Yksinäiset päiväkahvit muuttuvat kertaheitolla mukaviksi, kun seuralaiseksi leipoo mehevää mustikkapiirakkaa. Söin palan, söin kaksi, ja sitten loppui kahvi. En viitsinyt keittää lisää, nyt odottelen Armastusta töistä, jotta päästäisiin keittelemään iltakahvia. Ja syömään vähän lisää mustikkapiirakkaa.
Ohje on kirjasta "Täydellinen ohje" (Rüster & Repo). Kirjassa vinkataan, että pohjaa voi esipaistaa, kunnes se on vaaleanruskea, ja vasta sitten laittaa päälle mustikat ja muruseoksen. Tällä tavoin pohjasta saa murean, eikä se jää lötköksi. Minä lisäsin mustikat heti, sillä halusin niiden uppoavan taikinaan ja tuovan mehevyyttä.
MUSTIKKAMURUPIIRAS
3 munaa
2,5 dl sokeria
150 g sulatettua voita
2 dl piimää (tai maitoa tai maustamatonta jugurttia)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
mustikoita
2 tl perunajauhoja
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
Ota mustikat sulamaan, jos käytät pakastemustikoita. Vatkaa munat ja sokeri. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi sekä piimä. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään, ja lisää taikinaan nopeasti puuhaarukalla sekoittaen.
Vuoraa korkeareunainen noin 25 x 35 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.
Sekoita perunajauhot mustikoihin ja levitä mustikat taikinan päälle.
Nypi murutaikinaan tarvittavat voi, sokeri ja vehnäjauho sormin murumaiseksi seokseksi. Ripottele murut mustikoiden päälle.
Paista piirasta 175-asteisessa uunissa 40 - 45 minuuttia.
Tuon parempaa päiväkahviseuraa ei olekaan! Ihan samoilla linjoilla, ei rapeaa vaan mehevää pohjaa tännekin.
VastaaPoistaMehevän ystävien klubi laajenee :)
PoistaAaah, tämä oli sairaan hyvää ja todellakin mehevää!
VastaaPoistaOuti
Kiva kun maistui! Toinen vieras popsi vain suklaakakkua :)
Poista