perjantai 26. lokakuuta 2012

Kalapuikkoset

Kaupan kalapuikot ovat sellaista ruokaa, etten oikein tiedä, tykkäänkö vai en. Ei-puolelle kallistun enemmän. Kalapuikkoja tuntuu pakastealtaassa olevan monenlaatuista tavaraa, merkistä riippuen. Viime vuosina olen mm. blogeja lukiessani oivaltanut, että kalapuikkoja voi tehdä itsekin. Nyt vihdoin pistin minäkin pystyyn kalapuikkotehtaan. Innoituksena valmistamolle oli tämä Patalinnun postaus aiheesta. Ohje muuntautui hiukan erilaiseksi, sillä minulla ei ollut tuoreita yrttejä, ja siemen-/pähkinäsekoitukseenkin kaapaisin kaapista mitä löytyi. Lisäsin myös himpun verran korppujauhoja seokseen, sillä se oli melko tahmaista.

Kalapuikoista tuli mielettömän hyviä! Teen toistekin.


KOTITEKOISET KALAPUIKOT

n. 500 g kuhafileitä (voi käyttää myös jotain muuta kalaa)
n. 1,5 dl siemen-/pähkinäsekoitusta (minä laitoin pinjansiemeniä, mantelirouhetta, seesaminsiemeniä ja auringonkukansiemeniä)
3 rkl korppujauhoja
tilliä
(yrtti)suolaa
valkopippuria
1 kananmuna

Surauta siemen-/pähkinäsekoitus sauvasekoittimella tai blenderissä tai jossain hienommaksi. Morttelikin käy tähän tarkoitukseen. Lisää seokseen ihan hitunen suolaa. Laita seos lautaselle odottamaan kaloja.

Poista kuhafileistä ruotosiivu keskeltä ja leikkaa kala sopiviksi paloiksi (puikkomaisiksi tai pihvimäisiksi, miten sopivalta tuntuu). Ripsauta kalapaloille suolaa ja hiukan valkopippuria. Riko kananmuna kulhoon ja pyöräytä kalapalat siinä. Valuta ylimääräinen kananmuna paloista pois ja nosta ne siemen-/pähkinäseokseen ja pyörittele siinä. Paista kalapuikot pannulla.


Kalapuikkojen kaveriksi sopi erittäin hyvin

KUKKAKAALISOSE:

Paloittele yksi kukkakaali, ja kuori ja pilko yksi peruna. Kuori pieni (salotti)sipuli ja leikkaa se neljään osaan. Keitä kukkakaalinpaloja, perunakuutioita ja sipulia, kunnes ne ovat kypsiä. Kaada keitinvesi pois. Nosta kattila takaisin hellalle ja kaada sinne noin 1 dl kuohukermaa. Anna kuumentua. Lisää suolaa ja nokare voita. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarkista suola.

2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt kanapuikkosia tähän samaan tapaan, taisi tulla parmesania siihen päällimmäiseen "roskakerrokseen". Kalasta pitäisi kyllä kans kokeilla:) Muistan jo ihailleeni sitä Patalinnun postauksen kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parmesaania! Voi kun oisin sitä vielä hokannut tähän laittaa! Hyvää kyllä oli näinkin, parmesaanin kanssa ehkä vielä mahtavampaa.

      Poista