torstai 10. marraskuuta 2022

Leivitetyt selleripihvit

Kesällä oltiin ruokaharrastajaporukalla Lapin turneella, ja sepä olikin mahtava reissu! Herkuteltiin Rovaniemellä ja Inarissa, osan porukan kanssa myös Kirkkoniemessä asti. Monia ihania makuja ja elämyksiä jäi tuolta reissulta mieleen. Yksi ajatuksiin kaihertamaan jäänyt oli Gustav Kitchen&Barin listalla ollut juuriselleri. Valitsimme tuolloin porukallemme alkuillasta vähän suolapalaa ennen illallista toisaalla (Sky Ounasvaaran ravintola, joka sekin tarjosi pökerryttävän hyvää ruokaa), ja yksi annoksista oli aasialaisittain maustettu juuriselleripihvi. En ollut tätä ennen tajunnutkaan, että juuriselleriä voi nauttia muutenkin kuin hippusen lihakeitossa. Juurisellerin voi nostaa pääosaan!

Moni kavahtaa juurisellerin vahvaa ja omaleimaista makua. Näin kun selleri on pääosassa eli pihvinä, lempeästi liemessä kypsennettynä, sen vahva maku pehmenee ja muotoutuu vallankin miellyttäväksi. Selleripihvi näyttää olevan aika trendikäs ruoka ravintoloidenkin ruokalistoilla, ja monenlaisia ohjeita löytyy netistäkin vaikka kuinka paljon. Minä tein pihvit suunnilleen Hesarin ohjetta noudatellen. Tiivistin makuja ja vähensin kypsennysliemen veden määrää. Meillä selleripihvit nautittiin limetin mehulla maustetun hernemuussin ja salaatin kera. Herneet olivatkin tosi hyvä makupari sellerille.

Nyt rohkeasti sellerin kimppuun ja pihvittelemään!

 


 

LEIVITETYT SELLERIPIHVIT

 

1 kookas juuriselleri


Kypsennysliemi:

peukalonpään kokoinen pala inkivääriä silputtuna

1 valkosipulinkynsi siivuina

1 sitruunaruohon varsi

puolikas punainen chili (voit laittaa kokonaisenkin, jos olet chilin ystävä)

2 kuivattua limetin lehteä

6 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 rkl fariinisokeria (tai kookossokeria tai raakaruokosokeria)

5 dl vettä

(suolaa tarvittaessa - maista lientä ennen kuin lisäät)


Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Pese ja kuori selleri. Leikkaa siitä vähintään puolentoista sentin paksuisia kiekkoja. Laita liemen ainekset uunivuokaan ja nosta sellerikiekot sekaan. Minulla oli laakea uunivuoka, johon mahtui kolme kokonaista kiekkoa ja yksi puolitettuna vierekkäin toistensa lomaan. Nosta vuoka uuniin ja kypsennä selleripihvejä, kunnes ne ovat lähes kypsiä. Kypsyyttä voi kokeilla haarukalla tai tikulla. Älä kypsennä liian pehmeiksi, koska niiden käsittely panerointivaiheessa voi olla sitten vaikeaa. Kypsennysaika riippuu pihvien paksuudesta ja kiekkojen koosta. Kun on valmista, anna pihvien jäähtyä. Minä nostin ne pois liemestä, jotta jäähtyvät nopeammin.


Panerointi:

n. 1,5 - 2 dl vehnäjauhoja

2 keltuaista (minä laitoin kaksi pientä kananmunaa kokonaan)

1 dl pankojauhoja (tai korppujauhoja)

1 dl seesaminsiemeniä (minulla oli vain vaaleita, mutta näyttävämpää jälkeä tulisi, jos joukossa olisi myös mustia)

1 tl suolaa


 + 2 rkl oliiviöljyä ja 2 rkl seesamiöljyä paistamiseen


Laita vehnäjauhot yhdelle lautaselle, sekoita keltuaiset toisella lautasella ja laita pankojauhot+seesaminsiemenet+suola sekoitettuna kolmannelle lautaselle. Pyörittele pihvi kerrallaan ensin vehnäjauhossa, sitten keltuaisissa ja lopuksi panko-seesamiseoksessa. Nosta paistumaan öljyyn paistinpannulle ja paista kummallekin puolelle kauniin kullanruskea väri.

 



 

 

 

 

 

 

 

torstai 27. lokakuuta 2022

Ukrainalainen sämpyläkukka eli valkosipulipampushki

Erään viikonlopun ruokalistalla oli borssikeittoa, ja sille kaveriksi piti keksiä tietysti jotain muutakin ukrainalaista alkuperää olevaa syötävää. Törmäsin netissä pampushkiohjeisiin (pampushky) niin monta kertaa, että pakkohan sitä oli kokeilla. Pampushkia suositeltiin syötäväksi nimenomaan borssikeiton kanssa.

Pampushki on kukkamuotoon leivottuja sämpylöitä. Suomalaiseen makuun ne ovat melkoista vehnähöttöä, joten vaihdoin pienen osan jauhoja grahamjauhoksi. Tästä ohjeesta tuli kaksi sämpyläkukkaa. Yksi satsi meheviä ja pehmeitä sämpylöitä syötiin melkeinpä siltään ja toinen mokoma odottaa pakasteessa.

Noudattelin ohjetta, jonka löysin täältä.

 

PAMPUSHKI eli ukrainalaiset sämpylät

(ohje on "cup"-mitoilla ja olen "suomentanut" ne tähän omaan reseptiini)


2,4 dl lämmintä maitoa (laitoin kevytmaitoa)

2 tl sokeria

1,5 tl kuivahiivaa (minä laitoin kaksi reilua lusikallista)

2 kananmunaa (toinen taikinaan, toinen voiteluun)

n. 7 dl vehnäjauhoja (korvasin yhden desin grahamjauhoilla)

3 rkl rypsiöljyä

1 tl suolaa


Sekoita kulhissa lämmin maito, sokeri ja kuivahiiva. Anna seoksen seistä hetken, kunnes se alkaa kuplia ja muodostaa vaahtoa (10-15 minuuttia). Sekoita jokkoon kananmuna, 3 ruokalusikallista öljyä, suola ja jauhoja aina vähän kerrallaan, koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa muutaman minuutin ajan, kun kaikki jauhot on lisätty. Lirauta ihan pikkuisen öljyä taikinan päälle ja sivele tasaisesti pinnalle (voit myös öljytä puhtaan taikinakulhon ja nostaa taikinan siihen). Anna taikinan nousta tunnin verran liinalla peitettynä.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Muotoile taikinasta 16 samankokoista sämpyläpalloa. Järjestä pallot kahdeksi kukaksi, kumpaankin 8 taikinapalloa. Voit asemoida ne öljyttyyn vuokaan tai leivinpaperin päälle. Laita leivinliina kummankin päälle ja anna nousta vielä noin 30 minuuttia. Voitele kananmunalla ja nosta uuniin. Paista 175 asteessa 30-35 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kypsiä ja saaneet kauniin vaalean kullanruskean värin.

 

Päälle (paiston jälkeen):

2 rkl öljyä

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna/raastettuna

3 rkl hienonnettua tilliä (laitoin tillin ja lehtipersiljan sekoitusta)

sormisuolaa

Sekoita öljy, valkosipuli ja yrtit ja levitä vielä lämpimien sämpylöiden päälle. Ripottele päälle hiukan sormisuolaa.


Borssikeiton valmistin näppituntumalla ilman sen kummempaa ohjetta. En laittanut sekaan mitään liha-/makkaratuotetta, vaan kikherneitä, jotka auttavat pitämään nälkää loitolla.

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Eksoottiset kaali-jauhelihapyörykät ja spagettikurpitsaa

Minun lapsuudessani ja nuoruudessani näkyi paljon ruokaohjeita, joissa oli etuliitteenä "eksoottinen". Nuo olivat niitä ruokia, joissa oli mausteena muutakin kuin suolaa ja pippuria. Tässä postauksessa kaali-lihapyörykät on maustettu thaimaalaisittain, ja makua on kerrassaan mainiosti. Minulle oli uutta lisätä lihapullataikinaan kaalta. Tykkäsin tästä lisästä, vaikka en olisi välttämättä tajunnut kaaliosuutta, ellen olisi tiennyt pyöryköissä olevan kaalta. Ehkä voisi luonnehtia, että kaali toi kepeyttä ja raikkautta näihin lihapulliin.

Ohjeen löysin viimeisimmästä Maku-lehdestä. Otin aineslistasta valokuvan, jotta kaupassa osaisin ostaa oikeat ainekset, ja onnistuin hukkaamaan lehden heti sen jälkeen (=hivautin lehtikeräykseen). Muokkasin ohjetta vähän oman mieleni mukaan mm. lisäämällä vähän inkivääriä ja thaimaalaista kalakastiketta. Yleensä jotain jauheliha-/kalataikinaa tehdessäni paistan pannulla tai kypsennän mikrossa koepihvin, jotta saan säädettyä maut kohdalleen. Niin tein nytkin - siksi kalakastike ja inkivääri sekä ripaus suolaa.




