maanantai 8. toukokuuta 2017

Hyvää ja kylmää! - jäätelötesti

Suomeen on viime vuosina ilmaantunut paitsi pienpanimoita myös pieniä jäätelötehtaita (pienjäätelimöitä?) ilahduttavan monta. Niiden tekemät jäätelöt voittavat mielestäni jäätelöjättien pakettijäätelöt sekä maussa että koostumuksessa satanolla. Hinnalla nämä noin puolen litran kylmät herkut eivät kilpaile, mutta ainakin pienessä taloudessa raskii niitä ostaa. Parhaimpiin tosin saattaa kehittyä riippuvuus ja himo, jolloin jäätelöpaketti kannetaan kotiin tuon tuostakin.


Oululainen blogaanijoukkio testasi eilen ihanalla Suomi100-brunssilla muutaman kotimaisen jäätelötehtaan tuotteita. Näin toukokuisena lumipyrypäivänä on ihan oikea aika koota testin tuloksia.

Ostin testiin nyt mukaan Kolmen kaverinSuomen jäätelön ja Jymyn jätskejä. Jokaiselta oli mukana vaniljajäätelö, mutta makujäätelöt valikoituivat ihan summamutikassa, eikä niissä ajateltu tasapuolisuutta tai vertailukelpoisuutta millään lailla. Jäätelömakuja näillä tehtailla on muuten melkoinen määrä, joten valinnanvaraa ja maisteltavaa riittäisi helposti kesän jokaiselle viikolle.         

Kaksitoistahenkinen raati arvioi jäätelöiden tuoksua, ulkonäköä, koostumusta ja makua. Luonnollisesti ja perinteisesti kulutusmittarina (eli paljonko söisin) oli muumimukillinen. Raati oli täynnä kokeneita maistelijoita, sillä aiemmin on testattu mm. sinappeja, jouluoluita, glögejä, kuplajuomia ja grillimättöjä. Jäätelöiden arviointi otettiin siis niin tosissaan kuin railakkailta naurunpyrskähdyksiltä kyettiin. Joku totesi, että harvoinpa tulee jäätelöitä myös haisteltua. Nyt haisteltiin ja tuoksuissa oli eroa!


Vaniljajäätelö oli raatimme suurimman ja tarkimman asiantuntijan, tulevan eskarilaisen, mielestä kirkkaasti ykkönen verrattuna makujäätelöihin. Kaikissa vaniljajäätelöissä oli runsaasti vaniljansiemeniä todisteena aidon vaniljan käytöstä. Värissä, tuoksussa, koostumuksessa ja maussa oli eroja, mutta ei kovinkaan suuria. Niinpä vaniljajäätelöt olivat keskenään kovin tasaväkisiä, ja niukan voiton vei Jymyn vaniljajäätelö. Kakkoseksi pääsi Kolmen kaverin vaniljajäätelö ja kolmas oli Suomen jäätelön vaniljajätski.


Makujäätelöistä testasimme tällä kertaa kuusijäätelön, raparperijäätelön ja mustikkajäätelön. Näitä testatessa nuorimman raatilaisen kasvoilta kuvastui paikoin hämmästystä ja paikoin pettymystä - ja nenänvarteen sekä otsalle kehkeytyi ryppy poikineen. Vain mustikka taisi saada jonkinmoisen hyväksynnän - myös meiltä aikuisilta se sai makujäätelöistä parhaimmat pisteet. Kuusijäätelö herätti vilkkaan keskustelun. Kukaan raatilaisista ei maistellessaan pystynyt nimeämään, mille jäätelö maistuu. Taidettiin ehdotella villiyrteistä saunavihtaan ja nokkosiin eli kuitenkin jäljillä eli luonnossa oltiin. Jäätelö maistui vihreältä, se todettiin! Ja yllättävän hyvältä! Eniten hämmennystä herätti raparperijäätelö, joka jäi makujäätelöarvioissa kolmanneksi. Sen mausta ei saatu millään kiinni, ja sitä arveltiin mm. hedelmäjäätelöksi. Makujen paljastuttua totesimme, että jos tietää mitä syö, se myös maistuu täsmälleen sille. Kyllä on ihmismieli jännä, kun täydentää makuhavaintoa.

Kiitos kaikille ihanille raatilaisille! Valmistaudumme seuraaviin testauksiin...

* * *

PS: Oulun alueellakin on pari oikein hyvää jäätelötehdasta: Sortolan jäätelö ja Tähtijätski. Sortolan jäätelöä en löytänyt kaupasta, joten päätin jättää Tähtijätskinkin nyt väliin. Molempien jäätelöä olen syönyt aiemmin ja ne ovat olleet ihania! Ehkä seuraavaan jäätelötestiin (sitä on jo suunniteltu) yritämme löytää mansikkajäätelöt molemmilta kotipuolen valmistajiltakin.

Kyllä kesä vielä tulee ja lumipyryt loppuvat.
Nimimerkki "Toiveikas"

8 kommenttia:

  1. Kai sen on tultava! Vaikka sujuvasti tota jäätelöä näköjään voi syödä talvisellakin kelillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ollut vaikeuksia syödä jäätelöä! Sisällä tarkeni :)

      Poista
  2. Kyllä oli niin hyvä tämä jäätelötesti! En ollut kuullutkaan kuusen makuisesta jäätelöstä, ja se raparperi on mulle edelleen vähän arvoitus, kun mun mielestä se oli rahkapiirakka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ottaa kesän joka kuukaudelle jäätelötestin - oli sen verran kivaa! Tuo rahkapiirakkaluonnehdinta oli hykerryttävän hauska :)

      Kauneimmat kiitokset brunssin emännälle ja isännälle!

      Poista
  3. Minulla oli hirveät odotukset tuon raparperin suhteen. Voi kun se olisi ollut ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se missään nimessä pahaa ollut, mutta jotenkin minäkin odotin siltä enemmän. Maista ihmeessä sinäkin! Makuasioista voi aina kiistellä :)

      Poista
  4. Ihana testi! Ja hieno nähdä, että minun suosikkini vaniljajäätelöistä, eli Jymy, oli asiantuntevan raadinkin suosikki ;) Jymyn jälkeen ei oiken ole ollut paluuta "tavalliseen" vaniljajäätelöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen jäätelötesti sopii jopa lumisateiseen kevääseen :) Ne "tavalliset" vaniljajäätelöt eivät tosiaankaan maistu enää oikein millekään näiden hyvien rinnalla.

      Poista