keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mutakakku ja limetticreme

Mutakakkuun saa helposti uutta ulottuvuutta vaikkapa lisäämällä taikinaan raastettua limetinkuorta. Kun kakun tarjoaa limetillä ja kardemummalla maustetun ranskankerman kera, sopii se erinomaisesti juhlapöydän tarjottavaksi tai hyvän aterian jälkiruuaksi. Aika monet vieraat meillä ovatkin vuosien varrella saaneet eteensä tätä herkkua. Kakusta tulee erinomainen myös gluteenittomilla jauhoilla.

Ohjeeni lienee peräisin jostain vanhasta Anna-lehdestä. Kovin paljon yksinkertaisemmaksi ei leipominen voi enää mennä, sillä ainekset vain sekoitetaan toisiinsa. Monimutkaisinta tässä taitaa olla limetin raastaminen :)


MUTAKAKKU JA LIMETTICREME

3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
150 g voisulaa
2 munaa
2 limetin raastettu kuori

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita nopeasti hieman jäähtynyt voisula ja munat sekaisin, ja lopulta taikinaksi muiden ainesten kanssa. Kaada taikina voideltuun irtopohjaiseen vuokaan (jonka pohjalle voi laittaa leivinpaperin). Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarkkaile kakkua loppuvaiheessa, äläkä päästä sitä paistumaan liikaa. Mutakakun tulee olla pehmeä ja vähän tahmainen. Sihtaa jäähtyneen kakun päälle ennen tarjoilua tomusokeria.

Limetticreme

250 g ranskankermaa (Valion laktoositon kevyt creme fraiche toimii tässä hyvin)
0,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
2 rkl limettimehua
1 limetin raastettu kuori

Sekoita kaikki aineet keskenään, anna seoksen maustua jääkaapissa hetken aikaa, ja tarjoile creme kakun kera.



8 kommenttia:

  1. Limetticreme kuulostaa aivan ihanalta ja siihen kun yhdistää suklaan, niin en ihmettele, että teillä käy vieraita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tän kakun takiako ne vieraat ramppaavat meillä päntiönnään :) ?!? Vähän olin kyllä jo kerennyt ajatella, että talonväki on niin viehättävää ja seura intelektuellia :D

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu myös yksi suklaakakkujen SUURI ystävä, olen kerännyt kyseisen herkun ohjeita jo vuosia. Joukossa todella työläiltä kuulostavia reseptejä, joita ei jaksa aloittaakaan. Mutta tämä! Kuin vastaus rukouksiini: anna mulle helppo, mutta silti maukas kakkuohje, johon ei tarvita vatkailla erikseen valkuaisia, sulatella suklaita yms. vaan kaikki vaan sekaisin ja uuniin. Nam. Siis kiitos! Toivoo Sanni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on napakymppi sitten tämä ohje! Tee heti tänään :)

      Poista
  3. Hei! Sait haasteen Huhmare-blogista. Käy katsomassa http://huhmare.blogspot.fi/.
    Terv. Ulla/Huhmare

    VastaaPoista
  4. Mutakakkufani kiittää tästä reseptivariaatiosta. Testiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Daniela! Tässä kakussa hauska ja koukuttava juju on tuo limetti. Saatat ihastua :)

      Poista