THAIMAALAISET KAALI-LIHAPULLAT

n. 400 g keräkaalta

n. 2 rkl rypsiöljyä

400 g sika-nautajauhelihaa

2 valkosipulinkynttä raastettuna

1 tl raastettua tuoretta inkivääriä

3 rkl vihreää currytahnaa

2 rkl soijakastiketta

2 rkl thaimaalaista kalakastiketta

puolikkaan limetin kuori raastettuna

noin yhden limetin mehu (säästä vähän kookosmaitoon sekoitettavaksi)

1/2 - 1 tl chilihiutaleita

(tarvittaessa suolaa maun mukaan)

 

Haudutukseen 200 ml kookosmaitoa + n. 1 tl kalakastiketta


Hienonna kaali veitsellä tai monitoimeen leikkausterällä oikein hienoksi silpuksi - sellaiseksi, että se sekoittuu hyvin jauhelihaan. Kuumenna pannulla öljyä ja paista kaalisilppua sekoitellen, kunnes se alkaa pehmentyä ja saa vähän väriä. Jäähdytä kaalisilppu.

Sekoita kulhossa jauheliha, kaali ja mausteet. Halutessasi voi otta nökäreen taikinaa ja kypsentää siitä koekappaleen, jotta voit säätää maut mielesi mukaisiksi.

Pyörittele taikina pyöryköiksi ja paista paistinpannulla öljyssä/voissa välillä pyöryköitä käännellen. Kun pullien pinnat ovat saaneet väriä, kaada pannulle kookosmaito ja mausta kalakastikkeella ja limetin mehulla. Sekoita varovasti. Anna pyöryköiden kypsyä kookosmaidossa vielä 10-15 minuuttia kannen alla hyvin kevyesti poreillen.

 

Tarjoa pyörykät esimerkiksi uunissa kypsennetyn spagettikurpitsan kera. Minä halkaisin kurpitsan kahtia (kuulostaa helpolta, mutta on työläs ja voimia sekä tekniikkaa vaativa homma) ja poistin siemenet lusikalla kaapimalla. Laitoin puolikkaat leikkuupuoli ylöspäin leivinpaperin päälle pellille (+vähän öljyä pintaan) 225 asteeseen. Noin vartin päästä käänsin puolikkaat leikkuupinta alaspäin ja annoin muhia, kunnes sisus oli pehmennyt. Kun kypsän spagettikurpitsan kaaputtaa pois kuorestaan haarukalla, saa aikaan hauskaa spagettimaista sörssöä. Minä sekoitin siihen tirauksen limetin mehua ja hippusen suolaa, ja tarjoilin kaali-lihapyöryköiden kera.

Spagettikurpitsan kuori on kertakaikkisen kova ja jämäkkä. Ensimmäisellä kerralla Armastus tuli apuun ja hoiti homman, mutta myöhemmin päätin selviytyä halkaisusta itse. Tavallisella isolla keittiöveitsellä/-puukolla ei saa aikaan muuta kuin vaarallisia tilanteita, kun veitsi lipsuu kurpitsan päältä milloin mihinkin suuntaan. Mietin retkikirvestä, mutta otettiin kuitenkin aseeksi puukko, sellainen  jämäkkä ja terävä mora. Sillä kun nitkuttelee pituussuunnassa jonoon kurpitsaan pieniä puukonmentäviä koloja, ja kohta kurpitsa jo alkaa olla halkaisuvalmiina. Muistaakseni luin jostain, että kurpitsaa voi mikrossa vähän lämmittää (ennen vai jälkeen halkeamien teon...sitä en muista), jotta homma helpottuisi.

tiistai 11. lokakuuta 2022

Kahvikääretorttu

Tiedätkö tunteen, että sen kerran kun leivotuttaa, niin et osaa päättää, mitä leipoisit? Kun alkaa selailemaan netin loputonta leivonnaismaailmaa, tulee vastaan toinen toistaan ihanampia baakkelseja. Kaikki houkuttelelisivat, mutta mihinkään ei osaa tarttua. Lauantaina oli just semmoinen päivä. Ostin lopulta ainekset kahteen leivonnaiseen ja annoin Armastuksen tehdä valinnan. Ajattelin, että jos sunnuntaina on virtaa, leivon lisää. Lauantain leivonnainen - kahvikääretorttu - oli nopea tehdä, ja lopputulos oli herkullinen. Kääretorttu-urani ei ole hohdokas, joten aika harvoin nykyään sellaisia teen. Olettamus kun on se, että pieleen menee. Nyt ei mennyt. Tuli nätti ja hyvä. Ja tuli runsas täyte, koska vähän sekoilin aineksissa...

Ohjeen löysin Soppa365-sivulta.

KAHVIKÄÄRETORTTU


4 huoneenlämpöistä kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

0,5 dl tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

 

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita pienessä kulhossa kuivat aineet ja ota siivilä valmiiksi esille. Vaahdota toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri - huolellisesti ja pitkään, jotta saat tosi kuohkean vaahdon. Siivilöi kuivat aineet vaahtoon varovasti sekoittaen, vähän kerrallaan lisäten, jotta vaahto ei kovin pääsisi laskeutumaan. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa kypsä kääretorttulevy pöydälle leivinpaperin päälle (johon olet ripotellut vähän sokeria) ja poista paistoleivinpaperi. Jätä jäähtymään ja valmista täyte.

