lauantai 24. lokakuuta 2015

Kurpitsaa ja spagettia = herkkua!

Kurpitsa on riittoisaa. Tein jo aiemmin puolikkaasta myskikurpitsasta ihanaa salaattia (ohje tulossa), ja jäljelle jääneestä puolikkaasta ryhdyin tekemään Nannan kurpitsasalsaa. Yhä vain jäi kurpitsaa, noin kolmen desin verran kuutioita. Päätin paahtaa nekin ja yks kaks keksin, että käytän ne pasta-annoksiin. Ihan sillä hetkellä en tiennyt vielä miten, mutta sekin kirkastui hetken päästä. Paahdetut kurpitsakuutiot olivat sellaisenaankin aivan ihania, mutta kun aloin sekoitella niihin muita aineksia, niin tuloksena oli hullun hyvä lisä spagetille. Kerkesin jo ajatella, että tätä voisi sipaista myös paahtoleivän päälle, mutta sinne asti ei riittänyt.

Jaettu ilo on moninkertainen ilo, siispä tässä resepti teillekin.


KURPITSASPAGETTI (2 annosta)

n. 3 dl myskikurpitsaa pieninä kuutioina
1 rkl öljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sekoita kurpitsakuutioihin (n. 1 cm kanttiinsa) öljy ja levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle vähän suolaa ja mustapippuria. Paahda ja kypsennä uunissa noin 30 minuuttia, tai pidempäänkin, kunnes kuutiot ovat pehmenneet ja saaneet osin vähän väriäkin. Ota kurpitsat pois uunista ja laita ne kuumuutta kestävään kulhoon. Soseuta haarukalla noin puolet kurpitsakuutioista kulhossa. Ei tarvitse tulla sileää ja samettista sosetta, rouhea riittää.

Sekoita sitten kurpitsoiden joukkoon:

2 rkl limetin mehua
1 pieni valkosipulinkynsi raastettuna tai hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
himpun verran raastettua muskottipähkinää (tai pieni veitsenkärjellinen jauhettua pussista)
n. 1 tl tuoretta chiliä silputtuna
3 rkl raastettua parmesaanijuustoa
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
suolaa

Ennen kuin kaadat pastan keitinveden pois, ota kattilasta pari ruokalusikallista vettä kulhoon kurpitsaseoksen joukkoon ja sekoita. Kaada pasta kulhoon ja sekoita, jotta kurpitsaseos tarttuu pastaan ja sekoittuu hyvin.

Nauti ja ihastu!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Kokeiluun menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin tähän ihan kertalaakista, ja aion kohta taas ostaa kurpitsaa, että pääsen tekemään tätä uudelleen.

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvältä! Oma suhteeni kurpitsaan on edelleen hieman ongelmallinen, mutta pari reseptiä - yksi niistä juurikin pastaruoka - on sitkeästi otettu työn alle tänäkin syksynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulin pitkään, että kurpitsa maistuu sille mille pikkelöity kurpitsa eli sanoin inhoavani kurpitsaa. Mutta kas, kun söin ei-pikkelöityä kurpitsaa, muuttui käsitys kokonaan. Tässä muodossa tarjottuna kurpitsa oli ihan mahottoman hyvää.

      Poista