Jos haluat aloittaa päiväsi kiireettömällä ja ihanaisella aamiaisella, tee ihmeessä amerikkalaisia pannukakkuja. Pannukakut, vaahterasiirappi ja tuoreet marjat virittävät sinut uuteen päivään perin juurin miellyttävällä tavalla.
Minä olen löytänyt oman luotto-ohjeeni Hesarin sivuilta. Nyt vaihdoin osan vehnäjauhoista ohrajauhoihin, ihan niin kuin tavallisia lättyjäkin tehdessäni teen. Makuun tuli täyteläisyyttä (kuten lätyissäkin), ja mukaan saa jonkinmoisen terveellisyyssiivunkin. Vakuuttelin suu täynnä pannaria, että "tämähän on melkein terveellistä: ohrajauhoja ja marjoja!".
AMERIKKALAISET PANNUKAKUT (12 kpl)
1 dl kermaviiliä
1,5 dl maitoa
1 tl sokeria
1 muna
1,25 dl vehnäjauhoja
0,75 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Sekoita kermaviili, noin puolet maidosta, sokeri ja muna keskenään. Lisää jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen ja sekoita tasaiseksi. Lisää loppu maito ja sekoita hyvin. Nostele taikinaa lättypannun koloihin ja paista miedolla lämmöllä, kunnes taikina alkaa hyytyä. Käännä pannukakut ja paista vielä toiseltakin puolelta.
Tarjoile pannukakut vaahterasiirapin (tai hunajan) sekä marjojen kanssa. Ja niin alkaa päiväsi ihanasti!
Marjojen tilalle pekonia... siinä kunnon jenkkilää :) nim.merk.: New Yorkissa testattu ja ristiriitaisia tunteita
VastaaPoistaPänkeiksit on niin parasta! Voita ja vaahterasiirappia mulle.. ;)
VastaaPoistaPancakesit pekonilla ja vaahterasiirapilla <3 Bloody Maryn kanssa, tietysti.
VastaaPoistaLaiskana aamiaiskokkina käyn itse kauppurissa moisen setin nauttimassa kun semmoiselta tuntuu ("Ilman kermavaahtoa!"). Riippuen tarjoilijasta tulee joko omituisia katseita tai ymmärtäväisyyttä suurta herkkua kohtaan :P
Riksu ja Pekka: Pekonia ja vaahterasiirappia? Oikeesti!? Kuulostaa juuri niin omituiselta, että sitä pitää joskus testata :) Ja on sulla Pekka hyvät oltavat siinä Kauppurin kupeessa!
VastaaPoistaMillan voi-vaahterasiirappimix on paremmin järkeenkäypä...
Jep, voi myös glaseerata itse: http://www.foodnetwork.com/recipes/ina-garten/maple-roasted-bacon-recipe/index.html
VastaaPoistatai paikoitellen jopa ostaa ihan valmista tavaraa:
http://www.eatlikenoone.com/niman-ranch-uncured-center-cut-maple-bacon.htm