaa tai jotain maitotuotetta)
1 kananmuna
suolaa, mustapippuria, kuivattua persiljaa
1 fenkoli
2 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
3-4 tomaattia
1/2 prk levitettävää vuohenjuustoa (tai jotain tuorejuustoa)
maun mukaan Srirachaa tai chilijauhetta
mustapippuria
suolaa
1 tl hunajaa
(pastan keitinvettä)
Laita makaronit kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Suikaloi fenkoli ohuelti ja silppua sipuli ja valkosipuli. Paista niitä pannulla öljyssä, kunnes ne alkavat vähän pehmentyä. Kuori porkkanat ja raasta ne karkealla terällä. Pilko tomaatit. Lisää jauheliha pannuun ja paista sekoittaen vähän aikaa. Lisää sitten porkkanaraaste ja tomaatit ja sekoita. Mausta sriracha-kastikkeella tai chilillä sekä suolalla, pippurilla ja hunajalla. Lisää lopuksi vähän vuohenjuustoa ja muutama lusikallinen pastan keitinvettä, jos haluat seoksesta mehevämmän.
Valuta makaronikattilasta pois suurin osa keitinvedestä. 1/2 - 1 dl voi jättää makaronien sekaan. Sekoita kulhossa ranskankerma, muna ja mausteet, ja kaada seos makaronien joukkoon samalla sekoittaen. Laita uunivuokaan noin puolet jauhelihaseoksesta, sitten noin puolet makaroneista, sitten loput jauhelihat ja päällimmäiseksi makaronia. Laita kansi päälle ja nosta vuoka uuniin noin 40 minuutiksi. Loppuvaiheessa kannen voi ottaa pois, jotta pinta saa vähän väriä.

lauantai 1. maaliskuuta 2014
Vaniljaiset vadelmapannukakut
Viikonlopun päiväkahville tai vaikkapa yllätysvieraille on helppoa ja joutuisaa (ja mukavaa) tekaista pieniä pannukakkuja. Pakastemarjoista niihin saa vaihtelevia maustajia, ja perusaineksina voi hyödyntää jääkaapin hävikkiherkkuosastoa. Meillä oli tällä kertaa jääkaapissa kevytranskankermaa ja kivennäisvettä, jotka oli jo syytä käyttää. Pieneen pannukakkusatsiin ne olivat omiaan - toivat makua ja kuohkeutta. Kuinkahan hyviä näistä olisi tullut, jos taikinaan olisi ollut lisätä vielä valkosuklaamurujakin...?
VANILJAISET VADELMAPANNUKAKUT
(tai marjapannukakut)
noin 12 kpl
200 g kevytranskankermaa
1 dl kivennäisvettä (maitokin käy)
1 kananmuna
3 cm:n pätkä vaniljatankoa (tai 1-2 tl vaniljasokeria)
1 rkl (ruoko)sokeria
ripaus suolaa
reilu 2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
reilu 1 dl pakastevadelmia (tai vaikka mustikoita)
paistamiseen rasvaa
Sekoita ranskankerma ja kananmuna sekaisin. Lisää seokseen halkaistusta vaniljatangosta kaapaistu siemenmassa, sokeri, suola sekä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita nopeasti ja lisää vasta ihan lopuksi kivennäisvesi. Sekoita taikinaksi ja lisää pakastemarjat kevyesti sekoittaen. Kuumenna lättypannu ja paista taikinasta valitsemassasi rasvassa (minä käytin pullomargariinia) pieniä pannukakkuja. Paistolämpötila ei saa olla liian kova, silloin pannarit palavat, mutta eivät kypsy sisältä. Paista pannareita muutaman minuutin ajan molemmilta puolilta.

makeat leivonnaiset
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Juustoinen kasviskeitto
Pehmenneet kirsikkatomaatit, vihanneslaatikossa pyörivät paprikanpuolikkaat, viime viikolla puolitettu sipuli, taipuisa porkkana ja eräpäiväänsä lähestyvä Philadelphia-juusto = juustoinen kasviskeitto.
