keskiviikko 17. elokuuta 2016

Harjoittelu kannattaa - onnistunut paisti

Rion olympialaisia seuratessa tulee miettineeksi, miten paljon harjoittelua, onnistumisia ja epäonnistumisia on kisasuorituksen takana. Niin voi olla keittiössäkin. Suuriin kokkikilpailuihin valmistaudutaan pitkään ja huolella, ja annoksia hiotaan urheilusuoritusten lailla täydellisiksi. Täällä Kotiharmilassa ei valmistauduta minkäänlaisiin kilpailuihin (tai no, pyöräilyn kilometrikisa on hyvässä vauhdissa, mutta sitä ei nyt lasketa), mutta yli kymmenen vuotta on harjoiteltu erään ruuan valmistamista. Siis minä olen harjoitellut. Se on isän bravuuriruoka, naudanpaistia kastikkeessa. Ruuasta tuli kertaheitolla Armastuksen suosikkiruoka, kun minun kotonani käytiin kyläilemässä ja syömässä, ja säännöllisin väliajoin hän on ehdottanut, että tehtäisiin sitä meilläkin. Ja minä olen tehnyt. Useita kertoja. Joskus on tullut ihan hyvää, joskus ihan jees, mutta koskaan ei yhtä hyvää kuin isän tekemänä. Olen kysynyt ohjeet ja seurannut tarkasti vierestä, kun hän on sitä tehnyt, mutta ei. Ei yhtä hyvää.

Sitten koitti päivä, jolloin ruoka onnistui! Voi tätä riemua! Omat lisäykseni reseptiin ovat valkosipuli ja timjami, muuten ainekset olivat kuin isän ruuassa. Kermana tosin oli kuohukermaa, kun sitä oli kaapissa. Isä on aina laittanut kahvikermaa. On parempi niin, huomasin.

Nyt pitää joutuin kirjata ohje muistiin, että saan seuraavalla kerralla tehtyä yhtä hyvää. Kannattaa teidänkin kokkeilla!

Minun ikäpolvelleni ruskea kastike on tuttu asia, mutta tuskinpa enää yli kymmenen vuotta nuoremmille. Minä teen ruskeaa kastiketta ehkä kerran vuodessa tai harvemmin, mutta tähän ruokaan se kuuluu (kermalla aateloituna) ehdottomasti. Koostumuksen kanssa on vielä harjoittelua. Kun hihkaisen "syömään", on kastike hyvää, mutta kun sitä aletaan annostella, on se salamannopeasti paksuuntunut liian jämäkäksi. Niin nytkin. Mutta harjoittelen ja kymmenen vuoden kuluttua saan varmaan jo tasalaatuista ja hyvää kastiketta aikaan.


NAUDANPAISTIA JA KASTIKETTA

n. 800 g palanen naudan sisäpaistia
n. 2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
2 reilua ruokalusikallista sinappia (tavallista suomalaista sinappia)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
5 timjaminoksaa
1 laakerinlehti
1/2 dl vettä

Kastikkeeseen:
n. 3 rkl voita/margariinia
3 rkl vehnäjauhoja

n. 3 dl paistolientä
2-3 dl vettä
1 dl kahvikermaa

Nosta paistipala jääkaapista huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.Silppua sipuli rouheasti ja napauta valkosipuli litteäksi veitsensyrjällä. Laita sipulit, laakerinlehti ja timjaminoksat uunivuokaan. Kuumenna pannulla vähän öljyä/voita/margariinia, ja ruskista sisäpaistipalan pintoihin kaunis väri.


Nosta lihapala uunivuokaan sipulien päälle. Kaada kuumalle paistinpannulle, jossa paistoit lihan, hiukan vettä ja anna kiehahtaa nopeasti. Kaada neste uunivuokaan. Näin saat pannultakin hyvät maut talteen. Suolaa ja pippuroi liha joka puolelta ja levitä joka puolelle myös sinappia. Laita vuoan päälle kansi ja nosta vuoka uuniin. Anna paistin kypsyä 175 asteessa noin 2,5 tuntia, kunnes se on kokonaan kypsää ja mureaa (ei ihan ylikypsää). Käännä paistipala jossain vaiheessa. Nosta kypsä paistipala leikkuulaudalle odottamaan viipalointia.

Kun paisti on kypsä, valmista kastike. Voit käyttää siihen paistoliemen sellaisenaan tai siivilöitynä (minä siivilöin). Jos syöt paistia perunoiden kanssa, laita tässä vaiheessa perunat kiehumaan. Kastiketta varten sulata paistinpannulla voi/margariini ja ripottele sinne vehnäjauhot. Paista vehnäjauhoja usein niitä sekoitellen, kunnes seoksen väri muuttuu toffeen väriseksi. On makuasia, kuin tummaa ja paahteisen makuista kastikkeesta haluat. Vaihta sekoitusvälineeksi vispilä, nosta paistinpannu pois kuumalta levyltä ja kaada lihan paistoliemi (siivilöitynä tai siltään) vehnäjauhojen joukkoon koko ajan vispilällä sekoittaen. Näin vältät jauhomöykyt kastikkeessa. Palauta pannu levylle, lisää vettä ja anna kiehua kymmenisen minuuttia (jotta jauhot kypsyvät, eikä kastike maistu jauhoille). Lisää kerma ja anna kiehua vielä hetki. Veden määrällä voit säätää kastikeen haluamaasi paksuuteen. Suolaa ei todennäköisesti tarvita, mutta halutessasi voit sitä lisätä.

Leikkaa paisti noin sentin paksuisiksi, sopivan kokoisiksi paloiksi (poikkisyin). Nosta viipaleet kastikkeen joukkoon ja anna niiden maustua siellä vielä vähintään 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti