torstai 18. lokakuuta 2012

Piimähyytelö

Piimähyytelöstä saa vetävän herkun, kun antaa sille nimen piimäpannacotta :) Piimähyytelö ei nimittäin sanana ole järin houkutteleva, pikemminkin päinvastoin. Mutta maku, ah ja voih, ihana! Parempaa kuin perinteinen pannacotta, mielestäni. Yhtä samettista, mutta raikkaampaa. Glorian Ruoka&Viini -lehti (5/2008) oli luonnehtinut tätä jälkiruokaa otsikolla "Jälkiruoka kuin poutapilvi". Miten oikeassa olivatkaan!


PIIMÄHYYTELÖ (4 pientä annosta)

2 liivatelehteä
1 rkl kiehuvaa vettä
1 dl rasvatonta piimää
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 dl kuohukermaa

Laita liivatelehdet reiluun määrään kylmää vettä likoamaan, anna olla noin 10 minuuttia. Purista lehdistä vesi pois ja laita ne vaikka kahvikuppiin ja kaada kiehuva vesi päälle. Sekoita, jotta ne liukenevat kunnolla.

Sekoita piimä, sokerit ja sitruunamehu kulhossa. Vatkaa kerma ja sekoita se varovasti piimäseokseen. Kaada liivateliemi hyvin ohuena nauhana piimä-kermaseokseen ja sekoita koko ajan. Annostele piimähyytelö esim. laseihin ja nosta jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään.

Piimähyytelön sanottiin olevan isoäidin klassikkoruoka, mutta ei vaan meidän mummu tämmöisiä värkännyt.  Ei tehnyt myöskään isoäidin kahvikiisseliä. Hillasoppaa oli, ja muita marjakiisseleitä, ja naminami, että olivat hyviä!

6 kommenttia:

  1. Hihii, justiinsa passitin kanssasyöjän kauppaan hakemaan piimää ja kuohukermaa! :D Olin kyllä suunnitellut tekeväni niistä jotakin ihan muuta, mutta mikä jottei tämmöistä poutapilveäkin voisi viikonlopun iloksi loihtia. Varpisti herkkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poutapilviä tässä tarvitaankin! Ja vieläpä näin hyvää poutapilveä :)

      Poista
    2. No niin, tänään tuli sitten popsittua kaksi annosta poutapilveä. En siis malttanut kovin pitkään olla ohjetta testaamatta... :D Kerrassaan loistava jälkkäri, iso kiitos reseptivinkistä!

      Poista
    3. Eikö vaan ollutkin ihanaa! Hyvät ohjeet pitää laittaa jakoon, jotta kaikki voivat niistä nauttia :)

      Poista
  2. Hei, mähän olen joskus tainnut kuulla sulta tästä piimäpannacottasta! On varmasti hyvää :) Sulle ois muuten pieni haaste mun blogissa, jos et ole vielä saanut sitä keltään :)

    VastaaPoista