maanantai 31. lokakuuta 2016

Curryperunat

Jossain elämän vaiheessa curry oli eksoottisin mauste, mitä kuvitella saattoi. Nyt mausteiden maailma on sellainen, että jopa täältä Oulun korkeuksilta löytää tavallisesta ruokakaupasta melkoisen repertuaarin mausteita ja mausteseoksia. Curry on meinannut tämmöisessä hötäkässä unohtua, joten kaivelin purkin esiin ja tupsautin sitä perunoihin. Oikein hyvä tupsautus - olisi saanut laittaa vähän enemmänkin. Kirjaan nyt ohjeeseen kaksi teelusikallista, kun itse laitoin vain puolitoista.

Meillä paistetaan usein perunalohkoja uunissa (välillä öljy+suola+mustapippuri -maustamisella, välillä yrteillä ryyditettynä - tai milloin milläkin). Sillä välin kun perunat kypsyvät maukkaiksi, ehtii puuhastella muuta. Jos perunoiden seuraksi pilkkoo pannulle esimerkiksi porkkanaa, palsternakkaa ja parsakaalta, ei paljon muuta aterialle kaipaakaan. Nyt uunissa paistettujen curryperunoiden kanssa syötiin intialaisittain maustettua lohta  ja papuja.


CURRYPERUNAT UUNISSA

n. 1/2 kg perunoita (minulla oli 6 perunaa)
3 rkl öljyä
n. 1/2 tl suolaa
2 tl curryjauhetta
ripaus mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi.

Pese perunat huolellisesti, mutta kuorimaan niitä ei tarvitse alkaa. Paloittele tai lohko perunat. Minä leikkasin ne kahdeksaan osaan. Laita perunapalat kulhoon ja lorauta öljy päälle. Sekoita vähän, että öljy tarttuu perunapaloihin. Ripottele perunoille suolaa ja curryjauhetta sekä ripaus mustapippuria. Sekoita ja levitä perunat leivinpaperin päälle pellille. Nosta pelti uuniin ja paista perunoita reilut 25 minuuttia (tai kunnes ovat kypsiä, mikä riippuu palojeen koosta ja perunalajikkeesta - minulla oli Van Gogh -merkkiset mukulat). Minä paistan perunat aina niin, että niissä on vähän rapsakkaa paistopintaakin, ainakin osassa.

* * *

Tuli syödessä mieleen, että nämä sopisivat kivasti esimerkiksi noutopöytäänkin, kun oheen tekisi vaikka sitruunaisen majoneesidipin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti