tiistai 8. joulukuuta 2015

Poronpaistia ja punajuuriohrattoa

Olen ujuttanut vuosien varrella hiljalleen punajuurta Armastuksen ruokavalioon. Säilykepunajuuri tai punajuurisalaatti eivät (vielä) uppoa, mutta esimerkiksi paahdettu punajuuri näyttää menevän alas jo helposti. Tästä rohkaistuneena päätin tarjota itsenäisyyspäivän illallisella punajuuriohrattoa eli punajuurella maustettua ohraa. Sain inspiraation Nannan punajuuriohratosta, mutta valmistin oman versioni hiukan eri tavalla.

Punajuuriohraton kylkeen paistoin pienen poronpaistin, josta tuli mahdottoman mehevä. Netin ohjeissa paistin sisälämpötila vaihteli melko lailla, joten arvoin jonkun sopivan lämpötilan hiukan niiden keskiarvon alapuolelta eli 55 astetta. Mausteena oli suolan lisäksi katajanmarjaa ja timjamia. Ai että tuli hyvää!


PORONPAISTI

n. 500 g:n poronpaisti (sisäpaisti)
pari timjaminoksaa
puolenkymmentä katajanmarjaa
suolaa ja mustapippuria
tilkka öljyä

Nosta paisti huoneenlämpöön noin 45 minuuttia ennen valmistamista. Aloita valmistus laittamalla uuni lämpiämään 120 asteeseen. Kuumenna paistinpannulla hiukan öljyä ja laita sinne lämpiämään myös timjaminoksat ja katajanmarjat. Paista niitä hetki ja nosta sitten paisti pannulle. Paista joka puolelle kauniin ruskea pinta, ripottele pintaan suolaa ja mustapippuria, ja nosta paisti uuninkestävälle vadille. Tuikkaa paistiin paistolämpömittari ja nosta paisti uuniin. Kun mittari näyttää 55 astetta, nosta paisti uunista ja kääräise se folioon. Anna levätä foliossa 15-20 minuuttia ennen kuin leikkaat paistin siivuiksi.



PUNAJUURIOHRATTO

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
250 g punajuurta (raakana)
2 rkl oliiviöljyä
2,5 dl ohrahelmiä
n. 8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
n. 1 dl Västerbotten-juustoa raastettuna
suolaa ja mustapippuria
2 tl tuoretta timjamia silputtuna
vajaa 1 tl balsamiviinietikkaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori punajuuri ja raasta se hienolla terällä. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota sipulia siinä hetken aikaa. Lisää kattilaan punajuuriraaste ja valkosipuli ja kuullota sekoitellen vielä vähän aikaa. Lisää kattilaan ohrahelmet, sekoita ja lisää kuumaa vettä sen verran, että ohra peittyy (ei siis kaikkea vettä kerralla). Heitä kattilaan kasvisliemikuutio. Anna ohran kypsyä ja lisää kuumaa vettä aina välillä, ettei ohratto pala pohjaan. Kun ohra alkaa olla kypsää, muttei ihan lötköpehmeää, lisää joukkoon juustoraaste. Ohraton koostumus on pehmeän puuromainen, ei tönkkö, joten säädä koostumusta kuumalla vedellä. Terävöitä makua tilkalla balsamiviinietikkaa, ja mausta ripauksella mustapippurilla ja timjamilla. Suolaa voi lisätä oman maun mukaan.

2 kommenttia:

  1. Upea on kyllä lisuke, mutta upea on kyllä tuo poronpaistikin!

    VastaaPoista