keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Paahdettua parsakaalta ja spagettia

Pasta on kiva asia ihmisen elämässä. Sitä on ensinnäkin niin monta eri sorttia, että makaronimallin vaihdolla suosikkikastikkeensa saa melkein maistumaan erilaiselta. Toisakseen erilaisia kastikevaihtoehtojakin on niin paljon kuin mielikuvituksessa hyllyjä ja lokeroita. Vuoden jokaiselle päivälle löytyy varmasti erilainen pastakombinaatio.

Tänään meillä tehtiin taas yhdenlainen kasvisversio pasta-ateriasta. Ideaa otin täältä. Vaihdoin purkitomaatit tuoreisiin kirsikkatomaatteihin, ja käytin mantelilastuja sen sijaan että olisin jauhanut kokonaiset mantelit. Yksinkertaiset ja hyvät ainekset, ja noin puolen tunnin puuhailu tuottivat oikein maukkaan illallisen!


PAAHDETTUA PARSAKAALTA JA SPAGETTIA (2-3 annokseen)

n. 200 g parsakaalin nuppuja
rasiallinen kirsikkatomaatteja
1 kevätsipuli (tai sipulinvarsi tai pätkä purjosipulia)
2 valkosipulinkynttä
puolen ruukun basilikanlehdet
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
kourallinen mantelilastuja

spagettia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pilko parsakaalinnuppuja hiukan pienemmiksi ja laita ne uunivuokaan. Lorauta hiukan öljyä päälle ja sekoita vähän. Laita nuppuset uuniin noin 20 minuutiksi. Tökkää niitä välillä haarukalla ja kokeile, alkavatko olla kypsiä. Älä kypsennä liian pehmeiksi.

Paahda parsakaalinuppujen paahtuessa mantelilastuja kuivalla, kuumalla paistinpannulla, kunnes ne saavat vähän väriä. Ota pois pannulta.

Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Laita ne mortteliin yhdessä basilikanlehtien kanssa. Lisää suolaa ja mustapippuria. Möyhennä aineksia morttelissa, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää sitten öljyä - noin 3 ruokalusikallista lienee riittävä määrä. Tarkista maku. Ruoka saa suolaisuutensa pääosin tästä kastikkeesta, joten sitä saa olla hiukan normaalia pestoa enemmän. (Tämän vaiheen voit surauttaa halutessasi myös esimerkiksi sauvasekoittimella.)

Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen. Pilko kirsikkatomaatit pienemmiksi. Ota noin puolet tomaattisilpusta ja lisää mortteliin ja hiero vähän rikki. Näin saat enemmän kastiketta. Kaada basilika-tomaattikastike kuumien parsakaalien päälle ja sekoita. Silppua myös sipulinvarsi.

Siivilöi vesi pois kypsästä spagetista ja kaada spagetti uunivuokaan parsakaalin päälle. Lisää sekaan myös loppu tomaattisilppu, sipulit ja paahdetut mantelilastut ja sekoita hyvin.

Nam nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti