sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sitruunaiset pikkupannukakut

Lukemattomat ovat inspiraation lähteet! Ajatus leivontaan tai ruuanlaittoon voi lähteä lehden tai netin reseptistä, kaupassa houkuttelevasta tai kotona jo olevasta raaka-aineesta, hävikin vähentämisestä, mielihalusta, maku- tai tuoksumuistosta, matkasta... - tai uunin alalokerossa olevasta harvakseltaan käytettävästä leivospellistä, kuten minulle nyt kävi.

Lauantai-iltapäivänä piti keksiä yhdistetty jälkiruoka ja kahvileipä, mieluiten sellainen, joka valmistuu joutuin. Muistin, että meillä on leivospelti (tai mikä ihme sen nimi onkaan), jota tulee käytettyä todella vähän. Mihinkään monimutkaiseen en jaksanut ryhtyä saati että olisin käynyt kaupassa. Mihin kotona on lähes aina aineksia? Pannukakkuun! Päätin tehdä pieniä pannukakkuja pellin koloissa (jotka ovat matalampia kuin muffinipellin kolot), ja mausteeksi valikoitui sitruuna (joka on aina ihanaa). Tein pienen taikinan, jota tuli vahingossa juuri sopivasti kahteentoista pannukakkuun. Sitruuna maistui sopivan hennosti, ja mustikkahillo sopi seuraksi paremmin kuin hyvin. Nams ja mums.


PIENET SITRUUNAPANNUKAKUT (12 kpl)

0,75 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
2 rkl sokeria
1 tl sitruunankuoriraastetta
1,5 dl maitoa
2 rkl sitruunamehua
2 kananmunaa

12 tl nestemäistä margariinia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Sekoita jauhot, suola, sokeri ja sitruunankuoriraaste kulhossa. Lisää joukkoon maitoa samalla sekoittaen. Kun teet tässä järjestyksessä, vältät parhaiten jauhomöykyt taikinassa. Lisää taikinaan sitruunamehu ja kananmunat, ja vispaa taikina hyvin sekaisin.

Töräytä leivospellin jokaiseen koloon teelusikallinen nestemäistä margariinia ja työnnä pelti uuniin. Kun margariini alkaa kuplia, ota vuoka uunista ja jaa taikina tasaisesti koloihin. Leivospellin kolot tulivat tällä määrällä lähes täyteen. Laita pelti uuniin ja paista pannukakkuja uunin keskitasolla 15 - 20 minuuttia 225 asteessa, tai kunnes ne saavat vähän väriä pintaan.



Voit tehdä pannukakut myös tavallisella muffinipellillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti