maanantai 29. lokakuuta 2012

Hunajaiset maa-artisokat uunissa

Olen aiemmin tehnyt maa-artisokista keittoa ja pyrettä, ja siinä onkin tasan kaikki ideat, joita maa-artisokista olen saanut. Jotkut viisaammat ovat myös paahtaneet niitä uunissa, ja tästä ideasta minäkin ilahduin. Perunan sijasta laitoimme uuniin maa-artisokkia (ja porkkanoita), ja nautimme ne lihan kera. Mukavaa ja maukasta vaihtelua potulle.


HUNAJAISET MAA-ARTISOKAT UUNISSA

500 g maa-artisokkia
suolaa
mustapippuria
juoksevaa hunajaa
öljyä

Pese maa-artisokat huolellisesti harjalla. Halkaise ne pituussuunnassa kahtia. Laita puolikkaat uunivuokaan ja lorota päälle vähän (oliivi)öljyä. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Valuta päälle myös vähän juoksevaa hunajaa. Sekoita, jotta öljy ja mausteet sekoittuvat kaikkiin mukuloihin.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, tai kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet.
Ovat vähän tuommoisia rumankauniita...

10 kommenttia:

  1. Kiva ohje! Maa-artisokkia on aika vaikea kyllä saada ostetuksi ainakin meillä päin. Jos oikein asiakseen ottaa lähteä niitä ostamaan, tuskin onnistuu. Ruokapiiristä olen joskus ottanut:)

    VastaaPoista
  2. Meidän lähikaupassa niitä on näin syysaikaan melko usein. Nyt löysimme ihan kotimaisia pallukoita Citymarketista, mikä tuntui oikein mukavalta.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin onneksi maa-artisokkia ihan meidän lähikaupassa. Minä olen vain kerran tehnyt niitä näin uunissa. En oikein saanut onnistumaan, joten tämä resepti menee kokeiluun. Maa-artisokat kaikissa muodoissa ovat nimittäin syksyn parasta antia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että ilman tuota hunajalirausta nämä eivät olisi olleet näin maukkaita.

      Poista
  4. Hunajaliraus on monessa käänteessä paikallaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Vaan mikä on kotimaisen hunajan saatavuus tänä talvena... vähän huolestuttaa.

      Poista
  5. Hyvältä kuulostaa! Olen kypsentänyt maa-artisokkia uunissa karkeassa suolassa, siis samaan tapaan kuin uuniperunoita tehtiin joskus taannoin. Artisokan maku voimistui selvästi ja oli aika mukava pienellä voinokareella täydennttynä. Suolan makuhan niihin ei imeydy, kuten ei perunoihinkaan. Kannattaa kokeilla, ei ole ainakaan turhan monimutkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, suolakypsennys! Kiitos vinkistä, ei ole tullut mieleen moinen.

      Poista
  6. No nyt minulla on kilo näitä palleroita! En kyllä muistanut, että olin niitä tilannut kaksi viikkoa sitten ruokapiiristä :D Muistin, että jotain juureksia... Täytyy näillä tämän postauksen ja sen kommenttien avulla selviytyä niiden käyttämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kilo palleroita!!! Mitä herkkuja teillä onkaan luvassa!

      Poista