tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kampasimpukoita ja chorizoa

Maailma on pullollaan mahtavia makuyhdistelmiä, ja kampasimpukat ja chorizomakkara ovat yksi niistä. Kampasimpukoiden lempeä ja merellinen maku saa reippautta voimakkaasta makkarasta, ja valkosipuli ja rosmariini täydentävät makuja mukavasti. Aika vähällä vaivalla tästä yhdistelmästä saa mainion lisän tapaspöytään (lisää ideoita löytyy vaikkapa Kotiharmilan aiemmista tapaspostauksista) tai hyvän alkupalan aterialle.

Tähän reseptiin ei tarvita tarkkoja määriä aineksista. Riittää, että on pari-kolme kampasimpukkaa per syöjä (määrä riippuu siitä, miten paljon on muuta tarjottavaa) ja muutama siivu chorizoa per kampasimpukka.



KAMPASIMPUKOITA JA CHORIZOA

kampasimpukoita
chorizomakkaraa
valkosipulinkynsi tai kaksi
hiukan tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä

Sulata kampasimpukat ja taputtele ne kuivaksi talouspaperilla. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria.

Leikkaa chorizomakkarasta noin puolen sentin paksuisia siivuja. Kuumenna paistinpannulla öljyä ja paista makkarasiivut rapsakoiksi molemmin puolin yhdessä valkosipulinkynnen ja rosmariinin kanssa. Nosta makkarat pois pannulta talouspaperin päälle (ylimääräinen rasva imeytyy paperiin).

Paista pannulle jääneessä öljyssä kampasimpukat (myös valkosipulinkynnen ja rosmariinit voi jättää pannulle). Meillä oli nyt varsin kookkaita kampasimpukoita, joita paistettiin reilun minuutin ajan kummaltakin puolelta. Kampasimpukoita ei saa paistaa läpikypsiksi, koska silloin niiden koostumus muuttuu epämieluisan kumiseksi.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Ensin lusikalla, kahden tunnin kuluttua haarukalla

Kaksi ruokailijaa, kaksi ruoka-aikaa, kaksi ruokalajia. Aina ei päästä tässäkään taloudessa samaan aikaan ruuan äärelle, joten joskus voidaan päätyä syömään periaatteessa samaa ruokaa.

Eräänä päivänä pääsin valokuvasta näyttämään Armastukselle, mitä itse olin syönyt pari tuntia aiemmin. Erinäköinen ruoka, erityyppinen lautanen ja vallankin eri ruokailuväline. Minulla keittoa, Armastuksella... öö, mitähän lienee... muhennosta? Nuudeleilla nimittäin on taipumus imaista itseensä nestettä ja vahvistaa itseään, ja tällä tavoin muuttaa ruoka ihan toiseksi. Hyvät maut eivät hävinneet onneksi mihinkään eli sekä keitto että muhennos maistuivat hyvälle.


LIHAPULLA-NUUDELIKEITTO

Lihapullat:
200 g naudan jauhelihaa
1 valkosipulinkynsi raastettuna
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
0,5 tl suolaa
1 tl kalakastiketta
1 pieni kananmuna
2 tl korppujauhoja

Keitto:
5 kuivattua kiinalaista sientä (liota kiehuvan kuumassa vedessä noin 15 min.)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1 tl sitruunaruohotahnaa
puolikas sipuli
tilkka öljyä
n. 5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
n. 1 dl sienien liotusvettä
vajaa 1 tl chilihiutaleita
2 porkkanaa
3-4 rkl thaimaalaista kalakastiketta
puolikkaan limetin mehu
n. 40 pikkuruista lihapullaa
vähän riisinuudeleita (anteeksi epämääräinen mitta... kourallinen ehkä meni)

Valmista lihapullataikina sekoittamalla ainekset keskenään hyvin. Pyörittele siitä pieniä, noin peukalonpään kokoisia pullia ja asemoi ne lautaselle odottamaan.

Laita sienet likoamaan kuumaan veteen. Ehkäpä se kannattaa tehdä jo ennen lihapullataikinan tekoa...

Kuori valkosipulinkynnet ja inkivääri ja hienonna ne veitsellä. Kuori sipulinpuolikas ja suikaloi se. Kuumenna kattilan pohjalla vähän öljyä ja heitä sipulit ja inkivääri sekaan. Paista hetki sekoitellen ja lisää sitruunaruohotahna. Pyöräytä sekaisin ja lisää vesi. Ota sienet pois likoamasta ja purista niistä vesi pois. Lisää kattilaan myös sienien liotusvettä. Viipaloi sienet, kuori ja suikaloi porkkanat, ja lisää ne kattilaan. Mausta liemi liemikuutiolla, chilihiutaleilla, limetin mehulla ja kalakastikkeella. Anna liemen kiehua reippaasti ja lisää sekaan lihapullat. Anna keiton lihapullineen kiehua noin 15 minuuttia tai kunnes lihapullat ovat kypsiä. Tarkista vielä keiton maku. Jos kaipaat tasapainotusta, säädä makua hunajan/limetin/kalakastikkeen avulla. Lisää keittoon ihan lopuksi pätkityt nuudelit ja anna keiton porista lempeästi noin viisi minuuttia (tai kunnes nuudelit ovat kypsyneet).

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Meksikon makuja yhdessä astiassa

Chili, savuisuus ja tumma suklaa toimivat hyvin yhteen. Meksikolaisessa uuniruuassa niihin yhdistellään paprikaa, perunaa ja broileria, ja lopputuloksena on kelpo uuniruoka yhden vuoan taktiikalla.

Pohjana tässä on keittiövelho Ottolenghin resepti, jota muokkailin sen mukaan, mitä meillä sattui olemaan ja mitä ei. Oikaisin paprikoiden paahtamisessa ja käytin purkillisen valmiiksi paahdettuja ja kuorittuja paprikoita. Savustettua ja kuivattua chiliä oli vain yksi kappale, joten avasin savupaprikajauhepurkin ja tupsautin sitä soosiin. Kanelitangot korvasin jauhetulla kanelilla. Bataattia meillä ei ollut, joten juurespuoli hoitui yksinomaan perunan voimin. Ohessa on ohje Kotiharmilan versioon, ja tuon edellä olleen linkin takaa löytyy Ottolengin resepti.


CHILI-SUKLAABROILERIA JA PERUNOITA (3 annosta)

Maustekastike:
1 prk (290 g) paahdettuja paprikoita
2 tl kanelia
1 chipotle-chili
vajaa 1 tl savupaprikajauhetta (mallia "hot")
3 valkosipulinkynttä
2,5 tl valkoviinietikkaa
2,5 tl fariinisokeria
3 rkl oliiviöljyä
1,5 tl suolaa
20 g tummaa suklaata raastettuna (laitoin 86 % suklaata)

3 isoa broilerinkoipea
suolaa

5-6 perunaa
1 iso punasipuli

korianteria tai lehtipersiljaa koristeluun

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita kuivattu chili likoamaan kiehuvan kuumaan veteen noin kymmeneksi minuutiksi. Pese sillä välin perunat huolella harjan kanssa, ja kuori ja paloittele sipuli lohkoiksi. Kun chili on vähän pehmennyt, poista siitä kanta ja paloittele chili.

Valmista maustekastike surauttamalla kastikkeen ainekset suklaata lukuunottamatta sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää lopuksi suklaa ja sekoita.

Irrottele sormin broilereista nahkaa irti lihasta, jotta kastike pääsee maustamaan lihaa paremmin. Nahan alle voi heittää myös ripauksen suolaa. Sekoita isossa kulhossa kastike broilereihin, perunoihin ja sipuleihin. Nosta kaikki uunivuokaan, broilerit nahkapuoli päällepäin. Heitä kulhon pohjalle jäänyt kastike mukaan vuokaan. Minä raastoin koko komeuden päälle vielä hippusen tumma suklaata.

Kypsennä broilereita ja perunoita 200-asteisessa uunissa reilun tunnin ajan, kunnes molemmat ovat kypsiä. Meillä vuoka oli uunissa 1 h 15 min.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Parsa-perunakeitto

Parsakausi on alkanut. Harmi vain, että kaupassa tarjolla olleet vihreät parsat olivat melko säälittävän näköisiä nahistuneita pötköjä. Pidän nimittäin enemmän vihreästä parsasta kuin valkoisesta. Koska parsanhimo kuitenkin pääsi kehittymään jo valtavaksi, poimimme ostoskärryyn valkoista parsaa - napakkaa ja topakkaa valkoista parsaa.

Valkoinen parsa päätyi keittoon yhdessä sipulin ja perunan kanssa. Nokare tuorejuustoa ja loraus kuohukermaa sitoivat ainekset sopuisaksi sopaksi.



PARSA-PERUNAKEITTO (2-3 annosta)

3 pientä perunaa
1 sipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
500 g valkoista parsaa
1 tl kasvisliemijauhetta (tai puolikas kasvisliemikuutio)
n. 3 dl vettä
1 dl kuohukermaa
2 rkl tuorejuustoa (laitoin Philadelphiaa, koska siitä sattui nyt olemaan jämät)
1 rkl tuoreita yrttejä (esim. hiukan basilikaa ja lehtipersiljaa)
1 - 2 rkl sitruunamehua

Kuori perunat ja paloittele ne vaikkapa neljään osaan. Kuori sipuli ja pilko se muutamaan osaan. Kuori valkosipulinkynsi. Kiehauta kattilassa vesi ja lisää perunat ja sipulit kiehumaan. Mausta vesi kasvisliemijauheella (tai -kuutionpuolikkaalla). Huuhtele parsat ja kuori ne ohuelti. Napsauta tyvipäässä olevat kovat puumaiset osat pois. Paloittele parsat parin sentin pituisiksi paloiksi. Kun perunat alkavat olla lähes kypsiä, lisää kattilaan parsapalat. Lisää tarvittaessa vettä niin, että parsat ovat juuri ja juuri peittyneinä veden alle. Anna kiehua noin 10 minuuttia tai kunnes parsat ovat pehmenneet kypsiksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää sosekeittoon kuohukerma ja tuorejuusto ja kuumenna keitto kiehuvaksi välillä hämmennellen. Anna keiton kiehahtaa. Silppua sekaan yrttejä ja tirauta joukkoon sitruunamehua. Lisää tarvittaessa oman makusi mukaisesti suolaa. Surauttele vielä hiukan sauvasekoittimella, niin keitosta tulee kuohkeampaa. Ohenna halutessasi keittoa vedellä. Näillä määrillä ja sauvasekoittimella reippaasti möyhentäen keitosta tuli paksuhkoa. Ja ihanaa!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Lohta kesäkurpitsan syleilyssä

Olen löytänyt monia hyviä reseptejä naapurimaan Ica-kauppaketjun sivuilta. Resepteissä on paljon vanhaa tuttua, mutta myös uusia ideoita, kuten esimerkiksi lohipalan kääräiseminen kesäkurpitsasiivuun. Kannattaa siis pyörähtää noilla sivuilla, kun on haussa uusia ideoita.

Teriyakilohta on tehty meillä ennenkin, ja koska se on todettu herkulliseksi, niin tartuin innolla tähän uuteen reseptiin. Uutta twistiä tässä tuo lohen paistaminen kesäkurpitsasiivun sisällä. Kesäkurpitsa paistuu kauniin ruskeaksi (tai vähän turhankin mustaksi ruskeaksi, ellei ole tarkkana) ja saa makua lohesta. Ja lohi kypsyy meheväksi kasvissiivun sisällä.

Ruuassa käytettävän pak choin voi varmasti hyvin korvata esimerkiksi tavallisella kiinankaalilla tai vaikkapa nykyään monissa kaupoissa näkyvällä broccolinilla (pitkävartinen pikkuinen parsakaali). Pak choita ei ainakaan omassa lähikaupassamme oli juuri koskaan valikoimassa. Nyt sitä sattui olemaan jääkaapissa, kun löysin sitä toisesta kaupasta viikko sitten.


KESÄKURPITSAAN KÄÄRITTYÄ LOHTA JA TERIYAKIKASTIKETTA (4 annosta)

vähän reilu 600 g lohta
noin 1 kesäkurpitsa (2-3 kesäkurpitsasiivua / lohipala)
suolaa ja mustapippuria

Kastike:
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi raastettuna
1 dl (japanilaista) soijakastiketta
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria
puolikas lihaliemikuutio (ohjeessa oli kokonainen, mutta en laittanut liian suolaisuuden pelossa)
1 tl Maizenaa

250 g pak choita

lisäkkeeksi keitettyä riisiä

Leikkaa lohi annospaloiksi ja poista niistä nahka. Ripottele kalojen päälle suolaa ja mustapippuria. Pese kesäkurpitsa ja höylää siitä ohuita siivuja esimerkiksi juustohöylällä. Tarvitset 2-3 siivua per kalapala (riippuu siitä, minkä mittainen ja paksuinen on kesäkurpitsa, ja kuinka paksuja ovat kalapalat). Ripottele myös kesäkurpitsoille hiukan suolaa.

