sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pekingin broileri

Harvinaisen maukasta broileria! Hyvä niin, sillä alun perin oli tarkoitus ottaa tähän ankanrintaa, mutta broileriin oli tyytyminen, kun vain sitä kauppa tarjosi. Aion ehdottomasti kokeilla ruokalajia myös ankkaversiona.

Herkun salaisuutena olivat hyvä marinadi ja paiston aikana päälle siveltävä sokerisiirappi. Lihasta tuli mehevää ja älyttömän hyvän makuista. Ohje on kirjasta "Lupa nauttia - keittiömestarin villit maut" (Timo Melto), ja muokkasin sitä parin aineen osalta (tai siis kolmenkin, jos otetaan huomioon broileriksi vaihtunut ankka). Keltaista papukastiketta en ole ikinä nähnytkään, enkä bongannut sitä kaupasta nytkään, joten laitoin tilalle ketjap manis -kastiketta. Ei ole mitään hajua, että vastaako se millään tavalla tuota keltaista papukastiketta. Jos jollekin tämä on tuttu aines, niin otan mielelläni vastaan luonnehdintaa mausta ja koostumuksesta. Kevätsipulin sijasta käytin pätkän purjoa.

Ohje neuvoi kastamaan ankanrinnat kiehuvaan veteen minuutiksi ennen marinadin lisäämistä, mutta minä jätin tämän vaiheen broilerinraintapaloiltani väliin. Saatan ankkojen kanssa sitä kokeillakin, sillä lienee joku merkitys tässä (?).

Tällä tavalla toimien tuli hyvää:

PEKINGIN BROILERI

4 broilerin rintapalaa (luullista)

Marinadi:
2 rkl öljyä
3 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 rkl hienonnettua inkivääriä
2 pientä hienonnettua punaista chiliä
n. 5 cm pala purjosipulia silputtuna
2 rkl sichuaninpippuria
2 rkl ketjap manis -kastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria

Sokerisiirappi:
1 dl tummaa siirappia
1 dl tummaa kidesokeria
1/2 dl vettä

Valmista marinadi. Murskaa pippurit ja paahda ne kuivalla ja kuumalla pannulla nopeasti. Kumoa pippurit toiseen astiaan jäähtymään ja murskaa ne sitten morttelissa. Kuumenna öljy pannulla ja lisää hienonnetut valkosipulinkynnet, inkivääri, chilit ja purjosilppu. Kuullota niitä kevyesti 2-3 minuuttia, mutta älä ruskista niitä. Lisää pannulle murskatut pippurit, ketjap manis ja soijakastike. Sekoita ainekset hyvin ja kiehauta seos. Lisää korianteri ja siirrä jäähtymään.

Viillä kuhunkin broilerinrintaan kolme viiltoa poikittain, jotta mausteseos pääsee kunnolla imeytymään lihaan. Nosta lihat sopivaan astiaan ja kaada jäähtynyt marinadi päälle. Levittele marinadia tasaisesti joka puolelle. Anna marinoitua vähintään kuusi tuntia. Meillä marinointi kesti 10 tuntia, ja makua oli lihassa mukavasti. Pidempään marinointi ei olisi ollut ollenkaan haitaksi.

Paistoa ennen ota broilerit huoneenlämpöön ja tee siirappi. Sekoita kattilassa siirappi, sokeri ja vesi. Keitä seosta kunnes sokeri on liuennut ja vesi haihtunut (n. 15 minuuttia). Mausta broilerinrinnat kevyesti suolalla ja nosta ne uunivuokaan. Nostele lusikalla jonkin verran sokerisiirappia niiden päälle ja laita vuoka 200-asteiseen uuniin noin tunniksi (aika riippuu broiskujen koosta, meillä ne olivat aika muhkeita ja aikaa kului 55 minuuttia). Sivele lihojen pintaan sokerisiirapppia 2-3 kertaa paistamisen aikana. Voit myös valella lihoja vuokaan kertyneellä nesteellä pari kertaa.

Olin ajatellut lisätä sokerisiirappiin keittämisvaiheessa yhden tähtianiksen, mutta unohdin. Se toisi varmaan pikantin lisän makuun.
Riisin lisäksi broilerin kanssa maistuivat valkosipulin kanssa pikaisesti paistetut pavut, joita lopuksi pari minuuttia kiehautettiin osterikastikkeen ja soijakastikkeen seoksessa.

Jos jotakuta kiinnostaa se sichuanpippuri, niin sillä nimellä meidän maustekaapistemme löytyy tämännäköisiä pippurimarjoja. Niiden maku on aromaattinen ja paahdettuna se näköjään tuli uudella tavalla esille.

4 kommenttia:

  1. Ai tuolta ne sichuanpippurit näyttää. Minua kiinnosti ainakin! Pitäisi hommata kyseisiä pippureita jostain, monta kokeilua on nyt ihan jumissa kun ei ole sichuanilaisia.

    Ja herkun oloista broileria. Mua nauratti toi, kun ei ollut keltaista papukastiketta, niin laitoin tilalle ketjap manisia. Niin tuttu tilanne myös täällä :) Kaikkea kokeiluihin tarvittavaa ei vaan löydy oikein mistään.

    VastaaPoista
  2. Meidän pippurimme ovat peräisin Oulun kauppahallin aasialaisesta kaupasta, muualla (ruokakaupassa) en ole niihin törmännytkään. Alkuperäisten aineiden korvaaminen jollain omien varastojen tuotteella on ah, niin helppoa, kun ei tiedä sen alkuperäisen mausta yhtään mitään :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun kommentoit ja kokeilet reseptejä.

    Vinkki: Voisi tulla hyvin maukas broileri jos kokeilist kokonaiseta.
    Tässä tietoa reseptiin!

    Crushed yellow bean sauce 470g LKK
    Tuotekoodi: 078895130966

    Myyjä:Vii-Voan, Itämaisia elintarvikkeita, Helsingissä

    VastaaPoista
  4. Timo Melto, kiitos kommentistasi ja mukavista vinkeistä! Täytyy tallentaa puhelimeen tuo soosin nimi ja koodi, muuten sitä ei reissuillaan muistaa millään. Ja kiitokset hyvistä resepteistä :)

    VastaaPoista