keskiviikko 29. elokuuta 2012

Yhden kattilan pasta

Meillä löytyy aina kaapeista tomaattimurskaa, jotain kermatuotetta, balsamiviinietikkaa ja pastaa. Se tarkoittaa sitä, että ihan milloin vain voi pyöräyttää Kulinaarimuruja-blogin pastaruokaa, joka sopii kiireiselle / mukavuudenhaluiselle / laiskalle (=tiskejä välttävälle) herkuttelijalle kuin nenä päähän ja pasta suuhun. Käsittämätöntä, miten jokin näin yksinkertainen voi olla niin hyvää! Tai oikeastaan useinhan niin onkin - vähistä mutta hyvistä raaka-aineista tulee herkkua.

Meillä ei ollut kermaa, mutta pieni ranskankermapurkki löytyi. Lisäksi laitoin vähän vettä. Sipelsin sekaan myös yhden pienen valkosipulinkynnen. Joukkoon voisi joskus heittää vähän chilihiutaleita, ihan vaikka vaihtelun vuoksi, jos innostuu tekemään tätä ruokaa useamminkin. Minä aika todennäköisesti innostun :) Namnam!!!

Listaan tähän minun versioni:

YHDEN KATTILAN PASTA (kahdelle)

400 g hyvää tomaattimurskaa
1,5 dl ranskankermaa + n. 1 dl vettä (tai ranskankerma-vesiyhdistelmän sijasta 2 dl kermaa, kuten alunperin ohjeessa oli)
1 rkl balsamiviinietikkaa
vajaa 1 tl ruskeaa sokeria
suolaa maun mukaan
1 pieni valkosipulinkynsi

n. 3 dl pennepastaa (tai spagettia pätkittynä)

parmesaanijuustoraastetta

Kaada tomaattimurska, ranskankerma, vesi, balsamiviinietikka, sokeri, suolaa ja silputtu valkosipulinkynsi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää pasta. Maista kastiketta, ja säädä maut kohdilleen suolaa, sokeria tai balsamicoa lisäille (paha poistaakaan tässä vaiheessa). Keittele pastaa soosissaan, kunnes se on kypsää (eikä kattilassa ole enää pastakeittoa, vaan pastaa kastikkeessa). Sekoittele välillä, ettei keitos pala pohjaan.

Annostele lautaselle ja raasta juustoa päälle. Tai syö kattilasta :) ja vältä tiskiä.

4 kommenttia:

  1. Yksinkertaisuuden ylistys. Meilläkin tomaattisäilykepasta on hätävara/pikaruoka, johon löytyy aina aineksia (yleensä tomaatti + valkosipuli + jotain).

    VastaaPoista
  2. Hätävarapikaruokia tarvitaan aina välillä!

    VastaaPoista
  3. Nams, tykkään keitellä kaikenmaailman tomaattihommia niin tämä helppoudessaan ja yksinkertasuudessaan on aika herkun näköistä :) Taitaapa lähteä pian kokeiluun!

    VastaaPoista
  4. Kaikki tomaattipohjaiset kastikkeet ovat hyviä! Tämä on kaiken lisäksi ihan superhelppo, joten kantsii tehdä, Milla.

    VastaaPoista