keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lehtikaalikeitto

"Tämähän on yllättävän hyvvää", luonnehti taloutemme koemaistaja lusikoidessaan illalliseksi lehtikaalikeittoa. Arvasin, että maistuu, sillä pinaattikeittokin on mieluisaa. Lehtikaalin vahva ja täyteläinen maku tuokin mieleen pinaatin maun. Keitto on nopea ja helppo tehdä, ja maku on täyttä rautaa!

Flunssakauden ollessa joissain paikoin kuumimmillaan kannattaa pistellä suuhunsa lehtikaalta, joka on kuulemma oikea C-vitamiinipommi. Olisi minunkin pitänyt keitellä tämä soppa jo viikko sitten. Ei olisi varmasti iskenyt pöpö ja tauti.

Reseptiikkaa katsoin Tina Nordströmin keittokirjasta "Tina." (Otava). Siinä oli käytetty pakastettua lehtikaalta, mutta minulla oli käytössäni tuoretta. Lisäsin sekaan myös murusen valkosipulia, josta tuli hyvää paahdettua makua keittoon. Määrät säätelin oman mieleni mukaan.


LEHTIKAALIKEITTO (2-3 annosta)

1 pienehkö sipuli
200 g tuoretta lehtikaalta
pikkurillinpään kokoinen palanen valkosipulia
2 rkl oliiviöljyä
5-6 dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio (tai kanaliemikuutio)
1 dl maitoa + 1 rkl vehnäjauhoja
muskottipähkinää, mustapippuria, suolaa

Kuori ja silppua sipuli. Poista lehtikaalin paksu lehtiruoti riipimällä lehdet sen ympäriltä pois. Leikkaa lehdet suikaleiksi. Siivuta valkosipulinpala ohuelti.

Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan lehtikaalisuikaleet ja valkosipulisiivut. Pyörittele niitä hetken aikaa öljyssä sipuleiden kanssa, kunnes valkosipuli alkaa tuoksua hiukan paahtuneelta. Kaada sitten sekaan vettä ja anna keitoksen kiehua noin 15 minuuttia. Soseuta keitto ja lisää ripaus (vastaraastettua) muskottipähkinää sekä mustapippuria. Suolaa voi laittaa maun mukaan. Sekoita vehnäjauho maitoon ja kaada seos kattilaan. Keitä keittoa vielä noin viisi minuuttia välillä sekoitellen. Keiton paksuutta voi säädellä vettä tai maitoa lisäämällä.

Jos haluat, voit keittää lisukkeeksi kananmunat.

6 kommenttia:

  1. Lehtikaali on kyllä semmoista superruokaa että. Kiva ja ihanan vihreä keitto. :)

    VastaaPoista
  2. Haa, varastamme idean. Pitääkin taas selailla Tiinan kirjoja.

    VastaaPoista
  3. Jes, tästä tulee kiva uusi lounaskeitto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että sait uuden lounasreseptin, Paula!

      Poista