lauantai 2. helmikuuta 2013

Sitruunainen hernecouscous

Kokkipottilan couscousherkku innoitti tekemään seuralaista paistetulle lohelle. Couscous on siitä kiva, että sen valmistaminen on nopeaa, ja maustamisessa voi käyttää mielikuvitusta. Nälkä lähti, ja suuhun jäi hyvä maku!


SITRUUNAINEN HERNECOUSCOUS (kahdelle)

2 dl couscousia
2 dl kiehuvaa vettä
suolaa
n. 2 dl pakasteherneitä
ihan pieni valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa (ja minttua, jos sitä löytyy)
mustapippuria
oliiviöljyä
sitruunamehua

Laita couscous kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Päällystä kulho tiukasti kelmulla tai laita päälle tiivis kansi. Anna muhia (meidän pakettimme mukaan valmista oli kuudessa minuutissa). Sulata herneet, ja kiehauta ne nopeasti jos haluat. Lisää ne turvonneen couscousin joukkoon, ja mausta seos suolalla, sitruunamehulla, murskatulla valkosipulilla, silputulla basilikalla (ja minttu sopii myös loistavasti), pippurilla ja oliiviöljyllä. Sekoita ja maistele ja lisäile mausteita oman makusi mukaan.

Lisäksi voit tehdä yrttiöljyä, minä tein tällaista: tuoretta basilikaa + persiljaa (+minttua), valkosipulia ja suolaa hierotaan morttelissa, kunnes saadaan tahnaa, sitten lisätään sitruunamehua ja oliiviöljyä, kunnes haluttu koostomus on saavutettu.

6 kommenttia:

  1. Ruoan nimi upposi heti: herne, sitruuna ja couscous, kaikki herejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos nimi uppoaa, niin eiköhän sitten ite ruokakin :) Kiitos innoittajalle!

      Poista
  2. Youtubesta löytyy chef johnin Couscous Primavera, joka on tämän sukulainen; herneiden lisäksi tulee vihreää parsaa. Kruunaan oman kevääni aina tuolla Couscous Primaveralla - suosittelen! Ja videoklippi on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänpä oli näköistä tuo! Parsakaudella teen usein sitruuna-parsarisottoa, mutta en olekaan couscousiin parsaa tainnut laittaa. Pitää muistaa tämä, kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Olen näemmä ollut kauhean konventionaalinen couscousini kanssa. Tätähän voisikin kokeilla! Ensi kesänä taas toivottavasti minttua on rutosti tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu on tässä niin hyvä! Minusta couscous ottaa helposti vastaan kaikenlaisia makuja ja siitä saa aikaan monia hyviä variaatioita.

      Poista