keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lohi kuhan syleilyssä

Kietaisin kylmäsavulohta kuhafileiden syleilyyn ja sain aikaan makoisan päivällisruuan. Kylmäsavulohta oli välissä sen verran vähän, että sen maku ei dominoinut, vaan kuhakin maistui.


KUHA-KYLMÄSAVULOHIRULLAT

kuhaa (meillä oli kaksi filettä, yhteispaino oli vajaat 200 g)
kylmäsavulohta
suolaa, valkopippuria, tilliä
(ruoka)kermaa
pari lehteä tuoretta basilikaa ja salviaa

Leikkaa kuhafileiden pääpuolesta kapealla pitkittäisellä viillolla ruotosiivu pois. Leikkaa kuhafileet pitkittäin kahtia ja ripsauta ihan pikkuisen suolaa pinnalle. Mausta ripauksella valkopippuria ja tilliä.
Laita jokaiselle kuhasiivulle vähän kylmäsavulohta (hyvin ohuita siivuja) ja kääri rullalle pyrstöpäästä alkaen. Kiinnitä rullat cocktailtikuilla, jotta ne pysyvät kiinni paistettaessa.
Paista rullia pannulla öljyssä (+voissa) joka puolelta. Kaada pannulle (ruoka)kermaa, mausta yrttisilpulla ja ripauksella suolaa, ja anna muhia kannen alla hetken ajan. Varo, etteivät kalat kypsy liikaa ja hajoa.

2 kommenttia:

  1. Hauska idea, tuota pitää kokeilla. Meillä on tehty lohesta ja vaaleasta kalasta lettejä ja kiedottu vaaleaa kalaa parmankinkkuun mutta tuollaista ei ole keksitty.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen joskus letittänyt lohta ja kuhaa, ja ne ovat hyvä makupari, vieläpä kaunis sellainen. Parmankinkkukala taitaa olla kokeilematta, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista