perjantai 29. marraskuuta 2013

Viiden verbin sosekeitto

Sosekeitto ei selityksiä kaipaa. Sen valmistamisesta selviää suunnilleen viidellä verbillä: kuori, pilko, keitä, soseuta, mausta. Sellaiset sanat kuin "hienonna", "silppua", "kuullota" ja "siivilöi" voi unohtaa kokonaan. Kuulostaa ihan arkiruuan tekemiseltä!


PORKKANASOSEKEITTO

kymmenkunta porkkanaa
1 sipuli
1 peruna
peukalonpään kokoinen palanen inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
reilu 1/2 litraa vettä
pari hyppysellistä cayennepippuria
suolaa, mustapippuria
n. 1 dl ruokakermaa

Kuori porkkanat, peruna ja sipuli. Pilko ainekset rouheasti ja heitä kattilaan. Kuori inkiväärinpalanen ja laita sekin kattilaan. Lisää kattilaan vettä sen verran, että vihannekset juuri ja juuri peittyvät ja käännä levy päälle. Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio ja cayennepippuria. Anna kiehua, kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä. Soseuta keitto, lisää ruokakermaa ja tarvittaessa vettä, jotta saat keitosta haluamasi paksuisen. Lisää rouhaisu mustapippuria, ja tarvittaessa suolaa ja cayennepippuria.


Keiton kanssa voi nautiskella vaikka bruschettaa: oliiviöljyllä silattua paahdettua leipää, jonka päällä on tomaattihakkeluksesta, balsamiviinietikkatilkasta, valkosipulista,  oliiviöljystä ja basilikasta tehtyä, suolalla ja mustapippurilla maustettua sekoitusta.

6 kommenttia:

  1. Osasitpa tiivistää arkisen ruualaitonn mainiosti viiteen verbiin. Noi "arkibruchetat" reikäleivästä näyttävät myös mainioilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkena on usein tiivistettävä :) Reikäleivästäkin on moneksi!

      Poista
  2. Tuo inkivääri (ensin kirjoitin inkiväärä;) on varmaan hyvä lisätujaus, pitääkä kokkeilla ensi kerralla1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehottomasti inkivääriä kannattaa laittaa, sopii tosi hienosti porkkanaan!

      Poista
    2. Ei mitään lisättävää tuohon kommenttiin! Se on juuri näin.

      Poista