lauantai 11. elokuuta 2012

Pihvit kesäkurpitsasta ja halloumista

Suomen naiset hurraa! Mitali tuli Lontoon olympialaisista, kun purjehtijakolmikko Lehtinen, Kanerva ja Wulff sujahtivat maaliviivan yli ennen venäläisvenettä. Onnea! Meillä juotiin tietysti mitalikahvit, leetan kanssa tällä kertaa. Pakastepullasta ei kuvia.

Päivän ruoka sen sijaan oli niin maittavaa, että pääsi kuviin asti. Bongasin Lunni leipoo -blogista kesäkurpitsa-halloumipihvien ohjeen, joka ihan pakotti kokeilemaan niiden tekoa. Äkkiseltään yhdistelmä kuulostaa vähän hassulta, mutta lopputulema oli ihan mahottoman hyvä. Pihvien tekeminen oli lisäksi helppoa ja varsin nopeaa. Teen niitä toistekin.

Minä lisäsin raasteseokseen hiukan minttua, mikä sopikin sekaan hyvin. Kastikkeeksi meillä ei ollut jugurttia, kuten Anskusiilillä, mutta kermaviiliä löytyi. Laitoin sekaan tuoretta oreganoa ja minttua sekä sitruunamehua limen puutteessa. Oikein hyvää tuli tästäkin.



KESÄKURPITSA-HALLOUMIPIHVIT (tästä määrästä tuli 12 pihviä)

n. 6 dl kesäkurpitsaraastetta (minulla 1 keltainen ja 1 vihreä kesäkurpitsa)
200 g halloumijuustoa
puolenkymmentä isoa mintunlehteä
1 iso kananmuna
mustapippuria rouhittuna

Raasta kesäkurpitsa(t) karkeaksi raasteeksi ja nosta raaste siivilään valumaan (kuten Lunni leipoo -blogissa opastettiin viisaasti). Minä painelin raastetta vähän, jotta neste irtosi paremmin. Anna valua vähintään vartin verran. Raasta myös halloumi karkeaksi raasteeksi. Sekoita raasteisiin kananmuna, silputtu minttu sekä ripaus mustapippurirouhetta. Paista seoksesta kauniin kullanruskeita pihvejä (esim. lättypannulla).

Kastike: n. 1 dl kermaviiliä, tuoretta oreganoa ja minttua, tiraus sitruunamehua, ripaus suolaa ja sokeria.

- - -

Meillä kasvaa parvekkeella kesäkurpitsaa, keltaista. Joka toinen siihen kasvava kesäkurpitsa on kasvanut pikkuiseksi, noin sormen paksuiseksi pötkyläksi, kun taas joka toisesta on tullut isompi. Hyviä kaikki, isot ja pienet.
- - -

Illalla jännitetään Suomen keihäsmiesten (varmasti valtaisaa) mitalisaalista. Kahvinjuonti yöllä ei kuulu tapoihini, mutta jos mitali suomalaiselle kilahtaa, niin kahvit tässä taloudessa juodaan, se on varmaa.

- - -
Klo 22.45: JEEEEE! Nyt piti jo pakastepullaakin iltahämärissä kuvata. Tässä mitalikahvit. Onnea Ruuskasen Antti, keihäspronssin rysäytit!!!

8 kommenttia:

  1. Mietin juttuasi lukiessa pullatermistöä - en ollut kuullut leeta-sanaa ennen kuin torniolaiselta anopilta. Hämäläistytölle lettipulla on pitko.

    Millaisessa "astiassa" kesäkurpitsat parvekkeellanne kasvavat? Me yritimme kerran isossa ruukussa ja saalis taisi olla yksi syötävä pötkylä. Kukkia oli kyllä useampi.

    VastaaPoista
  2. Oisko se leeta sitten vain pohjoissuomalaisten pitko?

    Kesäkurpitsa laitettiin kasvamaan altakasteluruukkuun, läpimitta on 20 cm. Hyvin se näyttää siinä viihtyvän, kun hyvän kokoisia kurpitsoja on tullut jo kaksi ja pienempiäkin kolme, lisää näyttää tulevan koko ajan. Vettä se vaatii paljon, ja lannoitetta (Neko) laitetaan ehkä joka toisella kastelukerralla.

    VastaaPoista
  3. Leetasta tuli niin lämmin tunne sydänalaan, ainakin äidin puolen pohjois-pohjanmaalaisessa suvussa pitko on leeta.

    En olisi ikinä uskonut, että tämä yhdistelmä voi toimia, näitä on nyt kehuttu useammassakin blogissa, joten onhan se omin suin todettava ;-)

    Minullakin vasta keltaiset kesäkurpitsat ovat alkaneet tehdä satoa, toivottavasti vihreäkin tulee pian perässä.

    VastaaPoista
  4. Tuo pikkukurppa on hurmaava!

    Leetan tunnistan jo kuudentoista (!! kääk) oululaisvuoden jälkeen, mutta sydän sanoo pitko. Me juotiin justiinsa kahvit, otettiin ennakkoa:)

    VastaaPoista
  5. Jonna: Leeta on sanoista parhaimpia, lämminhenkinen ja kotoisa. Keltaiset kesäkurpitsat taitavat myös yhdellä ystävällä viivytellä tuloansa, kun vihreät jo tuottavat kovasti satoa.

    Hannele: Nuo pikkukurpat ovat suloisia kyllä! Hyvä, kun osa jää tuollaisiksi söpöläisiksi. Vaan olipa teillä varmaa tietoa mitalista, kun kahvit joitte jo noin varhain!!!

    VastaaPoista
  6. Viime pyhänä paistoin juurikin samoja pihvejä. Jestas sentään ko olivat hyviä.

    Leeta son. Niin kerta :)

    Outi

    VastaaPoista
  7. Nämä menee kokeilulistalle, rakastan halloumia ja partsi pursuaa minttua.

    VastaaPoista
  8. Veera, kiilaa tämä ohje kokeilulistan kärkeen, ihastut varmasti!

    VastaaPoista