keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Sugo pastalle

Sugo - mikä suloinen sana! Vähän niinkuin suukko, mutta ei kuitenkaan. Tarkoittaa oikeasti kastiketta.

Koska meillä syödään aika paljon pastaa, kiinnostaa sen kanssa kokkeilla erilaisia kastikkeita. "Tagliatelle with quick lamb sugo" -niminen karitsanjauhelihakastike löytyi Fine Cooking -lehdestä. Pienillä muokkauksilla (=mitä kaupasta muisti ostaa + mitä kotona oli) syntyi herkullinen arkiruoka.



KARITSANJAUHELIHAKASTIKE PASTALLE

1 iso valkosipulinkynsi
1 sipuli
1/2 pieni fenkoli
oliiviöljyä
350 g (luomu-)karitsanjauhelihaa
1 tlk tomaattipyrettä
1 dl punaviiniä
2 dl paseerattua tomaattia tai tosi muhjuista tomaattimurskaa (eli Muttia)
2 tl oreganoa
1 tl timjamia
1 tl (tummaa) sokeria
suolaa, mustapippurirouhetta
(tiraus sitruunamehua)

Silppua valkosipulinkynsi ja sipuli, leikkaa myös fenkolinpuolikas jotenkin sipulin lailla. Paista edellä mainittuja tilkassa oliiviöljyä, kunnes sipuli pehmenee. Lisää sitten pannulle jauheliha, lisää hönkää ja ruskista liha. Kun liha on paistunut, tarkastele rasvan määrää pannulla. Ylimääräisen rasvan voi lappaa pois. Lisää kuumalle pannulle tomaattipyre ja paista seosta hetki ennen kuin lisäät punaviinin. Kiehauta sen aikaa että neste lähes haihtuu. Lisää suolaa, pippuria ja yrtit sekä tomaattituote ja sokeria. Kuumenna ja hauduttele kastiketta vähän aikaa (vaikkapa sen ajan, kun pastavesi kiehuu ja pasta kypsyy). Pitkää haudutusaikaa tämä ei vaadi, vaan hyvää ja täyteläistä tulee nopeasti.

Kastike oli aika paksua, mikä oli hyvä, sillä se tarttui hyvin penneen. Minä muuten lisäsin kastikkeeseen lopuksi pari pientä puristusta sitruunamehua, sillä maku tuntui jotenkin tunkkaiselta. Auttoi! Lisäsin myös tuoretta basilikaa.


maanantai 28. tammikuuta 2013

Beef Wellington

Taas on selätetty yksi ruokahaaste: taikinakuoressa kypsennetty filee eli Beef Wellington. Ei se ollut vaikea, pelkästään monivaiheinen! Maut olivat ihastuttavat ja liha erittäin mehevää ja pehmeää.

Oululaisessa Ravintola Hellassa (jossa myös Campasimpukka oli nautiskellut hyvän aterian) olen joskus syönyt älyttömän hyvää poro Wellingtonia, muutoin ei wellingtonkokemuksia olekaan eli ei ole vertailukohtia hyvään annokseen. Uskaltaisinkin näin ensikertalaisena, ilman vertailukohtaa, arvioida lopputuloksen lähes kympin arvoiseksi, ja se on paljon se. Ainoana miinuksena pidin päätyjen hiukan liiallista taikinamäärää, mutta seuraavalla kerralla siihenkin kiinnitetään huomiota.

Me surffailimme netissä aikamme ja kokosimme oman versiomme tästä klassikkoruuasta.



BEEF WELLINGTON eli filee taikinakuoressa (kahdelle)

n. 300 g voi- tai lehtitaikinaa (pakaste)

n. 200 g naudan sisäfilettä (meillä oli tarkalleen ottaen 220 g painava pätkä)
suolaa ja mustapippuria
dijonsinappia

1 pieni salottisipuli
100 g siitakesieniä (tai herkkusieniä)
hiukan persiljaa ja timjamia (meillä oli tuoreita)
oliiviöljyä

3-4 siivua parmankinkkua

kananmunaa voiteluun

Sulata taikina. Meillä oli voitaikinalevyjä, jotka sulatuksen jälkeen litisteltiin yhteen ja taitettiin ja litisteltiin vielä uudemman kerran kaulintaa varten. Nosta myös file huoneenlämpöön.

Silppua sienet veitsellä hyvin pieneksi silpuksi, silppua myös sipuli. Paista niitä hetken aikaa pannulla oliiviöljytilkassa, lisää sitten joukkoon persilja- ja timjamisilppu, sekoita ja nosta jäähtymään.

Suolaa ja pippuroi file ja paista sen pinnat kiinni kuumalla pannulla (esim. voi-öljyseoksessa). Nosta file jäähtymään. Kun liha on jäähtynyt, levitä sen päälle joka puolelle ohuelti dijonsinappia.

Kauli taikinasta sen kokoinen levy, että saat lihan kääräistyä siihen. Asettele taikinalevyn keskelle parmankinkkuviipaleita ja levitä niiden päälle sieni-sipulisilppu. Nosta päälle lihapala. Riko kananmuna kulhoon, riko sen rakenne vaikka haarukalla hiukan vatkaten, ja voitele taikinalevyn reunoja kananmunalla. Kääräise taikinalevy lihan päälle. Taikinaa ei kannata olla monta kerrosta päällekkäin.

Vaihtoehtoisesti (mekin kokeilemme tätä seuraavalla kerralla): Levitä pöydälle kunnon pala kelmua ja lado sen päälle parmankinkkuviipaleet. Levitä kinkkusiivujen päälle sieni-sipulisilppu ja nosta file päälle. Kietaise kelmu kinkkusiivuineen päivineen fileen ympärille ja nosta jäähtymään jääkaappiin. Ota jäähtynyt kimpale jääkaapista ja poista kelmu. Nosta koko komeus kaulitun taikinalevyn päälle, voitele reunat ja kääri taikina ympärille.

Nosta taikinoitu file saumapuoli alaspäin pellille leivinpaperin päälle (jotkut paistavat kai ritilällä), tuikkaa lihaan lihalämpömittari ja laita pelti 200-asteiseen uuniin. Meidän fileemme oli uunissa puolisen tuntia ja mittari näytti pois otettaessa 56 astetta. Anna paketin ässettyä noin 10 minuuttia ennen annospaloiksi leikkaamista.



- - -

Lisäkkeeksi tein juureskuutioita uunissa: perunaa, porkkanaa ja juuriselleriä kuutioina + mausteliemi hunajasta, tilkasta tummaa balsamiviinietikkaa ja lorauksesta oliiviöljyä, mausteena suolaa ja mustapippuria sekä kuivattua persiljaa ja tuoretta timjamia. Juureskuutiot kypsyivät uunissa 200 asteessa lihan valmisteluajan. Hyviä!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Simpukka-chorizopasta

Neljäsataa kilometriä ja yhdet kivat synttärikemut saavat ihmisen illalla nälkäiseksi. Siihen auttaa esimerkiksi simpukka-chorizopasta. Kun tulee kotiin, voi laittaa pastaveden kiehumaan, kuoriutua läningistä ja vaihtaa verkkareihin. Tässä vaiheessa pastavesi kiehuu ja spagetin voi nakata kattilaan. Pastan keittoaikana valmistetaan kastike, ja kohta on höyryävä makoisa annos nenän edessä.


SIMPUKKA-CHORIZOPASTA (kahdelle)

spagettia

oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
50 g chorizomakkaraa (meillä oli ohuita siivuja)
pari ruokalusikallista aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja
2 tl kuivattua persiljaa
rouhittua mustapippuria
n. 1 dl kermaa
1 tlk (200 g) säilykesimpukoita (suolaliemessä)

Pilko sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Leikkaa makkara paloiksi. Kuumenna paistinpannulla vähän oliiviöljyä ja lisää sinne sipulit, valkosipulit ja makkarapalat paistumaan. Paista reilulla lämmöllä, jotta makkarat ruskistuvat rapsakoiksi. Lisää aurinkokuivattuja tomaatteja, persiljaa ja mustapippuria sekä kerma. Kiehauta nopeasti. Lisää simpukat vasta ihan lopussa, ne lämpiävät kastikkeessa äkkiä. Minä en lisännyt sekaan yhtään suolaa, sillä makkara ja simpukat toivat kylliksi suolaisuutta ruokaan. Sekoita spagetti ja soosi.

- - -

Automatkalla vänkäri ehtii tehdä kaikenlaista, esimerkiksi ikuistaa kameraansa lumen ja kuuran uuvuttamat puut. Tällaista maisemaa löytyi väliltä Puolanka-Hyrynsalmi.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Dijon-ruusukaalit (ja frankfurter-nakit)

Erään arki-illan nälkä talttui paketilla ruusukaalta ja parilla nakilla. Valmistin vaihteeksi ruusukaalit hiukan eri tavalla kuin ennen. Tuon herkkuruusukaalin voittanutta ei uudesta versiosta tullut, mutta ihan kelpoa popsittavaa se oli ja sopi erinomaisesti makkaratuotteen kanssa syötäväksi.


DIJON-SINAPILLA RYYDITETUT RUUSUKAALIT (kahdelle)

1 pkt (300 g) ruusukaalta (vielä löytyi suomalaisia!)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä paistamiseen
n. 1 dl vettä
1 (reilu) tl hunajaa
n. 1 tl Dijon-sinappia
suolaa, mustapippuria

Huuhtele ruusukaalit ja leikkaa niistä kanta pois. Poista myös uloimmat lehdet, jos ne näyttävät kulahtaneilta. Halkaise kaalit neljään osaan, niin kypsyminen nopeutuu. Kuumenna pannulla öljyä ja paista ruusukaalilohkoja hetki kuumalla pannulla. Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi ja lisää ne pannulle. Paista hetki ja lisää vesi, sinappi, hunaja ja suolaa sekä pippuria. Anna hautua hetken ajan pienemmällä lämmöllä, mutta älä pehmitä liikaa. Purutuntumaa saa olla.

Jos nautit ruusukaalit nakkien kera, nosta nakit ruusukaalipaistoksen päälle hetkeä ennen kuin kaalit ovat valmiit, ja laita kansi päälle. Nakkipötköt kypsyvät höyryssä nopsakasti.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kohokaskokkeilu

Tehty!

Kohokas nimittäin. Olen lykännyt ja lykännyt kohokkaan tekoa, koska olen pitänyt sitä kovin vaikeana valmistaa. Epäonnistumisen uhka on leijunut kohokasmietelmieni yllä niin uhkaavana, että en ole koskaan ryhtynyt sellaista valmistamaan. Nyt kaikki tapahtui vähän vahingossa. Otin pakasteesta rasiallisen mansikoita sulamaan, ja mietiskelin mihin ne käyttäisin. Kiisseli on aina hyvä vaihtoehto, mutta nyt teki mieli jotain muuta. Jostain mieleen hiipi sana "mansikkakohokas", ja yhdistin siihen heti bloggarikollegani Campasimpukan,kun hämärä muistikuva kertoi hänen sellaista tehneen. Ja niinpä olikin! Blogista löytyi mansikkakohokkaan ohje, josta virittelin kahdelle hengelle sopivan version. Lisäsin sekaan noin teelusikallisen raastettua limetin (haa! Hannelen oppi on mennyt perille) kuorta, josta tuli mukava säväys makeahkoon kohokkaaseen.


Kohokkaat onnistuivat yllättävän hyvin, mutta olisin silti toivonut vielä reilumpaa kohoilua. Sentin verran nousivat, ja pikkuisen laskivat sitten kuvausvaiheessa. Maku oli erinomainen!


MANSIKKAKOHOKAS (kaksi reiluhkoa annosta eli Kokki-annosuunivuokaa)

n. 1/2 dl mansikkasosetta (pakastemansikoista)
1 tl raastettua limetin kuorta
2 valkuaista (pieniä munia)
vajaa 1/2 dl sokeria (tai varttidesi, jos mansikkasoseesi on sokerista)
nokare voita vuokien voiteluun + vähän sokeria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Sulata mansikat ja kaada niistä irronnut mehu pois (siis juot sen pois nyt tai heti). Soseuta mansikat sauvasekoittimella, lisää joukkoon limetinkuoriraaste.

Voitele vuoat voilla ja ripottele niiden pohjalle ja reunoille sokeria (kuin voitelisit ja korppujauhottaisit kakkuvuoat).

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeria sekaan vähän kerrallaan, koko ajan vatkaten. Lisää joukkoon mansikkasose ja sekoita se valkuaisvaahtoon hyvin varovasti vaikkapa nuolijalla sekoittaen kunnes seos on kohtuullisen tasaisen vaaleanpunaista.

Nostele vaahtoa vuokiin ja tasoita pinta. Pyyhkäise reunat puhtaiksi. Nosta vuoat esim. uunipellille ja sillä uunin alatasolle. Paista kohokkaita 200 asteessa noin kymmenen minuuttia (minulla olivat melkein 12 minuuttia, sillä vuoat olivat aika isot). Kyttää vieressä etenkin loppuminuuteilla.


torstai 17. tammikuuta 2013

Punainen (kala)keitto

Pimpom, täällä ruokabloggari, jonka aterioinnit kuluneen viikon aikana ovat olleet sitä sun tätä, eikä kaikkea syömäänsä edes muista. Jotain hyvää (esim. kauhian hyviä uunilanttuja töissä), tosiherkkujakin (synttärijuhlissa notkuvan pöydän ääressä), arkimössöjä, leipää ja sen semmoista on mennyt kurkusta alas. Eilen tein kalaisaa keittoa, joka maistuisi myös ilman kalaa. Laitoin sekaan fenkolia, jonka käyttöä ja syömistä edelleen vähän opettelen. Keitossa se oli niin maukasta, että sitä olisi voinut olla seassa enemmänkin. Olin mamari, ja laitoin vain puolikkaan fenkolin.

PUNAINEN (KALA)KEITTO (eli hyvää kalan kanssa tai ilman, suunnilleen neljä reilua annosta)

4-5 perunaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 - 1 fenkoli
parsakaalin nuppuja (voit silputa varttakin sekaan, minä säästelin sen tätä varten)
1 tölkki tomaattifileitä tai -murskaa
noin 2 tölkillistä kasvislientä
1 tl hunajaa
mustapippuria rouhittuna (+suolaa jos tuntuu tarvitsevan)
pari ruokalusikallista kapriksia
+ vaaleaa kalaa, esim. kuhaa

Kuori potut ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Suikaloi fenkoli. Pätki parsakaalin nuput irti kaalista ja lieni niitäkin vähän. Kuumenna kattilan pohjalla vähän öljyä ja freesaa pottukuutioita, sipuleita ja fenkolia hetken ajan. Lisää tomaattisäilyke ja kasvisliemi ja hunaja. Anna kiehua sen aikaa, että perunat alkavat hiukan kypsyä. Lisää vasta sitten parsakaalin nuput, jotta ne eivät muhjaannu ihan muusiksi. Tai lisää muiden mukana, jos ei ole niin tarkkaa. Maistele lientä, lisää mustapippurirouhetta ja suolaakin, jos tarvetta on. Jos haluat kalakeittoa, lisää kalapalat vasta silloin kun perunakuutiot ovat kypsät. Reilun suupalan kokoiset kalapalat kypsyvät keitossa parissa-kolmessa minuutissa, ja säilyttävät muotonsa, kokonsa ja mehevyytensä. Lisää lopuksi valutetut kaprikset.

torstai 10. tammikuuta 2013

I-ha-na! mustikka-talkkunahyve

Yhtenä päivänä nenäni eteen kiikutettiin mainoslehtinen, jossa oli tyrkyllä mustikka-talkkunahyvettä. Samalla esitettiin toive, että sellaista olisi mukava joskus saada. Ohjeen perään yritin kysellä, mutta kyseisessä brosyyrissä oli vain hinta. Sen perustella ei paljon aineksista päätellä. Onneksi on tämä netti, josta luurata vinkkiä. Löysin mustikkahyveen nimellä erilaisia tuotoksia, joista päädyin tekemään Kotiharmin version. Käytin mm. muhoslaista Mimmin jugurttia (maustamatonta), jota saa nykyään mukavasti lähikaupastakin.

Mutta onko tämä jälkiruoka, välipala, aamupala vai iltapala? Minun puolestani vaikka kaikkea tuota, sillä maku on ihan mahtava!!!


MUSTIKKA-TALKKUNAHYVE

n. 3 dl pakastemustikoita
1/2 - 1 dl sokeria (maun mukaan)
1 prk maitorahkaa
n. 2 dl maustamatonta jugurttia
tirskaus sitruunamehua
n. 1 dl talkkunajauhoja

Anna mustikoiden sulaa vähän ja sössää niitä sitten sokerin kera lusikalla. Minä en murskannut kaikkia mustikoita, sillä halusi joukkoon jäävän kokonaisiakin. Voit myös soseuttaa kaikki kunnolla. Sekoita kaikki ainekset ja makustele. Onko sokeria tarpeeksi? Lisättäisiinkö sitruunamehua? Tarvitaanko lisää talkkunan makua? Anna ässettyä hetki, ja lusikoi sitten ääntä kohti.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Bataattignocchit ja rucolapesto

