torstai 27. elokuuta 2015

Munakoisoa tomaattikastikkeessa

Munakoiso on kaupassa mahdottoman houkuttelevan näköinen: kiiltävä, pullea ja hienon värinen. Maultaan se voi olla ensikertalaiselle pettymys sellaisenaan, mutta sen hyvä ominaisuus on imeä itseensä makuja. Esimerkiksi marinoituna munakoiso on herkullista. Tällä kertaa valmistin munakoisoa Sikke Sumarin ohjetta noudatellen (resepti on kirjassa "Sikke - ruokaa rakkaudella"). Ruuasta tuli oikein hyvää! Munakoisojen leivitys ja paistaminen ennen vuokaan latomista toi mukanaan täyteläisyyttä ja ruokaisuutta. Mietin syödessäni, että tämä sopisi hyvin lasagneksi sellaiselle, joka välttelee pastaa. Ruoka sopii syötäväksi sellaisenaan raikkaan salaatin kera, mutta ohessa voi tarjoilla myös kalaa, lihaa tai makkaraa.

Siken ohjeessa ainesten määrät oli kirjattu osin hyvin summittaisesti. Tottumattomampi ruuanlaittaja saattaisi siitä hämmentyä, mutta tällainen vanha haahka kettu kasaa ruuan näppituntumalla. Usein itsekin sorrun kirjoittamaan tänne blogiin määriä hyvin summittaisesti (jos ollenkaan), koska en ole niitä ruokaa laittaessani tullut kirjanneeksi muistiin. Suokaa tämä anteeksi. Kirjaan tähän nyt ne määrät, joilla minä ruuan tein (tein ehkä noin puolikkaan annoksen, ainakin tomaattikastiketta oli vähemmän kuin Sikellä). Että olisi kerrankin tarkkaa.


MUNAKOISO-PARMESAANIVUOKA

500 g munakoisoa (2 kpl)

1 kananmuna

1 dl korppujauhoja
vajaa 1/2 tl suolaa
kolme pyöräytystä mustapippuria myllystä
pieni veitsenkärjellinen chilijauhetta

paistamiseen oliiviöljyä (n. 1/2 dl...ehkä)

tomaattikastiketta (ohje viimeisenä, mutta kannattaa aloittaa sen tekemisestä)
reilu 1 dl parmesaaniraastetta
1 mozzarellapallo siivuiksi leikattuna

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa munakoisot noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Riko kananmuna lautaselle ja vatkaa sen rakenne haarukalla rikki. Laita toiselle lautaselle korppujauhot ja sekoita niihin mausteet. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Sitä saa olla niin paljon, että pannun pohja peittyy kunnolla. Pyöräytä jokainen munakoisosiivu ensin kananmunassa molemmin puolin, sitten korppujauhoseoksessa molemmin puolin ja laita sitten pannulle paistumaan. Paista munakoisoviipaleet kauniin kullanruskeiksi molemmin puolin.


Laita uunivuokaan ensin hiukan tomaattikastiketta (laitoin sen verran, että pohja juuri ja juuri peittyi). Levitä kastikkeen päälle kerros munakoisoja (minun vuokaani meni 9 siivua). Ripottele munakoisojen päälle puolet parmesaaniraasteesta (minä laitoin kolme kerrosta munakoisoja ja kahteen väliin parmesaania). Seuraavaksi tulee taas tomaattikastiketta, munakoisoja ja parmesaania jne. Viimeiseksi tulee tomaattikastiketta, jonka päälle siivutetaan mozzarellajuustoa. Nosta vuoka uuniin ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Haarukalla voi kokeilla munakoisosiivujen kypsyyttä. Näin ohuet kypsyvät hyvin puolessa tunnissa, koska ne on esipaistettu pannulla.




Tomaattikastike (tämä ei ole Siken versio, vaan Kotiharmin):

1 tlk hyvää tomaattimurskaa (esim. Mutti)
2 tl balsamiviinietikkaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria (tai hunajaa)
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
pieni kourallinen tuoreita yrttejä silputtuna

Kaada tomaattimurska kattilaan ja lisää joukkoon muut ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia miedolla lämmöllä, kevyesti poreillen ainakin kymmenen minuuttia. Kastike voi kiehua sen aikaa, kun valmistat munakoisot. Maista lopuksi kastiketta. Jos haluat lisää suolaa, lisää sitä. Myös sokeria saatat joutua lisäämään, jos kastike maistuu kitkerältä. Säädä siis maut mieleiseksesi.

2 kommenttia:

  1. Ah, mä oon tehny tätä samaa ja voi että se on hyvää! Yksi kasvisruokalempparini :) Pitäiskin tehdä tätä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hyvää! Ja taas totesin, että eipä ole kovin monimutkaiset ainekset tässä, mutta niin vain tulee herkullista.

      Poista