torstai 23. kesäkuuta 2016

Porovoileipäkakku

Mikä on poronlihan kanssa aina niin sopiva lisuke? Puolukka tietenkin! Voileipäkakkukirjan tekijä Markku Kopra on rohkeasti tuonut puolukan myös voileipäkakkuun poron kaveriksi, ja onnistuneesti onkin sen tehnyt. Tämä voileipäkakku oli ehkä parhaimpia syömiäni voileipäkakkuja. Tai toiseksi paras. En osaa päättää tämän ja hummuskakun välillä. Päiväkahvilla santsasin varalta molempia.

Tein ihan pienen muutoksen kakkuun. Unohdin nimittäin ostaa ruisleipää ja käytin sen sijaan hapankorppua. Ei huono ratkaisu! Hapankorppu imee itseensä hyvin kostutuslientä ja kakun muhiessa yön yli jääkaapissa pehmenee mukavasti. Hapankorppukerroksesta tuli ohut, mutta siitä tuli ihan kivasti makua kakkuun. Muuten valmistin kakun kirjan ohjeen mukaan (paitsi vähän pienempänä). Koristelu on ihan omaa niukkaa käsialaa.


POROVOILEIPÄKAKKU

8 viipaletta täysjyväpaahtoleipää
6 viipaletta ruisvuokaleipää

Porotäyte:
200 g kylmäsavuporosiivuja
200 g savuporotuorejuustoa
pieni salottisipuli
2 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
ripaus mustapippuria

Puolukkatäyte:
1,5 dl puolukkahilloa
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Kostutukseen:
n. 1 dl lihalientä

Koristeluun:
n. 150 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g kylmäsavuporosiivuja
karpaloita
viinisuolaheinää
ruohosipulia
(minulla oli babypinaattia ja porosiivuja)

Valmista ensin porotäyte. Leikkaa porosiivut ja sipuli niin mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Sekoita ne kulhossa savuporojuuston ja hienonnetun persiljan kanssa tahnaksi. Mausta ripauksella mustapippuria.

Puolukkatäytettä varten sekoita toisessa kulhossa hillo ja tuorejuusto tahnaksi.

Vuoraa pyöreä 20 cm läpimitaltaan oleva kakkuvuoka kelmulla niin, että kelmua jää roikkumaan myös reunojen yli. (Voit myös tehdä alkuperäisohjeen mukaan niin, että vain pohjustat irtopohjaisen kakkuvuoan leivinpaperilla. Minä tein oman pienemmän kakkuni suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan ja vuorasin sen ensin kelmulla.) Leikkaa leipäviipaleista paistuneet reunat pois ja asettele vuoan pohjalle yksi kerros leipää. Pyöreään vuokaan leivistä saa koota mieleisensä palapelin, suorakaiteen muotoiseen vuokaan leivät on helpompi asemoida. Kostuta leivät kevyesti jäähtyneellä lihaliemellä. (Pullasuti on tähän kätevä apu.) Levitä porotäyte leipien päälle. Murenna ruisleipää ja levitä muru porotäytteen päälle. (Tai taittele hapankorppuja pienemmiksi paloiksi ja levitä porotäytteen päälle.) Kostuta ruiskerros huolellisesti ja levitä sen päälle puolukkatäyte. Asettele päällimäiseksi kerrokseksi paahtoleipiä ja kostuta ne. Peitä kakku kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan yön ajaksi.

Irrota kakku vuoasta. Notkista kuorrutukseksi tuleva tuorejuusto vatkaamalla sitä reippaasti (kulho ja lusikka toimivat tässä hyvin). Levitä tuorejuustoa kakun päälle ja sivuille. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Ohjeen kuvassa oli kivasti taputeltu kakun alareunaan ruohosipulisilppua. Leivinpaperista oli leikattu pitkä suikale ja asetettu se kakun yläreunan ympäri. Vapaaksi jääneeseen alareunaan oli taputeltu ruohosipulisilppua. Näin oli saatu kaunis tarkkarajainen koristelu.

6 kommenttia:

  1. Koristelu oli omaa niukkaa käsialaa. Kuulostaa tutulta meidänkin keittiössä, hiukkasen hymyilytti. Tuo kirja on aika hieno todiste siitä, että voileipäkakut ovat todella tehneet paluun. Onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä ilahduin tuosta kirjasta. Nostan hattua sekä idealle tehdä kirja noin "pienestä" aiheesta ja saada siitä hieno ja innostava. Voileipäkakku on pop!

      Poista
  2. Tuopa mennee kokkeiluun tääläkin kun seuraavan kerran kakkua tehhään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kokkeilla, oli älyttömän hyvä kakku :)

      Poista