Kasviskeitot ovat usein Hävikistä herkuksi -ruokaa mitä parhaimmassa muodossa. Tämä keitto oli niin hyvää, että joskus kannattaa hankkia ainekset sen varalle ihan asiasta tehden.
JUUSTOINEN KASVISKEITTO (kahdelle)
öljyä (käytin macadamiaöljyä)
puolikas sipuli
1 valkosipulinkynsi
keltaista ja punaista paprikaa (meillä oli noin puolikas iso paprika molempaa väriä)
1 porkkana
kymmenkunta kirsikkatomaattia
vettä
200 g tuorejuustoa (meillä oli Philadelphiaa)
suolaa, mustapippuria, cayennepippuria
n. 1 tl hunajaa
Silppua sipulinpuolikas ja valkosipulinkynsi. Leikkaa paprikat rouheiksi kuutioiksi ja kuori ja raasta porkkana. Kuumenna kattilan pohjalla öljyä ja kuullota kasviksia siinä jonkun minuutin ajan. Puolita tomaatit ja heitä ne kattilaan. Sekoittele hetki ja lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää ripaus suolaa ja cayennepippuria. Anna kiehua vartin verran ja soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Sattumia ja murusia saa jäädä, mutta jos haluat oikein sileää, niin surraa tomerasti. Lisää sitten juusto ja kuumenna keitto uudelleen. Lisää myös hunaja, se taittaa mukavasti tomaatin ja juuston happamuutta. Pyöräytä sekaan mustapippuria myllystä ja tarkista keiton suolaisuus. Anna pulpahdella hetken aikaa ja sekoita juusto hyvin keiton sekaan. Voit myös lisätä keittoon vettä sen mukaan, miten luirua siitä haluat. Minä lisäsin ehkä puoli desiä vielä ja kiehautin keiton.

maanantai 21. lokakuuta 2013
Paistetut banaanit ja kookoskinuskikastike
Mustuneiden banaanien ainoa oikea päätepiste on paistinpannu, ei biojäteastia. Paistamalla niiden vähän nuhjuinen maku paranee, ja kun kylkeen pyöräytetään pari jäätelöpalloa ja kaiken kruunaa kookoksinen kinuskikastike, niin ollaan jo melkoisen herkun äärellä.
Banaaneja meillä on paistettu ennenkin, mutta kookosmaidosta en ole aiemmin tehnyt kinuskikastiketta. Sepä olikin hurjan hyvä uusi tuttavuus! Onneksi tein kastiketta tämän ohjeen mukaisen satsin. Kahden hengen jälkiruokaan sitä oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta lopun laitoin kannelliseen purkkiin jääkaappiin muita tarpeita varten. Ai mitä muita? Noooo.... vaikkapa lättyjen päälle, jäätelön kera, vohveleiden kumppaniksi...
Aloita jälkkärin valmistus kastikkeesta.
KOOKOSKINUSKIKASTIKE
2 dl kookosmaitoa (väh. 15 % rasvaa)
0,5 dl sokeria
0,5 dl vaaleaa siirappia
Laita ainekset pieneen kattilaan ja keitä voimakkaasti 5 - 10 minuuttia, kunnes kastike alkaa saeta hiukan. (Minun kastikkeeni oli kymmenen minuutin jälkeen vain vähän saennut, mutta hyvänmakuinen, joten otin sen pois.) Anna kastikkeen jäähtyä ainakin vähän ennen tarjoilua.
PAISTETUT BANAANIT (kahdelle)
2 banaania
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria (laitoin tummaa ruokokidesokeria)
1 tl inkiväärijauhetta
hippunen chilijauhetta
2 rkl limetin mehua
Kuori ja paloittele banaanit muutamaan osaan. Sulata voi pannulla ja lisää sinne banaanit paistumaan. Heitä sekaan myös sokeri, inkiväärijauhe ja chiliä. Paista hetki sekoitellen ja lisää limetin mehu. Parin sekoituksen jälkeen alkaa olla valmista ja voit koota annokset. Asettele banaaninpalat lautaselle, lisää jäätelöpallo tai pari ja valuta lopuksi kookoskinuskikastiketta banaanien päälle.

torstai 27. kesäkuuta 2013
Trifle Kotiharmin tapaan
Englantilainen jälkiruoka trifle pitänee sisällään jonkinlaista kostutettua kakkupohjaa, vaniljakastiketta, marjoja tai hedelmiä ja kermavaahtoa. Epämääräisyys määritelmässäni johtuu siitä, etten ole koskaan päässyt "aitoa" trifleä näkemään enkä maistamaan. Tästä johtuen toteutin triflestä oman näkemykseni, josta sukeutuikin hirmuisen maukas jälkiruoka.
Trifleen voi kai käyttää mitä vain kakkutyyppistä leivonnaista, vaikkapa kääretorttu- tai täytekakkupohjaa. Minä löysin jääkaapin perältä kolme pientä kuorruttamatonta raparperikuppikakkua, jotka nyt käytin tähän. Kostutukseen käytin raparperiliköörin ja veriappelsiinivissyn seosta. Keitin jälkiruokaa varten pienen satsin vaniljakastiketta ja vähän reilummasti raparperihilloketta (lopusta riittää aamupuuron kaveriksi). Tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa laitoin myös.
Siinä olivat minun ainekseni. Sinä voit kasata oman triflesi oman keittiösi aarteista :)
TRIFLE (suluissa minun käyttämäni ainekset)
kakku-/käärettorttupohjaa/muffissia tms. (raparperikuppikakkuja)
kostutukseen mehua tai likööriä tai niiden seosta (raparperilikööriä + veriappelsiinivissyä)
hilloa tai hilloketta (raparperihilloketta)
vaniljakastiketta (paksuhkoa)
kermavaahtoa
marjoja tai hedelmiä (mansikoita)
Lado aineksia kerroksittain tarjoilukulhoon tai erillisiin tarjoiluastioihin joka ruokailijalle. Kostuta kakkupohjapaloja aina vähän. Anna jälkiruuan maustua ja mehevöityä hetken aikaa kylmässä ennen tarjoilua.
Voit halutessasi kasata jälkiruuan myös sellaiseen kulhoon, johon se mahtuu :) Ei tarvitse sitten täysimahaisena alkaa luutuamaan joka paikkaa...

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kalaa muusin alla
Perunamuusin jämiä ei kannata (minun mielestäni) lähteä lämmittelemään mikroaaltouunissa. Muusi ei sillä tavoin ainakaan parane. Viisaampaa on vaikkapa tuunata muusista perunaiset pihvit tai paistaa sitä uunissa. Tai syödä sitä kylmänä ruisleivän päällä :) Onko muilla tällainen hassu mieltymys?
Meidän jämämuusimme pääsi nyt kanneksi kuhalle ja tomaatille, joita ladoin kerroksittain annosvuokiin. Ranskankermasipaus toi ruokaan mehevyyttä, ja maku näissä oli kertakaikkisen ihana! Pidä ohje mielessäsi, kun seuraavan kerran teet perunamuusia. Tee sitä vähän reilummin ja herkuttele jämämuusilla seuraavana päivänä kalan kanssa.
PERUNAMUUSILLA KUORRUTETTUA KALAA (2 annosta)
n. 400 g kuhaa fileenä (tai muuta kalaa)
suolaa, mustapippuria
n. 1 dl ranskankermaa
yrttejä (minä laitoin tuoretta salviaa, basilikaa ja persiljaa)
pieni valkosipulinkynsi
tomaattia
perunamuusia (meillä oli ehkä vajaa 4 dl)+ 1 keltuainen
Poista kuhafileiden pääpuolella keskellä oleva ruodonpätkä ja paloittele kalat reiluiksi suupaloiksi. Ripottele päälle suolaa ja pippuria ja paista paloihin kuumalla pannulla nopeasti kauniin ruskea pinta. Sipaise vuokiin vähän öljyä pohjalle ja reunoille. Leikkaa pari tomaattia siivuiksi ja lado siivuja vuokiin vuorotellen kalapalojen kanssa. Sekoita ranskankermaan silputut yrtit, ripsaus suolaa ja pippuria sekä murskattu valkosipulinkynsi. Jaa ranskankermaseos vuokiin. Sekoita perunamuusiin yksi kananmunankeltuainen (ja halutessasi myös suolaa ja pippuria) ja lado kumpaankin vuokaan päällimmäiseksi muusia. Tasoita pinta. Halutessasi voit koristella pintaa esim. haarukalla. Paista vuokia 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta saa väriä.
P.S.: Hannele, tämä toimii myös ahvenen kanssa :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013
Sitruunaiset paistinperunat
Paistetut perunat ovat hävikkiherkkua perinteisimmillään. Joskus meillä keitetään tarkoituksella "liikaa" perunoita, jotta saadaan paistettuja perunoita seuraavana päivänä. Kun söimme paistinperunoita kalan kera, joten tuunasin ne tillillä ja sitruunamehulla. Sitruunamehu nimittäin sopii yllättäen erinomaisesti perunoiden maustamiseen, kuten esimerkiksi lyttypottujen kohdalla on meillä kerta toisensa jälkeen todettu.
PAISTETUT SITRUUNA-TILLIPERUNAT
keitettyjä perunoita
voita + öljyä
tilliä
mustapippuria, suolaa
sitruunamehua
(Kuori, jos käytät kuori päällä keitettyjä perunoita) ja kuutioi perunat. Kuumenna pannulla nokare voita ja loraus öljyä. Kippaa perunakuutiot pannulle paistumaan. Anna rauhassa paistua tovi, ennen kuin alat sekoittelemaan, jotta saat perunoihin kauniin värin. Sekoita välillä ja anna taas paistua. Kun perunat alkavat olla melkein valmiit, lisää joukkoon suolaa ja pippuria sekä tilliä. Lisää lopuksi sitruunamehua maun mukaan ja pyöräytä vielä pannulla minuutin verran.

tiistai 5. maaliskuuta 2013
Omenaiset hasselpähkinämuffinit
Mitä leipoisit, jos sinua pyydettäisiin tekemään pähkinäpiirakka niin että "siihen tulee sitä taikinaa ja sitten pähkinöitä ja sitä lierua päälle"? Että minkälainen taikina? Mitä pähkinöitä? Mikä ihmeen lieru???
Kun en pystynyt tällä ohjeistuksella pähkinäpiirakkaa tekemään, niin tein pähkinämuffineita. Hävikistä herkuksi -hengessä raastoin taikinaan myös yhden pienen, aavistuksen nahistuneen omenan. Olen joskus kauan sitten saanut mainon suklaahippumuffiniohjeen (jota olen välillä tehnyt suklaan sijasta mustikoilla, välillä sitruunalla) Hannelelta, ja siitä muunnelma on nyt tämä reseptini. Laitan sulkuihin suklaahippumuffiniaineet, niin saatte kaksi reseptiä yhdellä iskulla.
Tämä ohje muuten on nopea toteuttaa vaikkapa silloin, kun vieraat soittavat tulevansa tunnin päästä :)
OMENAISET HASSELPÄHKINÄMUFFINIT (12 kookasta muffinia)
1 dl ruokokidesokeria + 0,5 dl hienoa sokeria (alkuperäisohjeessa on 1,5 dl tavallista sokeria)
125 g margariinia
2 munaa
1,5 dl hasselpähkinärouhetta (100 g rouhittua suklaata)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 prk kermaviiliä
1 pieni omena (kuorittuna ja karkeaksi raastettuna, tätä ei siis suklaaversioon)
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vaahdota sokerit ja pehmeä margariini. Lisää munat joukkoon samalla vaahdottaen. Lisää pähkinärouhe ja vehnäjauhot sekä leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita vähän ja lisää kermaviili ja omenaraaste ja hurauta kunnolla sekaisin. Jaa taikina (voideltuihin) muffinipellin koloihin tai amerikanmuffinivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)