sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Melassipossu

"Smoky roast pork loin" on rasittava suomentaa. "Savuinen paahdettu porsaan kylkipaisti" ei kuulosta ollenkaan niin kiinnostavalta kuin melassipossu, vai mitä? Uskallan nimetä tämän melassipossuksi, koska marinadissa käytettiin melassisiirappia ja siitä ruoka sai myös oman erityisen makunsa. Mutta miten tähän päädyttiin?
Valmiina uuniin!

Uteliaan luonteen omaavan kotikokin ostoskärryyn ja sitä myötä kaappeihin kertyy kaikenlaisia "jännää, tätä en olekaan ennen kokeillut" -tyyppisiä aineksia. Melassipurkki on yksi sellaisista, minulle aiemmin oudoista asioista. En oikeastaan edes tiennyt, että se on "paksu siirappimainen aine, jota saadaan sokeriruo'on mehusta tai sokerijuurikkaasta sivutuotteena sokerin valmistuksessa". Näin kertoo asiasta Wikipedia. Kun purkki ennen joulua päätyi meille, unohdin sen, enkä tullut etsineeksi reseptejä, joissa sitä käytettäisiin. Englanniksi melassia kutsutaan nimellä "molassis" tai "black treacle", ja niillä hakusanoilla voisi löytyä kasa ohjeita. Ihan pikainen googletus toi esille mm. tällaisen repertuaarin reseptiikkaa. Melassipossun ohje löytyi ihan sattumalta Donna Hayn ruokalehdestä nro 64.

Millaista sitten oli melassi? Paksua, siirappimaista, voimakkaan tuoksuista, makeaa. Sen tuoksussa ja maussa on jotain omintakeista, jota en vielä osaa määritellä. Paahteisuutta... lakumaista... jotain.


Lehden ohje oli tehty kahdesta kilosta possua, mutta minä kutistin ohjeen neljäsosaan alkuperäisestä. Muutamaa vaihetta hitusen  oikaisin / lyhensin / muutin. Tähän kirjoitan nyt oman versioni.


MELASSIPOSSU
tai savuinen paahdettu possun kylkipaisti (kahdelle)

n. 500 g porsaan ulkofilettä (löysin lihatiskiltä kapean, hyvän 460 g:n palan)
sormisuolaa ja oliiviöljyä

2 rkl fariinisokeria
3 rkl melassisiirappia
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1/2 tl suolaa (ohjeessa oli käytetty sipulisuolaa)
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna (tai jauhettuna)
1 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 dl sherryviinietikkaa (ohjeessa oli mallasviinietikkaa)
1 kuivattu chili murskattuna

Leikkaa porsaanfileen rasvaan ruudukko. Ei haittaa, jos viillot osuvat lihaankin saakka. Hiero lihan pintaan joka puolelle suolaa.

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Nosta lihapala muovipussiin tai sellaiseen astiaan, johon se juuri ja juuri mahtuu. Kaada marinadi päälle. Anna lihan marinoitua tunnin verran pöydällä - siinä samalla se esilämpiää sopivasti paistoa varten. Ohjeessa isoa kahden kilon possupalaa marinoitiin kaksi tuntia, mikä varmaan ison palan kohdalla onkin suotavaa.
File muhimassa marinadissa
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Nosta liha pois marinadista ja laita pieneen uunivuokaan (pohjalle voi hiukan laitta öljyä). Lirauta öljyä hiukan myös possupalan päälle ja hiero siihen vielä hiukan suolaa. Työnnä lihaan paistolämpömittari ja nosta vuoka uuniin. Eri lähteet neuvovat porsaan ulkofileen sisälämmöksi 68 - 75 astetta; me laitoimme mittarin hälyttämään 70 asteessa. Meillä paistoaika noin puolen kilon fileelle oli noin 45 minuuttia. Kun otat fileen uunista, kääräise se folioon kymmeneksi minuutiksi ennen kuin leikkaat se siivuiksi.

Uunivuokaan kertyneen nesteen voi siivilöidä pieneen kattilaan ja keittää hetken aikaa kokoon. Näin saat hiukan kastiketta.


Uunijuurekset valmistuvat kätevästi yhtä aikaa possun kera ja maistuvatkin sen kanssa oikein hyviltä.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Päärynä-mantelitorttu

Omenapiirakoita on tullut leivontauran aikana tehtyä jos jonkinmoisia ja paljon. Päärynäpiirasta sen sijaan en ole muistaakseni tehnyt monestikaan. En ilmeisesti ole kokenut niiden kanssa mitään suurempia aah!-elämyksiä, koska ne eivät ole jääneet mieleeni sen kummemmin. Omenapiiras taitaa olla enemmän suomalainen juttu, kasvaahan omenoita jopa täällä meidän leveysasteilla. Kun kotimaisten omppujen kausi on ohi, on melkein sama, ostaako omenaa vai päärynää piirakkaa varten. Tartu siis seuraavalla kerralla päärynöihin ja tee vaikkapa päärynä-mantelitorttua ranskalaisittain. Hyvää!


Minä löysin mukavan ohjeen "Ranskalainen keittiö" -kirjasta (Clements & Wolf-Cohen), ja hitusen sitä muunnellen valmistin päärynätortun. Pohjan tein ranskalaisen murotaikinan ohjeella (sekin oli kirjassa), josta tulikin aivan täydellinen. Aion käyttää tätä pohjaa vastakin leivonnaisissa. Täytteeseen laitoin valmiiksi jauhettua mantelia sen sijaan että olisin jauhanut mantelit itse. Lisäsin täytteeseen myös siementöhnän lyhyestä vaniljatangonpätkästä. Mitään manteliaromia en käyttänyt, sillä niissä usein on karvasmantelia joukossa, eikä se meille kummallekaan maistu. Ohjeessa valmiin tortun päälle sivellään vielä hillosta ja vedest tehty kiille, jonka minä tällä kertaa jätin väliin. Sen sijaan ripottelin päälle hiukan tomusokeria.


RANSKALAINEN PÄÄRYNÄ-MANTELITORTTU

Ranskalainen murotaikina:
(sopii piiraisiin, quicheisin, torttuihin ja tarteletteihin; makeissa leivonnaisissa taikinassa käytetään sokeria, joka antaa väriä ja rapeutta)

3 dl vehnäjauhoja
(1 tl sokeria)
120 g voita pieniksi paloiksi leikattuna
3(-8) rkl jääkylmää vettä

Siivilöi jauhot kulhoon (minä laitoin siivilöimättä ja hyvä tuli) ja lisää joukkoon sokeri, jos teet makean taikinan (minä laitoin teelusikallisen tomusokeria). Lisää voi ja hiero se sormenpäillä jauhojen joukkoon murumaiseksi seokseksi. Lisää vettä hitaasti vähän kerrallaan ja sekoita kunnes alkaa muodostua taikina. Jos on liian vetistä, lisää hippunen jauhoja, jos on liian murumaista, lisää tiraus vettä. Minulla kolme ruokalusikallista vettä riitti hyvän taikinan aikaansaamiseksi. Älä sekoita ja vaivaa taikinaa pitkään, ettei siitä tule sitkeää. Nosta taikina kylmään. Kirjan mukaan taikinan tulisi olla kylmässä vähintään kolme tuntia tai jopa yön yli. Minä pidin taikinaa kylmässä vartin verran eli oikaisin tässä asiassa ajanpuutteen vuoksi.

Nosta kylmä taikina hetkeksi lämpiämään pöydälle ja kauli se sitten noin 3 mm:n paksuiseksi levyksi. Nosta levy varovasti kaulimen avulla voideltuun ja kevyesti jauhotettuun piirasvuokaan (halkaisijaltaan n. 23 cm). Taikinaa saa jäädä reunojen yli roikkumaan, sillä se leikataan pois, kun taikina on asettunut pohjalle ja reunoille hyvin. Pistele pohja haarukalla ja nosta kylmään vähintään tunniksi.

Voit tehdä edellä mainitun myös Kotiharmin tapaan: Taputtele taikina voidellun ja kevyesti jauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille ohueksi levyksi. Jätä odottamaan kylmään siksi aikaa, että valmistat täytteen. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Täyte:
3 kiinteää päärynää
sitruunamehua
100 g jauhettua mantelia
2/3 dl erikoishienoa sokeria
70 g voita
1 muna
1 munanvalkuainen
3 cm:n pätkä vaniljatankoa (siemenet)
(muutama tippa manteliaromia)

Kuori päärynät ja leikkaa ne pitkittäin halki. Poista siemenkodat ja tiristä päärynoiden pintaan vähän sitruunamehua, etteivät ne tummu. Laita päärynänpuolikkaat leikkauspinta alaspäin leikkuulaudalle ja leikkaa ne poikittain ohuiksi viipaleiksi. Älä levitä viipaleita vaan pidä vielä päärynän muoto.

Sekoita kulhossa mantelijauhe ja sokeri ja lisää joukkoon hiukan pehmennyt voi koko ajan vatkaten. Halkaise vaniljatangon pätkä pitkittäin ja kaavi veitsellä sisällä oleva siementöhnä kulhoon. Lisää myös muna ja valkuainen ja vatkaa hetken aikaa, jotta seoksesta tulee vaahtomaista.

Ota taikinapohja pois kylmästä ja levitä mantelivaahto sen päälle. Liu'uta veitsi tai lasta leikatun päärynän alle ja painaa päärynää sormilla vähän, jotta viipaleet leviävät ikään kuin viuhkamaisesti. Nosta päärynäviipaleviuhka mantelivaahdon päälle päärynän kapeampi osa keskustaan päin. Jos päärynät ovat kookkaita, voit joutua ennen tätä ottamaan joitain siivuja pois kapeammasta päästä, jotta päärynät mahtuvat vuokaan. Asettele kaikki päärynäviuhkat vuokaan pyörän pinnojen lailla säteittäin. Nosta torttu 200-asteiseen uuniin ja paista 50-55 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja pohja kypsynyt.

torstai 9. tammikuuta 2014

Suuta ja sielua hellivä kalakeitto

Bloggaripikkujouluissa syömäni Ghetto Gourmet -blogin cioppino-kalakeitto on jäänyt kummittelemaan päähäni (ja makunystyröihini) niin houkuttelevana, että sitä on pitänyt tehdä myös kotona. Pikkujoulukeiton ainekset oli haettu Stokkan kalatiskiltä, mutta näköjään hyvää voi saada myös vaikkei monipuolista kalatiskiä olisi lähimaillakaan. Toki jättikatkaravut ja elävät simpukat olisivat olleet mehevä lisä keittoon, mutta niiden puutteessa pakastevihersimpukat ja -katkaravut toimivat nekin ihan hyvin. Todellakin suosittelen tekemään tätä keittoa ja ihastelemaan makunystyröitä kutkuttelevaa makumaailmaa!

Ohjeen mukaan tehtynä keittoa tulee iiiiiiisoooo kattilallinen. Ensin keitetään pitkään ja hartaasti hyvä liemipohja, ja tämän vaiheen voi tehdä jo hyvissä ajoin. Ruoka onkin mainio vierasruoka: kun tulee aika aterioida, kuumennetaan etukäteen tehty liemi, lisätään sinne meren antimet ja saadaan valmista tarjottavaa helposti ja nopeasti. Viikonloppu lähestyy, oletko valmis (sopan keittoon)?


CIOPPINO - SANFRANSISCOLAINEN KALAKEITTO

1 fenkoli
1 sipuli
3 salottisipulia
1 sellerinvarsi
4 valkosipulinkynttä
suolaa
chilirouhetta maun mukaan
1 dl tomaattipyrettä
2 dl valkoviiniä
1 prk säilyketomaatteja (meillä oli tomaattimurskaa)
1,5 l kalalientä
laakerinlehti
1 tl timjamia
1 tl oreganoa

Siivuta fenkoli ohuelti, silppua sipulit ja sellerinvarsi ja kuullota niitä oliiviöljyssä noin 10 minuuttia. Silppua joukkoon sitten myös neljä valkosipulinkynttä. Lisää suolaa ja chilirouhetta (jälkimmäistä laitoimme ensi alkuun noin teelusikallisen ja sitä muistaakseni lisättiin vielä jossain vaiheessa) ja paista vielä hetken aikaa. Lisää kattilaan / pataan tomaattipyre ja paista hetki, jonka jälkeen voit lisätä valkoviinin, purkillisen tomaatteja, kalaliemen, laakerinlehden ja yrtit. Anna keiton pohjaliemen kiehua pari tuntia hiljakseen. Maista jossain vaiheessa ja säädä suola ja chili kohdalleen. Chiliä saa olla sen verran, että siitä tulee mukava lämpö suuhun.

Kun liemi on valmis, joukkoon lisätään merenelävät:

- esimerkiksi lohta ja kuhaa (meillä oli näitä yhteensä n. 800 g, lohta enemmän kuin kuhaa)
- sini- tai vihersimpukoita (meillä oli jälkimmäisiä 1 pkt)
- (jätti)katkarapuja (meillä oli tavallisia katkarapuja n. 150 g)

Lisää keittoliemeen ensimmäisenä reiluiksi paloiksi paloiteltua lohta ja kuhaa, ja samalla sinisimpukat, jos käytät tuoreita (muista tarkistaa ensin simpukat, että ovat eläviä ennen pataan joutumista). Laita kansi päälle ja anna kiehua. Noin kolmen minuutin kuluttua simpukoiden pitäisi jo olla kuolleita ja ravunpyrstöt voi lisätä pataan. Keitä taas noin kolme minuuttia ja keitto on valmis. Jos käytät pakastevihersimpukoita ja pakasterapuja, sulata ne ensin. Kun kalapalat ovat kiehuneet liemessä viitisen minuuttia, lisää vihersimpukat (osan voi laittaa kuorineen, osan ilman kuoria) ja katkikset. Ne molemmat ovat valmiiksi kypsiä, joten ne tarvitsevat vain nopean kuumennuksen. Älä siis keitä keittoa enää pitkään vihersimpukoiden ja katkarapujen lisäämisen jälkeen, vaan kuumenna nopeasti.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Huoltosemaklassikko :)

Nyt nokkelimmat arvaavat, ettei Kotiharmi ole ihan nuorikko:

Kun minä olin lapsi, ainoat ulkona syömiset tapahtuivat pitemmillä autoreissuilla huoltoasemilla. Silloin melkein hienointa mitä tiesin, oli wieninleike tai hawaijinleike. Ai että, sellaista ei äidin pannuilta koskaan tarjoiltukaan, joten kyllä maistui. Lisukkeita en muista, siis sitä, oliko lautasella muusia vai keitettyjä perunoita (tuskin nyt ranskalaisia siihen maailman aikaan!), sillä lihansyöjällä jää mieleen liha :)

Sittemmin maailmankuvani ja makumaailmani ovat laajentuneet potenssiin sata, mutta välillä tekee mieli palata noihin lapsuuden ihmeisiin, sillä hyvää perusruokaa ne ovat vieläkin. Hauska yhteensattuma on, että leikkeen teossa on vasta ollut myös Makuja kotoa -blogin Heidi, joka palaili ajassa taaksepäin wieninleikkeen myötä!

Leikkeiden teko on helppoa. Tarvitaan porsaanfilettä (tai vasikanlihaa), vehnäjauhoja, mausteita, munaa ja korppujauhoja. Lisukkeen muutoksilla muuttuu myös nimi: Wieninleikkeen (jota ei Itävallassa saisi tuolla nimellä kutsua, ellei se olisi tehty vasikasta) lisukkeena on sitruunaa, anjovista ja kaprista. Hawaijinleike tarvitsee päälleen ananaksen. Metsästäjänleikkeen kera tarjotaan sienikastiketta ja sveitsinleikkeeseen kuuluu muistaakseni kinkkua ja emmentaljuustoa.


HAWAIJINLEIKE

porsaanfilepihvejä
vehnäjauhoja + suolaa + valkopippuria
kananmuna
korppujauhoja

Nuiji pihvit hyvin ohuiksi. Ota esille kolme lautasta ja laita yhteen vehnäjauhot ja mausteet, toiseen muna (jonka rakenne rikotaan haarukalla vähän vatkaten) ja kolmanteen korppujauhot. Jokainen pihvi pyöräytetään ensin molemmin puolin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa. Paista leivitetyt pihvit pannulla kullanruskeiksi aika reilussa öljyssä. Paistoaika ohuille leikkeille ei ole kovin pitkä. Tarjoile heti ananasrenkaan kera.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lempeä lihakeitto

Kun söimme ihanaa, höyryävän kuumaa ja täyteläisen makuista lihakeittoa, mietiskelin, olenko koskaan postannut sen ohjetta. Jotenkin näistä perinteisistä ruokalajeista usein ajattelee, ettei ole tarvetta laittaa ohjetta blogiin. Miksi ei? Voihan lukijoiden joukossa olla joku, joka ei ole tällaista koskaan tehnyt itse, tai ei ole pitkiin aikoihin tehnyt ja inspiroituu näkemästään ohjeesta. Minulle ainakin on monta kertaa käynyt niin, että joku perusruoka on ollut unholassa, kunnes jostain ruokablogista se on ujuttautunut taas tajuntaan. Nuo hetket ilahduttavat minua kovasti!


LIHAKEITTO

n. 800 g naudan keittolihaa (meillä oli lapaa)
puolikas isosta sipulista
palanen juuriselleriä
10 maustepippuria
laakerinlehti
suolaa

5 isoa perunaa
2 porkkanaa
puolikas isosta sipulista
pätkä sellerinvartta
palanen juuriselleriä
palanen lanttua
persiljaa

Laita lihapala kattilaan ja laske sinne kylmää vettä sen verran, että liha peittyy. Nosta kattila liedelle ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Anna kiehua ja poista pinnalle kertyvää vaahtoa sitä mukaa kun sitä kertyy. Kun vaahtoa ei enää muodostu, heitä kattilaan suolaa, rouheasti pilkottu sipuli ja sellerinpala sekä maustepippurit ja laakerinlehdet. Anna lihan kiehua hiljalleen ainakin kaksi tuntia, kolmekin menee helposti. Lihan tulee olla mureaa ja pehmeää.

Kun liha on kypsää, ota se pois kattilasta ja paloittele se keittoon sopiviksi paloiksi. Kuori perunat, porkkanat, sipulinpuolikas sekä lanttu ja sellerinpalanen. Kuutioi juurekset ja paloittele sellerinvarsi. Lanttu kypsyy todella hitaasti, joten se saa olla keitossa huomattavasti pienempinä kuutioina kuin muut ainekset. Myös porkkanat kannattaa kuutioida perunoita pienemmiksi, sillä niidenkin kypsyminen kestää pitempään. Laita juurekset ja lihat kattilaan, siihen liemeen, jossa keitit lihan. Tarkista liemen suolaisuus ja lisää suolaa tarvittaessa. Keitä keittoa, kunnes juurekset ovat kypsiä. Ripottele juuri ennen tarjoilua keittoon persiljaa ja sekoita.

- - -

Kuten tiedetään, lihakeiton valmistaminen on aikaa vievää puuhaa, eikä näin alusta saakka tehden tapahdu nopsakasti työpäivän jälkeen. Aika harvoin meilläkin siis ryhdytään lihakeiton tekoon, vaikka se niin ihanaa onkin. Kannattaakin käydä lukaisemassa Sauvajyväsen vinkki nopeaan lihakeittoon. Minusta se oli ihan loistokeksintö, jota itse en ole ollenkaan älynnyt käyttää!

tiistai 31. joulukuuta 2013

Hodarit vuoden päätteeksi (ehkä aluksikin...)

Kiva (ruoka)vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuoden viimeisenä päivänä ahdamme massuihimme todella hyviä hodareita. Kun syö kuuden korvilla illallishodarin, niin voi vielä puolen yön jälkeenkin hotkaista yöpalaa. Hyvin miellyttävää.


Hodarisämpyläohjeen otin Suolaa ja hunajaa -blogista, ja voi pojat, miten kepeän muhevat sämpsät sillä saikaan aikaan! Lisukkeeksi tein olutsipuleita, joiden ohjeen näin jossain blogissa, mutta jota en jaksanut ruuanlaittovaiheessa alkaa kaivelemaan esille uudelleen. Jälkikäteen tarkistin, miten pahasti meni pieleen. Ei pahasti, vain oluen määrässä jäin jälkeen. Alkuperäisversion löytää Keittiönatsilta. Kun vielä terästin tavallista majoneesia toiseen kuppiin raastetulla valkosipulilla ja toiseen kuppiin cayennepippurilla ja srirachalla, niin saatiin vielä lisää mahtavia makuja.


HODARISÄMPYLÄT (12 kpl)

3,75 dl maitoa
50 g hiivaa
500 g vehnäjauhoja
35 g huoneenlämpöistä voita
1 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset (liota ensin hiiva maitoon) ja vaivaa yleiskoneella 10 minuuttia tai käsin vähintään kaksinkertainen aika. Taikinaan tarvitaan kunnon sitko. Minä hurruutin Kenwoodin Kmixiä reilut viisi minuuttia ja omaa kauramoottoriani eli käsivoimiani kymmenisen minuuttia. Hyvä koostumus oli taikinassa. Anna taikinan levätä kulhossa 30 minuuttia.

Jaa taikina 12 osaan. Pyöritä niistä pyöreitä sämpylöitä ja rullaa sitten pötkylöiksi. Laita hodarisämpylät  leivinpaperilla peitetylle pellille ja kohota liinan alla noin 1 1/2 tuntia. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja paista sämpylöitä noin 10 minuuttia.


OLUTSIPULIT

3 sipulia
öljyä
1 dl tummaa olutta
suolaa, mustapippuria (hunajaa)

Kuori sipulit ja siivuta ne. Paista sipuleita sekoitellen öljyssä, kunnes ne alkavat hiukan saada väriä ja lisää sitten 1/2 dl olutta. Anna kiehua välillä sekoittaen, kunnes olut on imeytynyt. Paista taas hetken aikaa, ja lisää taas olutta. Anna kiehua välillä sekoittaen, kunnes olut on imeytynyt kokonaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Myös hitusen hunajaa voi lisätä, jos maku tuntuu sitä kaipaavan.

* * *

KIITOS KAIKILLE KOKKEILLAAN-BLOGIN LUKIJOILLE VUODESTA 2013
JA
ONNEA UUTEEN VUOTEEN 2014!!!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Suklainen kirsikkakakku vai kirsikkainen suklaakakku?

Näin joululomailijana ei ole paljon syvällisempiä mietittäviä, kuin otsikon kysymys. Kutsutaanpa kakkua kummalla nimellä tahansa, voidaan mausta kaiketi olla yhtä mieltä: mahtava! Alkusysäyksen tälle antoi kysymys, millaisella panostuksella voisin osallistua joulupäivän antimiin. Silloin esitettiin toive suklaisesta kirsikkakakusta. Hapankirsikoiden puutteessa muokkasin ohjeesta omanlaiseni version. Ulkonäkö hämää, eikä sen perusteella voi arvata kirsikkaista sisältöä. Yllätyksiä pitää elämässä olla!


SUKLAA-KIRSIKKAKAKKU (noin 10 hengelle)

Pohja:
100 g voita (tai margariinia)
100 g tummaa suklaata
2 munaa
0,75 dl sokeria
1/2 dl kirsikkahilloa (minulla oli Bonne Maman -hilloa)
1,25 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä ja anna seoksen jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon hillo ja jäähtynyt voi-suklaaseos ja sekoita varoen. Lisää lopuksi vehnäjauho-leivinjauheseos varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun vuokaan (halkaisija 20 cm) ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla koetettaessa kypsä. Kumoa kakku, kun se on hiukan jäähtynyt, mutta halkaise kakku vasta kokonaan jäähtyneenä. Kakkupohjan voi tehdä vaikka edellisenä iltana, ja kuorrutuksenkin voi valmistella jo silloin.

Kuorrutus:
2,5 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata

Laita kattilaan kerma ja paloiteltu suklaa. Kuumenna lempeästi, koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Nosta seos jäähtymään jääkaappiin. Kun on aika koristella kakku, vaahdota valkosuklaakerma sähkövatkaimella.

Täyte ja kostutus:
1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
2 reilua ruokalusikallista kirsikkahilloa

1 rkl kirsikkahilloa + vähän vettä (=kostutus)
n. 1 dl kirsikkahilloa pohjan päälle

Vaahdota kerma aika tanakaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kirsikkahillo ja vaniljasokeri. Sekoita esimerkiksi kahvikupissa ruokalusikallinen kirsikkahilloa ja vähän vettä, jotta muodostuu kirsikkamehua. Kostuta tällä mehulla kakkupohjat.

Kokoa kakku. Halkaise kakkupohja kahteen osaan ja kostuta niitä vähän. Levitä alimmaisen pohjan päälle kirsikkahilloa. Levitä kirsikkainen kermavaahto päälle ja nosta päälle toinen kakkupohja.  Vaahdota valkosuklaakerma ja levitä se kakun päälle.

Jos löydät jostain tuoreita kirsikoita, voit koristella kakun niillä. Myös muut tuoreet marjat käyvät koristeluun. Keskellä talvea niiden löytäminen voi olla työlästä, joten koristella voi muutenkin, esimerkiksi suklaakoristeilla.