tiistai 4. elokuuta 2015

Raparperipiiras mamman tapaan

Mamman marjapiiraan ohjeella (tällä Valion ohjeella aina) teen usein mustikka- tai mustikka-vadelmapiirakkaa. Pidän sen pohjasta, sillä siihen tulee grahamjauhoja ja sen myötä täyteläisempää makua ja rouheisempaa rakennetta. Päälle tuleva kermaviili antaa samettista pehmeyttä. Kun saimme anopilta kassillisen raparperinvarsia (kiitos!), laitoin piirakkaan niitä marjojen sijaan. Ihanaa!


MAMMAN RAPARPERIPIIRAKKA

100 g voita / margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri, ja vaahdota joukkoon huoneenlämpöinen kananmuna. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisää seos rasva-sokeri-munaseokseen. Sekoita nopeasti taikinaksi. Voitele noin 23-24 cm:n läpimittainen piirasvuoka ja levitä taikina sen pohjalle ja reunoille jauhojen avulla.

1 prk kermaviiliä
1 muna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (tai rouhaisu vaniljaa myllystä)

3-4 dl pilkottua raparperia

Sekoita kermaviili, muna, sokeri ja vaniljasokeri kulhossa. Kaada seos taikinapohjan päälle piirasvuokaan. Ripottele päälle raparperipalat, tai asettele päälle suikaloidut raparperit (kuten minä tällä kertaa tein). Voit myös toimia toisinpäin eli laittaa pohjan päälle ensin raparperit ja kaataa niiden päälle kermaviiliseoksen. Tee mielesi mukaan.

Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin tehdää viritelmää perinnepiirakasta usein raparperista (ja viinimarjoista tai puolukasta tai karpalosta). Kermaviiliä meillä ei ole koskaan valmiina jääkapissa, joten käytän sen tilalla joko turkkilaista jogurttia tai 10% rahkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaista jugurttia minäkin usein laitan, koska sitä on varmemmin jääkaapissa. Aivan mahdottoman hyvää tulee silläkin. Jos oikein Armastustani hemmottelen, laitan rahkaa :)

      Poista