maanantai 29. heinäkuuta 2013

Minttujäätee

Täälläpäin on vaihteeksi oltu helteen hellimiä, ihanaa! Nestehukan ehkäisy on siis ollut ajankohtaista. Yhtenä nesteytysvaihtoehtona näin kesäkuumalla on jäätee, jonka makuja voi varioida itsekin mielin määrin, vaikkapa minttua käyttämällä. Minä tein viikonlopun rokkibrunssia varten (=Qstockin lauantaipäivän aloitukseksi) mojitoa, johon keittelin minttusiirappia. Tein sitä (siirappia) reilusti, jotta siitä riittäisi muihinkin tarkoituksiin - vaikkapa jääteetä maustamaan. Jäätelön tai vohveleiden kanssa se toimisi varmaan myös.


MINTTUINEN JÄÄTEE (kahdelle)

maun mukaan minttusiirappia *)  (tai sokeria)
reilu desi kiehuvaa vettä + pari teelusikallista teerouhetta (tai pari teepussia)
muutama oksa tuoretta minttua
kivennäisvettä
jäitä

Laita tee hautumaan kuppiin muutaman mintunoksan kanssa. Hauduta teetä 3-4 minuuttia, jotta saat siitä vahvaa. Jos käytät tavallista sokeria, lisää sitä kuumaan teehen haluamasi makeuden mukaan. Minttusiirapin voi lisätä myöhemmin. Anna teen jäähtyä hieman.

Laita lasien pohjalle haluamasi määrä minttusiirappia (minä laitoin pari ruokalusikallista per lasi), kaada päälle  jäähtynyttä teetä ja sekoita. Kaada laseihin kivennäisvettä ja lisää jäitä, koristele mintun oksilla.


*) MINTTUSIIRAPPI

vettä + sokeria suhteessa 50 : 50
reilusti tuoretta minttua (ei tarvitse riipiä lehtiä, laita kattilaan kokonaiset oksat)

Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä seosta kasaan parikymmentä minuuttia tai kunnes se alkaa olla himppusen siirappimaista. Älä päästä liian paksuksi, sellainen vaahterasiirappimainen koostumus on parempi kuin meikäläisten paksu siirappi. Poista minttu. Anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa lasipurkissa.

8 kommenttia:

  1. Hei miten J. pärjäili siellä melko pohjoisessa? Olen ollut Qstockin edeltäjässä, Kuusrockissa joskus 13-14-vuotiaana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin Jiistä, oikein hyvä keikka!

      Campa, olet oikea festaribeibe jo nuoresta pitäen :D

      Poista
  2. Jäätee on hellepäivän pelastus! Me kuunneltiin Qstockia tänä vuonna aidan takaa ja omalla pihalla - Him soitti niin lujaa, että meillä asti erotti biisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jäätee pelastaa hellepäivän, ja kuuma tee tämmöisen kylmemmän päivän. Ei pidä hehkuttaa hellettä, heti heittää päälle sateen ja viileyden, plääh.

      Eipä ihme, että pääsitte rokkitunnemaan kotipihalla. Suotuisa tuuli ja hurjat desibelit hoitivat homman :)

      Poista
  3. Varmasti ihanan raikas tuo minttujäätee! Nyt tosiaan kyllä on lämmin tee tarpeen, hytisen täällä töissä ja piti kietoa huivi säärten ympärille, ettei paleltuisi ihan kokonaan.

    Helle tuu takaisin, jooko?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tehnyt mieli mitään raikasta tänään, nytkin vain kuuman kahvin perään haikailen. Otetaan se helle takaisin tänne HETI!

      Poista
  4. Minttusiirappia täytyy kokeilla vaikka helteet taitavatkin olla jo tältä kesää ohi. Minttu puska on aivan riehaantunut eikä mojitojakaan (näin töiden alettua) voi joka ilta juoda ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun vielä uskotaan, että joku hellepäivä tulee! Tee vaan sitä siirappia (ja mojitoa) :) Vaniljajätskillekin siirappi sopii, ja sitähän nyt voi syödä oli sää kuin sää!

      Poista