keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Chevregratinoitua parsaa

Jotkut ruuat saavat ihmisen melkein tärisemään innostuksesta. Nyt parsakauden alettua tämä vuohenjuustokuorrutettu parsa oli niin kutkuttavan ihana tehdä, että unohdin ripotella päälle ohjeessa mainitut kurpitsansiemenet. Olin nostanut ne pöydälle näkösälle, mutta siihen jäivät.

Pääse sinäkin innostuksen ihaniin fiiliksiin ja tee tätä!

Resepti on suuren ruotsalaisen kauppaketjun sivuilta. Ohjeen mukaisesti valmistettuna (paitsi että korvasin valkoviinin proseccolla, kun sitä sattui kaapissa olemaan, mutta valkoviiniä ei) parsanvarret jäivät mukavan rapsakoiksi. Mikäli et sellaisesta pidä, voi parsoja esikeittää parin minuutin ajan ennen uuniin laittoa.



VUOHENJUUSTOLLA GRATINOITUA PARSAA

500 g parsaa
1 dl kermaa
1 dl kuivaa valkoviiniä
puolikas kasvisliemikuutio (laitoin vajaan teelusikallisen kasvisliemijauhetta)
200 g vuohenjuustoa
1 dl kurpitsansiemeniä (myös esim. pinjansiemenet käyvät)

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Napsauta parsoista puumainen osa varresta pois ja kuori varren alaosat kevyesti (ei ole pakollista). Laita parsat uunivuokaan. Sekoita viini, kerma ja murennettu kasvisliemikuutio keskenään ja kaada parsojen päälle. Leikkaa juustosta paksut siivut ja asettele ne parsojen päälle. Ripottele päälle myös kurpitsansiemeniä. Gratinoi 250-asteisessa uunissa 6-8 minuuttia.


6 kommenttia:

  1. Taatusti hyvää, mitkä ainekset!

    VastaaPoista
  2. Onpas herkunoloinen ohje! Olen ihan hulluna parsaan mutta aina tulee tehtyä niitä samoja juttuja, tästä sainkin vähän uutta vinkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tunnustaudun parsahulluksi :) Tämä ohje oli juuri siksi houkutteleva, että poikkesi ihan perinteisestä parsanlaittotavasta.

      Poista
  3. Ja täältä ilmoittautuu myös yksi parsahullu! Joten kiitos uudesta ohjeesta, johon tulee kaikki mun lempparit: parsaa, vuohenjuustoa ja kermaista lientä. Tämä on taatusti herkku! T. Sanni

    VastaaPoista