keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Täyteläinen tattikeitto

Keittoa taas, mutta kyllä niin mieleni pahoitin, kun Pirkka-sarjan kuivatut tatit olivat peräisin Puolasta. Että eikö riitä suomalaista tattia pussiin ja suomalaiseen kauppaan?

Mielipahaan helpotusta toi kuitenkin valmistamani tattikeiton ihastuttava ja täyteläinen maku. Melkein noudatin sienipussin kyljessä ollutta ohjetta.


TATTIKEITTO (2 reilua alkuruoka-annosta)

puolikas sipuli

25 g kuivattuja tatteja
1 rkl vehnäjauhoja
5 dl tattien liotuslientä / vettä
n. 0,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
ripaus mustapippuria
muutama timjaminoksa
1 dl kuohukermaa

Laita ensin tatit likoamaan kiehuvan kuumaan veteen (3-4 dl), jolloin ne pehmenevät puolessa tunnissa. Älä heitä liotusvettä hukkaan.

Silppua sipuli ja kuullota sitä kevyesti kattilanpohjalla öljytilkassa. Muutama minuutti paistamista riittää, jotta sipuli vähän pehmenee. Lisää joukkoon pehmenneet tatit. Jos haluat, voit silputa tatteja ennen tätä veitsellä. Jos teet kuten minä, eli surautat keiton sauvasekoittimella, ei pilkkomista tarvita. Paista tatteja ja sipuleita hetken aikaa ja lisää sitten joukkoon venhäjauhot. Paista sekoitellen pari minuuttia ja lisää sitten kattilaan tattien liotusliemi ja tarvittaessa hiukan vielä vettä. Hienonna timjami ja heitä kattilaan yhdessä suolan ja pippurin kanssa. Anna kiehua kymmenisen minuuttia.

Lisää kattilaan kerma ja kuumenna keitto uudelleen kiehuvaksi. Soseuta keitto, jos haluat (minä soseutin). Tarkista suolaisuus mieleiseksesi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti