maanantai 1. elokuuta 2011

Sunday roast

Minun kotona oli silloin ennen aikaan (ihan niin kuin olisin ihan ikäloppu... not!) tapana syödä sunnuntaina vähän paremmin. Se tarkoitti usein esim. kokonaista broileria tai jotain paistia. Omassa taloudessa ns. paremmat ruokailut ajoittuvat useimmiten perjantai- tai lauantai-iltaan ja sunnuntaina syödään jämiä. Männä viikonloppuna pääsimme nauttimaan sunnuntaipaistista paristakin eri syystä. Ensinnäkin näin marja-aikaan pakastin huutaa apua, kun se alkaa pullistella liitoksistaan. Mustikat puuttuvat vielä ja niille pyritään tekemään tilaa. Näin ollen hirvi hivautettiin pois pakastimesta. Kilon köntin sulaminen otti aikansa ja niinpä sen valmistus siirtyi sunnuntaille. Olemme aiemmin herkutelleet hirvenlihalla mm. routapaistin muodossa (esim. Pastanjauhajilla on tähän erinomainen resepti, suosittelen kokeilemaan), mutta nyt halutti jotain eri lailla mehevää, lähes ylikypsää tuotosta.

En yhtään ajatellut postata tätä, mutta yleisön (1 kpl) pyynnöstä ohje esiin. En siis paljon ajatellut määriä tai aikoja, sori vaan.

SUNNUNTAIPAISTI HIRVESTÄ

n. 1 kg:n kokoinen hirvenpaisti
suolaa
pari porkkanaa
pari sipulia
puolen sipulin kokoinen pala juuriselleriä
n. 10 katajanmarjaa
lihaliemikuutio / lihafondia
vettä

Hiero paistin pintaan suolaa. Paista paistiin hyvä ruskea pinta pannulla ja siirrä se uunivuokaan. Lisää reiluiksi paloiksi pilkotut porkkanat, sipulit ja selleri, sekä katajanmarjat (joita voi esim. veitsensyrjällä vähän murjoa). Kiehauta vettä ja kaada pataan sen verran, että sitä ylettyy noin paistin puoliväliin tai vähän yli. Lisää lihaliemikuutio tai fondi. Ripottele vielä suolaa paistin pinnalle. Minä kypsensin paistia uunissa ensin 175 asteessa n. 1,5 tuntia ja sitten 150 asteessa toisen mokoman (taisin kääntää köntsän puolivälissä). Olisi saanut olla kauemminkin, vaikka mureaa oli nytkin.
Jos haluat tehdä kastikkeen, ota lopuksi padasta lientä ja siivilöi se. Suurusta esim. valmiilla ruskean kastikkeen suuruksella tai veteen sekoitetuilla vehnäjauhoilla (jolloin kastiketta pitää vielä viitisen minuuttia keitellä). Mausta reilusti mustapippurilla, jos haluat pippurikastikkeen, joka sopi tähän hyvin.

---

Ja lopuksi vielä suuret kiitokset ja syvä kumarrus mettämiehelle eli Armastuksen velipojalle! Sitä kautta hirvi on loikannut meidänkin pakastimeen asti. Kilon paloina :)

6 kommenttia:

  1. Löysin tänne blogiin Kokkien ja pottien kautta, mukavalta näyttää:)

    T: uudehko blogin pitäjä Jyväskylästä

    VastaaPoista
  2. Kiitos Campasimpukka! Minäpäs olen kans käynyt luuraamassa sinun kivaa blogiasi :) En vain saanut aikaiseksi kommentoida mitään. Vaan sanonpa nyt: mukava tuo pyöräilyteema siellä! Puhumattakaan eväistä...

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Kotiharmi! Meillä on nyt tosiaan pienimuotoinen Puola-teema, tässä pidetään peruslämpöjä yllä loppukuusta starttaavaa Espanja-sessiota varten. Onneksi kisa Puolassa loppuu pian, sillä olen jo repertuaarini äärirajoilla:))

    VastaaPoista
  4. Espanjan sessiolla saa sitten olla mittaa vaikka kuinka, vai? Ainakin espanjaruokareseptejä piisaa pitempään kuin puolalaisia, vissiin. Tapaksia riittää jo heti viikoksi... ja sitten voi siirtyä muihin herkkuihin.

    VastaaPoista
  5. Tervetuoa Keminmaahan testaamaan meitäkin näillä herkullisilla eväillä. Laitamme piikin ruokakauppaan. T.Anoppi

    VastaaPoista
  6. Kiitos, anoppi rakas (tervetulotoivotuksesta ja kommentista)! Tehän olette siellä joutuneetkin erilaisten kokkeilujen uhriksi kerran jos toisenkin :) Rohkeita ruokailijoita ootte, koko joukko!

    Ja sinustahan se nörtti on tullut, kun näin osasit kommenttiakin heittää - mahtavaa!

    VastaaPoista