Valmista kastike. Laita kaikki kastikeainekset pieneen kattilaan ja kuumenna välillä sekoitellen.

Suikaloi pak choi. Kun kastike on paksuuntunut, lisää suikaleet kastikkeeseen.

Kääri kesäkurpitsasiivut lohipalojen ympärille. Kun kaikki päät ovat samalla puolella, on kasassa pysyminen varmempaa. Kuumenna paistinpannulla vähän öljyä ja nosta lohipalat paistumaan. Paista lohipaloja joka puolelta 2 - 3 minuuttia, tai kunnes kesäkurpitsa on saanut väriä ja lohi on kypsää.

Tarjoile kala ja kastike keitetyn riisin kanssa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sitruunaiset pikkupannukakut

Lukemattomat ovat inspiraation lähteet! Ajatus leivontaan tai ruuanlaittoon voi lähteä lehden tai netin reseptistä, kaupassa houkuttelevasta tai kotona jo olevasta raaka-aineesta, hävikin vähentämisestä, mielihalusta, maku- tai tuoksumuistosta, matkasta... - tai uunin alalokerossa olevasta harvakseltaan käytettävästä leivospellistä, kuten minulle nyt kävi.

Lauantai-iltapäivänä piti keksiä yhdistetty jälkiruoka ja kahvileipä, mieluiten sellainen, joka valmistuu joutuin. Muistin, että meillä on leivospelti (tai mikä ihme sen nimi onkaan), jota tulee käytettyä todella vähän. Mihinkään monimutkaiseen en jaksanut ryhtyä saati että olisin käynyt kaupassa. Mihin kotona on lähes aina aineksia? Pannukakkuun! Päätin tehdä pieniä pannukakkuja pellin koloissa (jotka ovat matalampia kuin muffinipellin kolot), ja mausteeksi valikoitui sitruuna (joka on aina ihanaa). Tein pienen taikinan, jota tuli vahingossa juuri sopivasti kahteentoista pannukakkuun. Sitruuna maistui sopivan hennosti, ja mustikkahillo sopi seuraksi paremmin kuin hyvin. Nams ja mums.


PIENET SITRUUNAPANNUKAKUT (12 kpl)

0,75 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
2 rkl sokeria
1 tl sitruunankuoriraastetta
1,5 dl maitoa
2 rkl sitruunamehua
2 kananmunaa

12 tl nestemäistä margariinia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Sekoita jauhot, suola, sokeri ja sitruunankuoriraaste kulhossa. Lisää joukkoon maitoa samalla sekoittaen. Kun teet tässä järjestyksessä, vältät parhaiten jauhomöykyt taikinassa. Lisää taikinaan sitruunamehu ja kananmunat, ja vispaa taikina hyvin sekaisin.

Töräytä leivospellin jokaiseen koloon teelusikallinen nestemäistä margariinia ja työnnä pelti uuniin. Kun margariini alkaa kuplia, ota vuoka uunista ja jaa taikina tasaisesti koloihin. Leivospellin kolot tulivat tällä määrällä lähes täyteen. Laita pelti uuniin ja paista pannukakkuja uunin keskitasolla 15 - 20 minuuttia 225 asteessa, tai kunnes ne saavat vähän väriä pintaan.



Voit tehdä pannukakut myös tavallisella muffinipellillä.


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Makeantulinen bataattivuoka

Suola ja tulisuus ovat hyviä ystäviä makealle. Aika houkuttelevia ovat esimerkiksi karkit, jotka ovat makeita, mutta silattu kirpakkuudella tai täytetty jollain ärmyllä jauheella. Ruuanlaitossa esimerkiksi bataatti kaipaa kyytiin yleensä sekä chiliä että suolaisuutta. Glorian Ruoka&viini -lehden (1/2016) bbq-bataattivuoan ohjeessa oli molempia. Testasin ohjeen pienin muunnoksin ja totesin hyväksi. Chiliä ohjeessa saattaa olla jonkun makuun räyhäkkäästi, mutta meille se oli oikein sopiva määrä. Bataatti itsessään oli kovin makeaa, joten suuta lämmittävä chili (ja päälle ripoteltu juusto) sopivat sekaan hyvin.

Ruoka sopii syötäväksi sellaisenaan kasvisruokana, mutta maistuu varmasti myös lisukkeena jollekin liharuualle.


BBQ-BATAATTIVUOKA

1 tlk tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 solo-valkosipuli (laitoin 4 valkosipulinkynttä)
1 tl chilihiutaleita
2 rkl tuoretta hienonnettua lehtipersiljaa (oma lisäys)
1 rkl tuoretta hienonnettua minttua (oma lisäys)
3 rkl bbq-kastiketta (laitoin Smokey BBQ-kastiketta)
n. 1/2 tl suolaa (ohjeessa laitettiin vasta valmiiseen ruokaan sormisuolaa)
1 prk käyttövalmiita linssejä (laitoin reilut puoli desiä kypsentämättömiä)
800 g bataattia (minulla oli 500 g:n bataatti)
1 dl cheddarjuustoraastetta

koristeeksi tuoretta minttua

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kaada tomaattimurska ja vesi uunivuokaan. Lisää sekaan viipaloidut valkosipulinkynnet, chilihiutaleet ja yrttisilput sekä bbq-kastike. Mausta suolalla. Lisää joukkoon linssit. Jos käytät raakoja linssejä, huuhtele ne ensin huolella ja lisää vasta sitten uunivuokaan. Sekoita linssi-tomaattiseos. Pese bataatti juuresharjalla ja lohko se. Asettele bataattilohkot vuokaan tomaattiseoksen päälle ja nosta vuoka uuniin. Paista, kunnes bataattiviipaleet ovat kypsiä. Ohje sanoi 30 minuuttia, minulla meni 60 minuuttia. Ehkäpä bataattilohkoni olivat kookkaampia.

Kun bataatit ovat kypsyneet, ripottele niiden pinnalle juustoraastetta ja laita vuoka takaisiin uuniin vielä noin 5 - 10 minuutiksi. Koristele tuoreella mintulla.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Pikkuisen parempi tomaattikeitto

Ruuanlaitto on mukavaa, mutta erityisen mukavaksi se muuttuu hyvässä seurassa ja vilkkaassa puheensorinassa. Se, että paidan selkämys saa tomaattiroiskeita, ei hidasta menoa eikä latista tunnelmaa (ensinnäkin, sappisaippua pelastaa, ja toiseksi, mitäs laitoin valkoisen vaatteen!), sillä emännän poistuessa pesupuuhiin jatkavat vieraat keittiöpuuhia.

Ystävien kanssa pidettyyn ihanaan italialaiseen iltaan alkuruuaksi valittiin tomaatti-mozzarellakeitto, jonka kanssa syötiin ihmeen ihania rosmariini-hunajaleipiä. Molemmissa ohjeissa sovellettiin vähän. Keittoon lisättiin jo ennen soseutusta vähän aurinkokuivattuja tomaatteja, ja leivissä käytettiin vähemmän hunajaa kuin ohjeessa oli.


TOMAATTIKEITTO (6 alkuruoka-annosta tai pari-kolme vähän reilumpaa)

1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl kasvisliemijauhetta
500 g paseerattua tomaattia
10 puolikuivattua (aurinkokuivattua) tomaattia
n. 1 tl sokeria
muutama rouhaisu mustapippuria
suolaa (oman maun mukaan)
1 dl tuoretta basilikaa
1-2 dl vettä

viimeistelyyn: 125 g mozzarellajuustoa + 50 g puolikuivattuja (aurinkokuivattuja) tomaatteja

Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja pilko muutamaan osaan. Kuori porkkana ja siivuta se hyvin ohuelti. Kuumenna kattilan pohjalla öljyä ja kuullota kasviksia siinä muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen. Lisää sekaan paseerattu tomaatti ja puolikuivatut tomaatit. Mausta kasvisliemijauheella ja sokerilla. Anna keiton porista kattilassa miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia ja lisää joukkoon basilika. Soseuta keitto (esim. sauvasekoittimella). Lisää keittoon vettä. Veden määrällä voit säätää keiton ohuemmaksi. Kuumenna soseutettu keitto ja tarkista maut. Ripsauta joukkoon mustapippuria ja lisää suolaa (ja sokeria), jos haluat.

Pilko muutamia aurinkokuivattuja (puolikuivattuja) tomaatteja pienemmiksi. Voit lisätä ne soseutettuun keittoon tai suoraan lautasten / kulhojen pohjalle. Kuutioi mozzarellajuusto ja toimi sen kanssa samalla tavalla.