sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Paprikarisotto

Risotto on yksi lempiruokiani. Se on täyteläistä, mehevää ja täyttävää, ja siihen voi laittaa makuja omien mielihalujensa mukaan. Joskus maustan risoton pelkällä sitruunankuoriraasteella, joskus parmesaani riittää mauksi. Parhaimpia tekemiäni risottoja ovat olleet parsarisotto ja kukkakaalirisotto, joihin kumpaankin kasvikset soseutetaan. Nyt tein vastaavanlaista uunissa paahdetuilla paprikoilla, ja tulipahan hyvää.


PAPRIKARISOTTO (noin 4 annosta)

2-3 paprikaa
hiukan avokado- tai oliiviöljyä

2 rkl avokado- tai oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 pienehkö sipuli hienonnettuna
3 dl risottoriisiä
8-9 dl kuumaa vettä
1 rkl kasvisliemijauhetta tai 1 kasvisliemikuutio
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria
n. 1/2 dl raastettua parmesaanijuustoa

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen grillivastukset päällä. Halkaise paprikat neljään osaan. Poista siemenet. Laita paprikapalat uunivuokaan pintapuoli päällepäin ja sivele pinnoille hiukan öljyä. Laita paprikat uuniin paahtumaan. Paahda niitä grillivastusten alla noin 15 minuuttia tai kunnes ne alkavat pehmetä ja tummuvat pinnalta. (Minä otin glirrivastukset pois päältä vartin jälkeen ja laitoin päälle tavallisen uunilämmön, ja annoin paprikoiden olla vielä vajaat kymmenen minuuttia uunissa. Sen jälkeen ne olivat pehmenneet.) Nosta paprikapalat lautaselle jäähtymään.

Kuumenna (laakean) kattilan pohjalla öljyä. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä muutaman minuutin ajan ja lisää joukkoon sitten riisi. Sekoita hetken aikaa ja lisää kattilaan kuumaa vettä niin, että riisit juuri peittyvät. Lisää joukkoon myös kasvisliemijauhe (tai -kuutio) sekä sitruunamehu ja sekoita. Anna riisien kiehua lempeällä lämmöllä ja lisää vettä hiukan aina, kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin. Varo polttamasta pohjaan. On tärkeää, että lisäät aina kuumaa vettä, jotta riisin kypsyminen ei keskeydy veden lisäämisen jälkeen.

Soseuta paprikat sauvasekoittimella ja lisää ne kattilaan riisin joukkoon, kun riisi on kiehunut reilut kymmenen minuuttia. Sekoita ja lisäile vielä vettä, kunnes riisi on kypsää. Risotossa ei tavoitella ihan lötköpehmeää riisiä. Voit katsoa risottoriisipaketistasi osviittaa kypsymisajalle. Risotto saa olla löysähköä, hiukan puuromaista koostumukseltaan *). Samalla kun tarkistat riisin kypsyyttä, maistele myös suolaisuus ja lisää suolaa haluamasi määrä. Ihan lopuksi lisää joukkoon juustoraaste ja sekoita hyvin. Rouhaise sekaan myös pari pyöräytystä mustapippuria.

Risoton voi syödä sellaisenaan tai lihan / kalan lisukkeena.

*) Risotto on rasittava valokuvattava. Kun se on kattilassa täydellistä koostumukseltaan, ehtii se kuvausvaiheeseen päästessään jo muuttua hyvin erinäköiseksi. Plääh, ikinä en ole kyllin nopea. Mutta hyvää oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti