Ruuanlaittoa suunnitellessa keitetyt potut eivät houkuttaneet, niin hyviä kuin uudet potut ovatkin. Juuri kun olin pötkölläni viltin alla vaipumassa päiväunille, kilahti päähän ajatus jemmata perunamössöä tomaattiin. Nukahdin tovin ja lähdin sitten virkein aivoin kehittelemään ideaa. Keitin potut, muussasin ne hyvin rouheasti ja maustoin seoksen. Täytin seoksella tomaatit ja kypsensin sievät paketit uunissa. Perunasössöstä tuli niin mielettömän hyvän makuista, että maistelin ja maistelin ja maistelin sitä ekstaasissa, kunnes havahduin myös täyttämään tomaatit. Sössöä tuli (onneksi) paljon, ja sitä jäi tomaattien täyttämiseltä yli. Taidan huomenna sekoittaa joukkoon yhden kananmunan ja paistaa "taikinasta" pihvit.
PERUNALLA TÄYTETYT TOMAATIT
tomaatteja (meillä viisi)
tuoretta salviaa (viisi lehteä)
perunoita (taisi olla kuusi aika kookasta)
sipulia (yksi pieni kesäsipuli)
valkosipulia (2 kynttä)
(yrtti)suolaa
tuorejuustoa (laitoin n. 100 g maustamatonta)
Kuori potut ja keitä ne. Uusien pottujen kanssa ei ole niin nöpön nuukaa, että lähteekö kaikki kuori pois. Murskaa kypsät perunat, älä tee sileää muussia. Sekoita joukkoon tuorejuusto, sipulisilppu, murskatut valkosipulinkynnet ja suolaa. Maistele, maistele ja maistele, ja lisää mausteita sen mukaan, mitä suusi kaipaa. Suolaisuutta saa olla ehkä hiukan tavallista suolakaipuutasi enemmän.
Leikkaa tomaateista "hattu" pois ja koverra tomaatit. Täytä tomaatit perunamössöllä ja laita uuniin 225 asteeseen. Paista, kunnes tomaatit näyttävät pehmeiltä ja perunapinta saa vähän väriä.
Tomaattien sisuksista saa hyvän kastikkeen. Minä koversin sisukset suoraan pieneen kattilaan ja perkasin sieltä vielä pois kovimmat kannat. Lisäsin kattilaan tilkan tummaa balsamiviinietikkaa, ripauksen suolaa, sokeria ja mustapippuria. Annoin tomaattimurskan kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Kastike päätyi samalle lautaselle sisäfilepihvien ja pottutomaattien kanssa. Hyvä täydennys!
Voi miten söpöjä! Ja hauska tuo kohta postausta, missä maistelet ja maistelet ja onneksi havahdut sentään täyttämään tomaatit:)
VastaaPoistaHuippuidis!
VastaaPoistaCampasimpukka, oikeasti olisin voinut syödä pelkkää pottumössöä, oli hyvää.
VastaaPoistaHannele, joskus täälläkin välähtää :)
No nyt on kokeiltu eilen täytettyjä tomaatteja, tosin tuunasin, kun ei ollut mitään sopivaa juustoa:) Tosi käyttökelpoinen idea, tomaatti pysyi mukavan raikkaana ja kiinteänä ja täyte mehevänä. Parempi kuin täytetty paprika, siinä tahtoo se kuoriosa helposti tulla liian veteläksi tai muuttua kitkeräksi!
VastaaPoistaJoo, huomasin Campa komiat tomskusi! Hyvä idis tuo pekoni.
VastaaPoista