perjantai 5. huhtikuuta 2013

Thaipossua itse tehdyllä tahnalla

Monissa blogeissa on tehty thaimaalaista currytahnaa itse. Minullakin se on mielessä väijynyt, ja kun lähikaupassa oli vihdoin tarjolla galangjuurta, niin en voinut enää vastustella. Tahnan tekovaiheessa surrauskulhosta nousi mahtavat huurut, ja arvelimme makujen olevan kohdallaan. Niin olivat, ja thaipossustamme tulikin parasta, mitä olemme ikinä tehneet!

En tohdi nimetä tahnaa punaiseksi currytahnaksi, koska se oli lähinnä vaaleanpunertavaa. Väristä viis, maku ratkaisi!

Käytin Maku-lehden nettisivulta löytynyttä ohjetta melkein prikulleen oikein :)


(PUNAINEN) CURRYTAHNA

kourallinen kuivattuja kokonaisia chilejä + muutama tuore chili
1 tl suolaa
4 valkosipulinkynttä paloiteltuna
30 g galangjuurta kuorittuna ja paloiteltuna
2 sitruunaruohon vartta pilkottuna
puolikkaan limetin kuori raastettuna
1 rkl tuoreen korianterin varsia silputtuna (tai korianterin juurta)
1/2 tl valkopippuria
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl kalakastiketta (tai katkaraputahnaa, jota meillä ei ollut)

Riko kuivattuja chilejä vähän ja pane ne likoamaan kylmään veteen 15–30 minuutiksi. Silppua tuoreet chilit (käytä siemenet ja siemenkiinnikkeet, jos haluat oikein tujua tahnaa). Kuori valkosipulinkynnet. Kuori ja pilko galangjuuri. Raasta limetin kuori. Valuta liotetut chilit hyvin.  Laita chilit ja suola mortteliin ja hiero hienoksi. Lisää muut ainekset ohjeen mukaisessa järjestyksessä välissä rouhien, kunnes seos on tahnamaista.  Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Galangjuuren lisäämisen jälkeen me siirsimme tahna-aineksemme sauvasekoittimen kulhoon, sillä jauhaminen morttelissa alkoi tuntua hauiksissa niin, että ne uupuivat. Sauvasekoittimella tahnasta tuli tahna.

Ohjeen mukaan tahna säilyy jääkaapissa kannellisessa rasiassa 3-5 päivää, mutta sitä voi myös pakastaa pieninä kerta-annoksia, joita voi käyttää näppärästi aina vähän kerrallaan.


THAIPOSSUA JA NUUDELEITA

n. 2 tl (tai maunmukaan) currytahnaa (tätä itse tehtyä tai kaupan valmista)
öljyä
1 sipuli
puolikas paprika
1 tlk kookosmaitoa
puolikkaan limetin mehu
n. 3 rkl kalakastiketta
n. 250 g porsaan sisäfilettä
suolaa
tuoretta korianteria silputtuna

Leikkaa fileestä ohuita, millin tai kahden paksuisia siivuja. Terävällä puukolla se onnistuu helposti. Kuumenna kattilan pohjalla öljyä ja lisää tahna paistumaan pariksi minuutiksi. Lisää suikaloitu sipuli ja paista hetki. Lisää joukkoon suikaloitu paprika. Kaada kookosmaito kattilaan, lisää limetin mehu ja kalakastiketta. Maistele ja lisää tarvittaessa kumpaakin tai toista sekä suolaa. Kun maut ovat kohdillaan, lisää liemeen possuviipaleet kypsymään. Anna seoksen kiehahtaa ja sekoittele, jotta possusiivut eivät junttaudu toisiinsa kiinni. Liha kypsyy melko nopeasti, ja näet helposti, kun sopiva kypsyys on saavutettu. Älä keitä liian kauan. Lisää lopuksi joukkoon korianterisilppua.

Kypsennä nuudeleita ja nosta niitä kulhon pohjalle. Annostele päälle possua ja kookoskastiketta. Jos haluat keittoa, laita lientä enemmän.

Mitä herkkua!!!

4 kommenttia:

  1. Uuh, voin kuvitella mikä tuoksu teidän keittiössä on leijunut! Ja possu näyttää varsin maukkaalle :) Taidan tulla teidän lähikauppaan ostamaan galangjuurta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu oli ihan mahtava, eikä maku jäänyt kakkoseksi! Hopihopi, kauppaan Heidi :)

      Poista
  2. Aikamoinen lähikauppa.Yritin katsella sillä silmällä tänään Stockalla, mutta ei löytynyt. Niinpä huomenna mennään ihan purkkikamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä iloisia tuosta oman kaupan valikoimasta! Ei tartte lähteä joen toiselle puolelle metästämään erikoisuuksia, kun niin hyvä valikoima ja erikoisuuksiakin löytyy likempää. Purkkikama toimii!

      Poista