lauantai 23. tammikuuta 2016

Herkullinen karitsakokkarekeitto

Viime viikolla luin Kärähtäneet-blogista minestronekeittojuttua, enkä voinut kovin pitkään vastustaa houkutusta tehdä sitä itse. Ostin karitsan jauhelihaa ja ajattelin valmistaa lihapullaminestronekeittoa. Maustoin jauhelihan, mutta kun hetki oli käsillä ja lihapullat olisi pitänyt pyöritellä, iski ihan mahoton laiskuus. Kippasin seoksen paistinpannulle, annoin paistua muutaman minuutin ajan ja aloin sitten pienentää isoa pihviä paistinlastalla. Kääntelin syntyneitä kokkareita (noin peukalonpään kokoisia tai pienempiä) ja paistoin niihin ruskean pinnan. Nostelin kokkareet keittoon ja olin suorastaan voitonriemuinen, miten laiskuus kannatti!

Keitosta tuli älyttömän hyvää. Sitä tuli myös paljon (noin kolmen litran kattilallinen), joten lämmitettävääkin jäi. Onneksi, sillä keiton maku vain parani lämmitettäessä. Karitsakokkarekeitto ei ole nimenä kovinkaan houkutteleva, mutta uskokaa, ettei nimi keittoa pahenna.

Jos et pidä karitsan jauhelihasta, tämä toimii ihan millä tahansa muullakin jauhelihalla.

Nälkäinen kuvaaja ei hoksannut nostella karitsakokkareita esille kuvausta varten :)

MINESTRONEKEITTO KARITSAN JAUHELIHALLA

Jauhelihakokkareet (tai pallerot, jos jaksat pyöritellä):
400 g karitsan jauhelihaa
1 kananmuna
noin 1 dl yrttisilppua (laitoin tuoretta lehtipersiljaa ja minttua)
vajaa 1 tl suolaa
ropsaus cayennepippuria
1 iso valkosipulinkynsi

Keitto:
2 rkl öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 200 g valkokaalta ohuelti suikaloituna
2 porkkanaa
tuoretta chiliä maun mukaan (laitoin puolikkaan isohkosta punaisesta chilistä)
1 pikkuruinen parsakaali
1 tlk tomaattimurskaa (investoi laatuun, osta hyvää)
n. 1 tomaattimurskapurkillinen vettä
1 lihaliemikuutio
1 tl hunajaa (tai sokeria)
n. 1 tl sellerisuolaa (olisin halunnut laittaa yhden sellerinvarren, mutta unohdin ostaa sitä kaupasta)
1 dl makaronia
paistinpannullinen karitsanjauhelihakokkareita (tai -palleroita)
puolikkaan limetin mehu
mustapippuria (ja suolaa tarvittaessa)

Jauhelihataikina:
Kuori ja raasta valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi taikinaksi ja anna  maustua (ja jauhelihan lämmetä vähän ennen paistamista) huoneenlämmöstä noin 15 minuuttia. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja nosta taikina pannulle. Levitä ja tasoittele, ja anna sitten paistua useamman minuutin ajan. Ala sitten pilkkoa isoa pihviä paistinlastalla pienemmäksi, samalla paloja käännellen. Tässä ei tavoitelle tasaisia kuutioita, vaan sekalaiset kokkareet ovat hyviä. Kokkareiden ei tarvitse kypsyä kauttaaltaan, sillä ne kypsyvät keitossa.

Keitto:
Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Suikaloi kaali ja paloittele parsakaali suupaloiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Pilko chili (poista siitä siemenet ja vahvanmakuiset siemenkiinnikkeet, jos haluat). Pilko myös sellerinvarsi, jos käytät sellaista.

Kuumenna kattilan pohjalla öljyä ja heitä kattilaan kaalit, porkkanat ja sipuli. Paista viitisen minuuttia sekoitellen. Lisää chili ja valkosipuli ja paista vielä pari minuuttia sekoitellen. Lisää kattilaan tomaattimurska, vettä, lihaliemikuutio, hunaja ja lihat. Anna keiton kiehua noin 45 minuuttia ja lisää sitten makaronit ja parsakaalit. Anna kiehua, kunnes makaronit ovat kypsiä. Mausta vastarouhitulla mustapippurilla ja lisää suolaa, jos tarvetta on. Minä lisäsin lopussa vielä puolikkaan limetin mehun, koska halusin keittoon raikkautta. Toimi hyvin.

2 kommenttia:

  1. Lihapulla/kokkaresoppa kuulostaa hyvältä! Minullakin jäävät pullat usein pyörittämättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullia tai kokkareita... sama kai sille, kunhan maku vain on hyvä :)

      Poista