torstai 1. syyskuuta 2011

Värileikkiä ruualla

Syksy on tullut ja varpaita palelee. Minä tykkään syksyssä yhdestä asiasta - väreistä. Lämpimikseni ja syksyn värejä juhlistaakseni (ja arkea piristääkseni) kokosin lautasille oranssia ja punaista.

Kaikki lähti täältä, upean värisen punajuurikeiton kuvasta. Punajuurikeittoa en ole tainnut koskaan aikaisemmin tehdä, joten peli oli selvä. Armastus sen sijaan ei punajuurta rakasta, niinpä aterialle oli pakko saada jotain muutakin. Ettei jää nälkäiseksi ja tule kiukkuiseksi :) Pienet suolaiset suupalat olivatkin hyvä seuralainen hiukan makealle keitolle.

PUNAJUURIKEITTO (kahdelle)

2 punajuurta
puolikas sipuli
1/3 omenaa
öljyä
1/2 kasvisliemikuutio
n. 1/2 l vettä
n. 1 dl ruokakermaa
3-4 rkl vuohenjuustoa purkista
ripaus basilikaa
(ripaus suolaa)

Kuori punajuuret, sipuli ja omena. Pilko ne ja freesaa nopeasti öljytilkassa kattilassa. Kaada päälle vettä niin että punajuuret peittyvät. Lisää kasvisliemikuutio ja basilika ja anna kiehua kunnes punajuurikuutiot ovat kypsiä. Kuutioita ei kannata jättää kovin suuriksi, sillä kypsyminen kestää silloin melkoisen kauan. Vettä voit lisätä kiehumisen aikana, mikäli se näyttää kovasti haihtuvan. Kun punajuuret ovat pehmenneet, soseuta ne. Jos lientä tuntuu olevan tässä vaiheessa liian vähän ja soseuttaminen on roiskimista, niin lisää jo kerma. Sekoita keittoon kerman lisäksi vuohenjuusto (haluamasi määrä) ja kuumenna keittoa kunnes juusto on täysin sulanut. Jos keitto on kovin paksua, voi siihen lisätä joko vettä tai kermaa. Tarkista lopuksi suola ja lisää sitä halutessasi.
Lusikoissa on poroa juustotäytteellä, paistettua halloumia paholaisen hillon kera sekä graavilohi-sipuli-silppua kermatilkalla pehmennettynä. Keksin päällä on paprika-cashewtahnaa.
Pirkka-purkissa on hyvää paprika-cashewpähkinätahnaa, jota tulee silloin tällöin ostettua esim. leivän päälle laitettavaksi. Olen ajatellut, että kai sitä kotonakin voisi tehdä. Omatekoisen tahnan maku oli jotain etäisesti samansuuntaista, vähemmän suolaista kuitenkin. Sen verran hyvää tuli, että ohjeen voi tähänkin laittaa. En jaksanut alkaa netistä etsimään ohjeita, siispä sävelsin. Määrät ovat suunnilleen ja noin :)

PAPRIKA-CASHEWPÄHKINÄTAHNA

1 kookas paprika
2-3 valkosipulinkynttä
vajaa 1 dl cashewpähkinöitä
n. 1/2 dl parmesaanijuustoa raasteena
n. 2 rkl auringonkukkaöljyä
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa

Poista paprikasta kanta ja siemenet ja paloittele se neljään osaan. Kuori valkosipulinkynnet. Paahda öljyllä siveltyjä paprikapaloja ja 2 valkosipulinkynttä uunissa grillivastusten alla kunnes paprikoihin alkaa tulla hiukan väriä. Paahda kuivalla ja kuumalla pannulla pähkinät kunnes niihin tulee väripilkkuja.

Anna paprikoiden jäähtyä hiukan ja laita ne sitten muiden ainesten kanssa esim. tehosekoittimeen ja pyöräytä tahnaksi. Jos haluat tymäkämmän valkosipulin maun tahnaan, lisää vielä kolmaskin kynsi raakana sekaan muhentumaan.

Ja nyt yhtäkkiä ohjetta kirjatessani hoksaan, että mikä jäi mausta puuttumaan... happo! Ensi kerralla lisään pari pisaraa sitruunamehua tai jotain etikkaa joukkoon.

2 kommenttia:

  1. Onko nuo niitä Harapandan keksejä, mitä grillibilheissäkin oli? Tai ehkä olet tehny ne(kin) itse.

    Herkulliset värit ja ruuat, nams!

    VastaaPoista
  2. Hei tarkkasilmäinen lukija :) Keksit ovat haparandalaisia. Kesäkemuissa totesin ne kivoiksi, ja kun ne sitten hyökkäsivät ostoskoriin iikkamaksissa, niin en vastustellut.

    Suosittelen punajuurikeittoa, oli onnistunut kokkeilu.

    VastaaPoista