keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Aamupalakakku?

Suomalainen mättää napaansa aamulla usein puuroa tai leipää tai mysliä siinä missä brasilialainen appelsiinikakkua? Erityisesti hotelliaamiaisilla reissussa on kiinnostavaa seurata aamiaiskulttuuria. Makeat kakut ja piiraat ovat monien suosikkeja. Minulta makeat palat jäävät syömättä, vaikka urhoollisesti olen niitä joskus maistellut. Suomalaisen pullansyöjän (ainakin minun) makuun ne ovat hurjan makeita, erityisesti aamutuimaan. Kansainvälisten herkkujen nettisurffausmatkallani törmäsin brasilialaiseen appelsiiniseen aamiaiskakkuun, jota rohkenin tehdä ihan muuhun tarkoitukseen kuin aamiaiseksi. Oli ohjeessa tosin sanottu, että se on "appelsiininen ihan-minkä-ajan-vaan-kakku", eli en soveltanut liiaksi :)

Ulkomaisten ohjeiden määrien räknääminen on aina oma lukunsa, ja sokerin määrän joudun aina kauhuissani laskemaan useamman kerran. Tässäkin kakussa sitä oli ihan järjettömästi, ja vähensin suorilta määrää lähes puolella. Siinä oli ihan riittävästi. Kakkuun mehukkuutta toi tuore appelsiini, siis ihan hedelmäliha, jota laitettiin kahden appelsiinin verran. Pidän sitruksista, joten tämä ohje ja valmis kakkukin siis iskivät suoraan makuhermoon ja lujaa.

Jos innostut tekemään kakkua ja kaipaat siihen vielä kostutusta ja kuorrutetta, voit tehdä sen ohjeen mukaan. Minä totesin kakun olevan herkullista sellaisenaan, enkä halunnut siihen enää lisämakeutta. Laitan kuitenkin kostutusohjeen kakkuohjeen perään, jos joku haluaa sitä kokeilla.

 

BRASILIALAINEN APPELSIINIKAKKU

2 appelsiinia
1 limetti
0,5 dl rypsi- tai auringonkukkaöljyä
hiukan reilu 1 dl voita sulatettuna (ja jäähtyneenä)
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
vähän reilu 4,5 dl vehnäjauhoja
vähän reilu 2 dl mantelijauhoja (tai -jauhetta, jota minä käytin)
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa pitkulainen kakkuvuoka leivinpaperilla.

Pese appelsiinit ja limetti huolella, esimerkiksi juuresharjalla. Raasta niiden kuoret (suoraan leivontakulhoon) hienolla terällä, mutta vain värillinen osa eikä valkoista kitkerää ollenkaan. kuori appelsiinit leikkaamalla ensin molemmista päistä siivu pois ja sitten poistamalla kuoret terävällä veitsellä niin, että kalvot lähtevät samalla pois. Leikkaa sitten näkyvillä olevat hedelmälohkot terävällä veitsellä pois niin, että kalvoja ei tule mukaan. Laita appelsiinilohkot kuppiin ja purista limetin mehu päälle. Soseuta appelsiinilohkot limetin mehun kanssa sauvasekoittimella tasaiseksi ja kaada leivontakulhoon kuoriraasteiden sekaan. Lisää kulhoon munat, öljy ja sulatettu voi sekä sokeri. Sekoita hyvin. Lisää vehnäjauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri, sekä mantelijauho (-jauhe). Sekoita taikinaksi ja kaada kakkuvuokaan.

Paista kakkua 175 asteessa noin tunnin ajan tai kunnes se on keskeltä kypsä.

Kostutus ja päällys:

4 rkl appelsiinimehua
2 rkl limetin mehua
6 rkl sokeria
1 rkl voita
ripaus suolaa

Laita ainekset pieneen kattilaan ja kuumenna kunnes sokeri sulaa kunnolla. Pistele vielä lämpimään, vuoassa olevaan kypsään kakkuun reikiä esimerkiksi varrastikulla tai cocktailtikulla. Kaada puolet kostutusliemestä kakun päälle ja anna imeytyä. Poista kakku vuoasta vasta kun se on kunnolla jäähtynyt. Kuumenna sitten kostutusliemi nopeasti ja kaada kakun päälle.

2 kommenttia:

  1. Hei ja hyvää juhannuksen jatkoa. Kuinka ollakaan, sisareni on ollut Brasiliassa jo hyvän aikaa, ja viesteissä sieltä päin hän ihmetteleekin, kuinka paljon siellä syödään makeaa. Sokeria kuluu ja runsaasti. Nyt kun hän on tulossa käymään täälläpäin, niin taidanpa tekaista ko. kakkua, ettei pääse ikävä yllättämään... Mitään imelän ystäviä kun ei oikeasti olla. Resepti vaikuttaa mukavalta, ja varmaan lopputulos on ihan kivan raikas ja mehukas. Kiitos ohjeesta, t. Sanni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni, toivottavasti sielläkin juhannus on sujunut mukavissa merkeissä! Tekaisehan siskollesi tämä kakku, eihän sitä tiedä vaikka hän olisi jotain tämän tyyppistä joskus siellä syönytkin. Sokerisempana versiona vain :)

      Poista