 

Täyte:

125 g huoneenlämpöistä voita

1,5 dl tomusokeria

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

175 g maustamatonta tuorejuustoa (laitoin kevytversiota)

1 tl vaniljasokeria (tai 1/4 tl vaniljajauhetta)

1 rkl vahvaa kahvia (sekoitin ruokalusikalliseen vettä 2 tl pikakahvijauhetta)


Sekoita ensin voihin sokeri ja kaakaojauhe. Lisää muut aineet ja vatkaa tasaiseksi (minä vatkasin sähkövatkaimella). Levitä täyte jäähtyneen kääretorttulevyn päälle ja rullaa tiukaksi kääröksi leivinpaperin avulla. Kääräise torttu leivinpaperiin ja nosta jääkaappiin ässettymään. Minä en tehnyt päälle alkuperäisen ohjeen mukaista kuorrutusta. Jos haluat sen tehdä, niin klikkaa ylhäältä linkkiä, josta pääsen sen ohjeen äärelle.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Kurpitsa-linssikeitto

Syksyn satokausi aiheuttaa kaupassa päänvaivaa: mihin ihanaan tällä kertaa tarttuisi ja mitä siitä kokkaisi? Yksi aina houkutteleva on kurpitsa. Siinä onkin valinnanvaraa, sillä tätä nykyä tarjolla on monenlaisia kurpitsoita: spagettikurpitsaa, hokkaidokurpitsaa, myskikurpitsaa... ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan! Me ostimme taannoin lähiruokatapahtumasta söpön hokkaidokurpitsan, joka päätyi keittoon. Koska paahtaminen tuo kurpitsaankin uusia vivahteita, käytin hokkaidokurpitsaviipaleet uunissa ennen keittoon lisäämistä. Suosittelen! Tästä keitosta tuli aivan ihanaa, ja linssien ansiosta se oli myös hyvin ravitseva ja piti nälän loitolla pitkään.

 

KURPITSA-LINSSIKEITTO 


1 hokkaidokurpitsa + vähän öljyä


1,5 dl punaisia linssejä

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

1 tl paprikajauhetta

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

0,5 tl juustokuminaa

n. 1 tl chilijauhetta

n. 1 l vettä

1 kasvisliemikuutio

suolaa maun mukaan

tiraus sitruunamehua


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Halkaise kurpitsa ja leikkaa se 6-8 osaan. Laita siivut uunipellille leivinpaperin päälle ja lirauta päälle hiukan öljyä. Kypsennä kurpitsaa uunissa, kunnes se on pehmennyt (ja saanut ehkä vähän väriäkin). Noin 15 minuuttia riittää, riippuen tietysti palojen koosta.

Kun kurpitsa muhii uunissa, valmistele keittopohja. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet, ja raasta inkivääri. Kuullota niitä kattilan pohjalla öljytilkassa muutaman minuutin ajan. Lisää mausteet ja kuullota vielä hetki sekoitellen. Huuhtele linssit siivilässä ja lisää kattilaan. Lisää myös vesi - ensin puolisen litraa - sekä kasvisliemikuutio. Anna keiton poreilla ja linssien kypsyä. Kun kurpitsasiivut ovat kypsyneet, poista niistä kuoret (lähtevät helposti kypsästä kurpitsan"lihasta"). Leikkaa kurpitsoita vähän pienemmiksi paloiksi ja lisää keittoon. Kun linssit ovat kypsiä ja pehmenneitä, soseuta keitto. Lisää sitten vettä sen verran, että saat mieleisesi koostumuksen. Lisää myös suolaa maun mukaan ja tiristä sekaan hiukan sitruunamehua. Chiliä voit käyttää tässä sen mukaan kuin haluat. Minusta keitto oli herkullista, kun chili ei poltellut vaan toi mukavaa lämpöä.

lauantai 21. toukokuuta 2022

Hapanimelä tahmatofu

Pitkään välttelin tofua. Se oli mielestäni mautonta ja epämiellyttävää rakenteeltaan, mutta jotain kummaa tapahtui ja nykyään valmistan siitä ruokaa lähes viikoittain. Tämän päivän ohjeessa tofu on niin hyvää, että sitä voisi popsia siltään vaikka leffaeväänä! Ohje on bongattu  Vegeviettelys-blogista.



HAPANIMELÄ TAHMATOFU 


1 pkt (n. 300 g) tofua

n. 3 rkl maissitärkkelystä
 
(rypsi)öljyä paistamiseen
 

Kastike:
 
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
 
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
 
1 limetin mehu
 
2 rkl fariinisokeria
 
1 rkl korealaista gochujang-chilitahnaa (jota saa nykyään monista tavallisista ruokakaupoistakin)
 
1 rkl soijakastiketta
 
1 rkl riisiviinietikkaa
 
1 rkl tomaattipyrettä
 
1 rkl seesamiöljyä
 
1/2 tl savupaprikajauhetta (ei tulista versiota)

 
Leikkaa tofu kahdeksi viipaleeksi ja kuivaa niiden pinnat. Kääräise viipaleet puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen ja laita hetkeksi painon alle kuivumaan. 
 
Sekoita kastikeainekset ja jätä kulho syrjään odottamaan.
 
Kuutioi tofuviipaleet. Mittaa maissitärkkelys pakastuspussiin ja lisää sinne tofukuutiot. Ravista sekaisin niin, että maissitärkkelys tarttuu tasaisesti tofupalojen pintaan. Lisää tarvittaessa hieman maissitärkkelystä ja sekoita uudelleen. Kuumenna öljy pannulla ja paista tofut rapeiksi. Laske lämpöä ja lisää kastike. Anna kiehahtaa ja kuumenna sekoitellen pari minuuttia, kunnes kastike on hieman sakeutunut ja tarttunut tofun pintaan.
 
Tarjoa tahmatofu keitetyn riisin kera. Koristele annos esimerkiksi kevätsipulilla, porkkanalla ja seesaminsiemenillä.
 
 

torstai 19. toukokuuta 2022

Leipävanukas aamiaispöydässä

Mikäpä sen ihanampaa kuin hidas aamu ja herkkuaamiainen! Joskus aamiainen pitää laittaa tulille - tai jääkaappiin valmistautumaan - jo edellisenä iltana, ja tämä leipävanukas on juuri sellainen tapaus. Olen tehnyt silloin tällöin aamiaiselle täytettyjä leipiä, joiden välissä on kinkkua ja juustoa, ja jotka pyöräytetään kananmunassa ja sitten paistetaan pannulla. Leipävanukas (jonka ohjeen löysin täältä) on mehevä muunnelma lämpimistä leivistä. Tykkäsimme kovasti!

Tein alkuperäisestä ohjeesta hieman vajaan puolikkaan verran kahdelle aamunälkäiselle. Leipänä käytin kauraleipää.


CROQUE MADAME -LEIPÄVANUKAS (2 annosta)

 
n. 150 g vaaleaa leipää (kuivahtanutkin käy, meillä oli kauraleipää)
 
n. 2 rkl oliiviöljyä
 
1, 5 dl ruokakermaa
 
3 rkl vettä
 
3 kananmunaa
 
0,5 rkl dijonsinappia
 
hippunen suolaa
 
pari rouhaisua mustapippuria
 
100 g gruyèrejuustoa raastettuna
 
n. 80 g savukinkkua
 
3 tuoretta timjamin oksaa


Pinnalle: 2 kananmunaa ja vähän parmesaanijuustoa raastettuna


Aloita aamiaisvalmistelut jo illalla. Leikkaa leipä noin 2 cm:n kuutioiksi ja paista kuutiot pannulla oliiviöljyssä rapsakaksi. Älä skippaa tätä vaihetta, koska näin saat ihanan paahdetun leivän maun ruokaan. Voitele uunivuoka. Vatkaa kulhossa ruokakerma, vesi ja munat. Sekoita joukkoon myös dijonsinappi, suola ja pippuri. Riivi/leikkaa kinkku suupaloiksi ja hienonna timjaminoksat. Laita vuokaan ensin kerros leipäkuutiota, sitten timjamit. Näiden päälle tulee puolet juustoraasteesta ja kinkusta, sitten taas leipäkerros, juustoraaste ja kinkku. Kaada kerma-munaseos päälle, peitä vuoka foliolla ja nosta jääkaappiin yöksi (tai vähintään 4 tunniksi, jos teet tämän aamulla).

Ota vuoka aamulla huoneenlämpöön tunti ennen paistamista (jotta vuokasi ei halkea kuumaan uuniin joutuessaan). Laita sitten uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja nosta vuoka folioineen uuniin. Paista leipävuokaa ensin 20 minuuttia.

Nosta vuoka uunista ja lisää lämpöä 200 asteeseen. Riko paistoksen päälle kaksi kananmunaa (minä painoin pienet kuopat niitä varten) ja raasta päälle parmesaania. Nosta vuoka vielä noin 20 minuutiksi uuniin (ilman foliota). Kun otat vuoan uunista, anna sen vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.



sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Muunneltava palak paneer

Intialainen palak paneer -ruokalaji koostuu pinaattisesta kastikkeesta ja paneer-juustosta. Minun silmiini tuota juustoa ei ole kaupassa osunut, joten ilahduin reseptistä, jossa juuston tilalla oli käytetty maustamatonta tofua (Hesarin ohje). Ruokakerman sijaan ohjeessa oli käytetty kaurakermaa, ja näillä muutoksilla saatu vegaaninen palak paneer. Minä tein ruuan tofusta ja ruokakermasta, mutta sinä voit valita omaan ruokavalioosi tai jääkaappin/kaupan tarjontaan sopivan version.

Ruoka on aika nopsakka tehdä, joten sopii arkisähinään hyvin. Tästä onkin tullut säännöllinen osallistuja meidän arkimenuihin. Jos käyttää tofua, kannattaa aloittaa sen käsittelyllä ja sillä välin laittaa riisi kiehumaan ja valmistella muut ainekset.


PALAK PANEER TOFULLA (n. 2 annosta) 

 

1 pkt maustamatonta tofua

1 pieni sipuli

2 valkosipulinkynttä

1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

n. 2 rkl rypsiöljyä

1 tl garam masala -mausteseosta

1/2 tl jauhettua korianteria

1/2 tl juustokuminaa

1 pss pakastepinaattia

1-2 dl ruokakermaa

1/2 rkl tomaattipyrettä

hyppysellinen suolaa

ripaus cayennenpippuria

(koristeluun tuoretta korianteria)

 

basmatiriisiä

 

Leikkaa tofu kahdeksi viipaleeksi ja kääräise ne esim. keittiöpyyhkeen sisään painon alle, jotta niistä tihkuu ylimääräinen neste pois. Olen oppinut, että tällä tavalla tofusta saa paistettaessa mukavan rapsakkaa ja rakenteesta tulee hyvä. Jatka sitten muiden ainesten pariin.

Laita basmatiriisi kiehumaan paketin ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta pala inkivääriä.

Kuutioi tofu, josta ylimääräinen neste on jäänyt keittiöpyyhkeeseen. Kuumenna pannulla 1 rkl öljyä ja lisää kuutiot pannulle. Paista kauniin värisiksi ja siirrä sivuun odottamaan kastikkeen valmistumista.

Kuumenna pannulla ruokalusikallinen öljyä. Lisää sipulisilppu ja kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää pannulle inkivääri, garam masala, jauhettu korianteri ja juustokumina. Jatka kuullottamista hetken aikaa, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua.

Lisää pannulle jäiset pinaattikuutiot ja kuumenna, kunnes pinaatti on sulanut. Kaada sekaan ruokakerma, ja lisää myös tomaattisose. Mausta suolalla maun mukaan ja lisää halutessasi cayennenpippuria. Tämän ei ole tarkoitus olla tulinen ruoka, joten älä tupsauta liikaa. Sekoita paistetut tofukuutiot pinaattikastikkeen sekaan ja silppua halutessasi päälle runsaasti tuoretta korianteria (tai lehtipersiljaa, ellet korianterista välitä). Tarjoa palak paneer basmatiriisin kanssa.

 

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Erilainen makaronilaatikko: Mac&cheese kukkakaalilla

Makaronilaatikko on varmasti monen suomalaisen perheen perusruokaa ja kuuluu kouluissakin ruokalistalle. Amerikkalainen versio makaronivuoasta on mac&cheese eli juustomakaroni, johon löysin kivan ohjeen Hesarin ruokasivulta. Olen tehnyt sitä nyt pariin otteeseen, kahtena erilaisena versiona. Ensimmäinen toteutui kuten Hesarin ohjeessa, pinaatin kera. Toinen satsi valmistui paprikan voimalla, koska unohdin ostaa kaupasta pinaattia. Hyvää oli myös tämä variaatio, mutta ehkä se pinaatillinen versio (josta ei tietenkään ole kuvaa) oli hitusen parempaa.

 


JUUSTOMAKARONI KUKKAKAALIN KERA (4 annosta)

 

250 g kukkakaalia

100 g tuoretta pinaattia (tai 1 punainen paprika)

litra keitettyä (kierre)pastaa

1 prk (3,3 dl) ruokakermaa

250 g cheddarjuustodippiä, esimerkiksi Koskenlaskija Ruoka & Dippi

1 tl jauhettua tai raastettua muskottipähkinää

0,5 tl suolaa

(0,5 dl korppujauhoja + 5 rkl voita, joita en laittanut kumpaankaan versioon, vaan raastoin päälle pecorinojuustoa)


Keitä makaronit ja laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Huuhtele kukkakaali, halkaise se ja leikkaa kukkanuput ja kanta pieniksi paloiksi. Jos käytät pinaattia, huuhtele myös se, ja silppua halutessasi pinaatinlehtiä hieman pienemmiksi suikaleiksi. Paprikankäyttäjä pilkkoo paprikan pieniksi suupaloiksi.

Sekoita kasvikset (pinaatti tai paprika, tai miksei molemmat) ja pasta voidellussa uunivuoassa. Sekoita ja kiehauta ruokakerma, juustodippi, muskottipähkinä ja suola kattilassa. Kaada kastike vuokaan ja sekoita. (Ripottele päälle korppujauhoja ja lisää voinokareita.)

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Nopea arkiruoka: Gnocchit uunipannulla

Pastahyllyltä (tai tuorepastan vierestä kylmähyllystä) löytyy perunagnoccheja, joista syntyy nopeasti hyvää ja herkullista ruokaa, jota voi varioida mielensä mukaan. Minä en ole innostunut keitetyistä, kastikkeessa pyörivistä gnoccheista, mutta uunissa rapeutta saavat perunagnocchit maistuvat ihanalle. Hyvin usein heitän joukkoon varsiparsakaalta, joka paahtuu ihanan rapeaksi, ja/tai paprikaa, joka saa pehmetessään sopivaa makeutta. Ruuan proteiinista on meidän uunipannullamme vastannut joko kikherneet tai mausteinen makkara eli tämä toimii erittäin hyvin sekä liha- että kasvisruokana. Tämä puolessa tunnissa valmistuva ruoka on helposti muokattavissa omien mieltymysten ja jääkaapin sisällön mukaan. On siis myös erinomainen hävikkiherkku, johon uppoaa monenmoisia vihanneslaatikon aineksia. Voit myös huoletta kokeilla erilaisia mausteita tähän ruokaan. Alla esimerkki yhdenlaisesta gnochhipeltiviritelmästä. Kokeile tätä tai kehittele omasi!



GNOCCHIPELTI (3-4 annosta lisukkeiden määrästä riippuen)

- proteiinivaihtoehtona makkara tai kikherneet

 

1 pss perunagnoccheja

3 rkl (oliivi)öljyä

1 tl sipulijauhetta

1/2 tl savupaprikajauhetta

hippunen (tai maun mukaan) chilihiutaleita

muutama pyöräytys mustapippuria

varsiparsakaalta (+ n. 1 rkl öljyä)

tomaatteja halkaistuna (päälle liraus öljyä ja vähän kuivattua oreganoa)

mieleistäsi makkaraa paloina tai kokonaisina (meillä oli nyt jotain bratwurstin tyyppistä)

TAI  1 pkt kikherneitä (kypsiä)


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja levitä uunipellille leivinpaperi. Kaada gnocchit kulhoon ja lisää öljy sekä mausteet. Sekoita hyvin. Kaada gnocchit pellille. Valitse varsiparsakaalipussista suunnilleen samanpaksuisia varsia. Jos ovat oikein paksuja, ne voi halkaista pituussuunnassa. Nosta huuhdellut varsiparsakaalit gnocchien päälle ja lirauta niiden päälle hiukan öljyä. Nosta pellille myös tomaatit (öljyllä ja oreganolla maustetut) sekä makkarat. Paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes makkarat ja gnocchit ovat saaneet hiukan paistopintaa.

Minä en nyt lisännyt tähän lainkaan suolaa. Kun olen käyttänyt kikherneitä makkaran sijasta, olen huuhtaissut ne siivilässä, sitten maustanut (esim. oliiviöljyä, suolaa, paprikajauhetta, chilijauhetta, juustokuminaa), sekoittanut ja lisännyt gnocchien sekaan pellille.



keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Pretzelpatongit

Tässä teille vielä toinenkin aamiaisvinkki: täytetyt pretzelpatongit!

Olen monet kerrat miettinut, että pitäisi leipoa pretzeleitä. Vähän sitkeä ja suolainen päältä, pehmeä sisältä - vaikka ihan silkkaa vehnähöttöä! Asiaan suuremmin perehtymättä olen pitänyt operaatiota isotöisenä ja niin on rinkelit jääneet tekemättä. Hiihtolomalla nautiskeltiin hitaista aamuista ja energiaa riitti puuhasteluun, isotöiseenkin. Pretzeleitä siis, mutta patongin muodossa. Ohjeen bongasin Maku-lehdestä 2/2022. Ohjeessa täytteeksi ehdotettiin nduja-tahnaa, mutta meillä patongit nautittiin avokadotahnalla, broilerpekonilla ja munakokkelilla täytettyinä. Aivan pökerryttävän hyvää!


PRETZELPATONGIT (6 kpl)


1,5 dl maitoa

1,5 dl vettä

25 g hiivaa

50 g voita tai margariinia sulatettuna

1 tl suolaa

1 rkl ruoko- tai fariinisokeria (laitoin jälkimmäistä)

7,5 - 8 dl vehnäjauhoja

päälle sormisuolaa


Keittämiseen

- 1,5 litraa vettä

- 3 rkl ruokasoodaa


Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöiseksi. Murustele ja liuota hiiva vesi-maitoseokseen. Lisää voisula, suola ja sokeri, ja sekoita. Lisää jauhoja vähitellen ja koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa huolella, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa taikinakulhon reunoista. Peitä liinalla ja kohota vedottomassa paikassa tunnin verran.

Kumoa kohonnut taikina pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kuuteen osaan ja muotoile patongeiksi. Huomioi patonkien pituudessa kattila, jossa ne keitetään nopeasti ennen paistamista. Patongin pitää mahtua kattilaan mutkittelematta. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Mittaa vesi ja ruokasooda kattilaan. Kiehauta seos. Nosta yksi patonki kerrallaan kattilaan ja keitä puoli minuuttia per puoli. Nosta patonki reikäkauhalla leivinpaperin päälle uunipellille. Viillä terävällä veitsellä pintaan muutama viilto. Ripottele pinnalle vähän sormisuolaa.

Kun kaikki patongit on keitetty, nosta pelti uuniin. Paista patonkeja 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.

Maistuisiko?


perjantai 18. maaliskuuta 2022

Pannukakkua aamupalaksi?

Viikonloppu koputtelee jo ovella! Monelle meistä se tarkoittaa vähän normaalia rauhallisempia aamuja ja ehkä jotain spesiaaliaamupalaa. Jos et ole vielä tehnyt hollantilaista pannukakkua (Dutch Baby -nimelläkin tunnettua), niin nyt voisi olla hyvä viikonloppu sitä kokeilla. Sillä välin kun itse pannukakku paistuu uunissa, ehtii laittaa kahvin tippumaan tai teen hautumaan ja hoidella täyteainekset kuntoon.

Ja on muuten täyttävää pannukakkua tämä! Ei tarvitse ihan heti olla narisuttamassa jääkaapin ovea. Voi huoletta lähteä nauttimaan ihanasta kevätsäästä hangille tai pyöräteille... tai jäädä ottamaan sohvalle aamupäivätirsat.

Ohjeen löysin Hesarin nettisivulta. Muokkasin sitä vähän pienemmäksi ja paistoin yhdellä pannulla.

 

AAMUPALAPANNUKAKKU (2-3 annosta)

 

2 kananmunaa

1 dl maitoa

1 dl vehnäjauhoja

hippunen suolaa

1 rkl voisulaa (tai nestemäistä margariinia)


Vatkaa kevyesti kananmunien rakenne rikki kulhossa, lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja anna taikinan muhia uunin kuumenemisen ajan.

Paista pannukakku valurautapannussa. Laita pannulle noin ruokalusikallinen voita ja nosta pannu uuniin. Kun voi on sulanut ja pannu kuumentunut, kaada pannukakkutaikina pannulle ja nosta se uuniin. Paista 225 asteessa kunnes pannukakku on kohoillut ja saanut kauniin ruskean värin. 


Pannukakun päälle minä laitoin

- 2 paistettua kananmunaa

- paistettuja makkaraviipaleita (taisi olla Katalonian Carlos -makkaraa...)

- avokadoa

- kevätsipulia

- juustoa (valitse joku itsellesi mieluisa maukas ja vahvahko juusto)

torstai 17. maaliskuuta 2022

Hiihtäjän voimasoppa: Ruusukaalikeitto

Olen tainnut ennenkin tunnustaa täällä rakkauttani ruusukaaliin, eikä tämäkään kerta tee poikkeusta. Se on ihanaa! Törmäsin netissä Anna-lehden sivulla ruusukaalikeiton ohjeeseen, ja sitä oli pakko tehdä. Ai miten hyvää kuuma keitto teki hiihtolenkin jälkeen! Meillä ei ollut riittävästi pinaattia keittoon laitettavaksi, joten siitä tuli vaaleampaa kuin alkuperäisen ohjeen kuvassa. Näyttää vähän pinaattikeitolta, eikö vain?


RUUSUKAALIKEITTO  (tämä annos on noin 2-3 hengelle, koska vähensin perunan ja nesteen määrää alkuperäiseen nähden, eikä pinaattiakaan ollut riittävästi)


n. 300 g ruusukaalia 

n. 200 g jauhoista perunaa 

puolikas purjo 

2 valkosipulinkynttä 

1/2 tl suolaa 

1/2 tl jauhettua korianteria 

n. 5 dl kasvislientä (5 dl vettä + 1 kasvisliemikuutio)

2 dl kookosmaitoa 

n. 70 g tuoretta pinaattia


Poista ruusukaaleista kannat (ja huonot päällyslehdet tarvittaessa), ja halkaise kaalit. Kuori ja paloittele perunat. Halkaise purjonpätkä ja huuhtele lehtien välit. Siivuta purjo. Kuori ja hienonna valkosipuli.

Kuumenna kattilassa vähän öljyä ja kuullota ruusukaaleja, perunoita, purjoa ja valkosipulia noin viisi minuuttia samalla sekoitellen. Lisää mausteet, kasvisliemi ja kookosmaito. Hauduta keittoa miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Lisää pinaatti. Soseuta keitto, tarkista maku ja ohenna keitto tarvittaessa vedellä (kiehauta ja tarkista suolat veden lisäämisen jälkeen).