Bataatti on hyvää eri muodoissaan (keittona, soselaatikkona, uunissa paahdettuna...), mikseipä sitten myös italialaisittain gnoccheinakin eli eräänlaisina mykyinä.Tavanomaisempia perunasta valmistettavia gnoccheja en ole koskaan tehnyt, sen sijaan saksalaista mykysukulaista spätzleä on keittössämme kokkeiltu. Spätzle oli hyvää, joten rohkenin ryhtyä bataattignocchejakin tekemään. Jo "taikina" oli maukasta, mutta rucolakastikkeella ryyditetyt valmiit pallerot vielä maukkaampia!


Italian makuja -kirjasta (kustantaja Tammi) löytyi ohje, jota maltoin melkein sellaisenaan noudattaa.

BATAATTIGNOCCHIT (neljälle)

n. 650 g bataattia (oranssia)
+ vettä ja suolaa keittämiseen

1 rkl voita
1,5 dl mannaryynejä
n. 1,5 dl vehnäjauhoja
suolaa
(vastaraastettua) muskottipähkinää

Kuori bataatti ja paloittele se. Keitä paloja suolalla maustetussa vedessä, kunnes ne ovat lähes kypsiä. Varo keittämästä liikaa, sillä silloin bataateista tulee hyvin vetisiä. Anna palojen jäähtyä hetken ja soseuta ne sitten voin kera. Anna soseen jäähtyä kädenlämpöiseksi (tee sillä välin rucolapesto). Lisää joukkoon mannaryynit ja jauhot sekä mausteet ja vaivaa taikinaksi. (Minun taikinani oli verrattain löysää,ja pelkäsin sen olevan vaikeasti käsiteltävää. Reilulla jauhomäärällä pöydällä onnistuin.) Ripottele leivontapöydälle jauhoja ja nosta vähän taikinaa päälle. Ripottele jauhoja myös taikinamöykyn pinnalle. Pyörittele taikinasta noin 2 cm:n paksuinen tanko ja leikkaa siitä samankokoisia paloja (minä leikkelin ehkä sentin paksuisiksi).

Keitä kattilassa reilusti vettä ja mausta vesi suolalla. Nostele gnoccheja kiehuvaan veteen satsi kerrallaan ja keitä 3-5 minuuttia tai kunnes pallerot nousevat pinnalle eli ovat kypsiä. Nosta gnocchit reikäkauhalla pois vedestä. Minä lisäsin uuden satsin palleroita kiehumaan, kun entiset alkoivat poukkoilla pintaan.


RUCOLAPESTO

50 g rucolaa
3 rkl pinjansiemeniä
2-3 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl parmesaaniraastetta (oma lisäykseni)
ripaus suolaa ja mustapippuria

Surraa ainekset sauvasekoittimella (tai jauha morttelissa) karkeaksi tahnaksi.

- - -

PS: Hyvää ruokaa saa myös muualla kuin kotona :) Kävin ystäväni kanssa syömässä oululaisessa Hagia Sofia -ravintolassa, ja saimme syödäksemme oikein maittavat annokset: alkuun viininlehtikääryleitä (jotka olivat itse tehtyjä) ja babaganoush-tahnaa leivän (sekin paikan päällä leivottu) kera, pääruuaksi pyörtyneen imaamin (kasvisruoka) ja uunilammasta. Hagia Sofiaan voi mennä toistekin!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi tuttavuus: eddo

Kun liikkuu avoimin silmin ja mielin, saattaa ostoskärryyn päätyä kaikenmoisia aineksia, kuten kuvasta näkyy. Kaupassa näitä mukuloita markkinoitiin nimellä eddo, mutta niistä käytetään myös nimeä taaro.

Aiheeseen eddo piti perehtyä ennen ruuanvalmistusta. Raakana eddoa ei voi käyttää, vaan se on aina kypsennettävä. Jostain luin, että eddoa käsitellessä kannattaa käyttää käsineitä, sillä kuorittuna ne saattavat ärsyttää ihoa ja aiheuttaa allergisen reaktion. Pääsin myös ymmärtämään, että eddo on raparperin kaltainen aines, jonka kanssa tulee aina nauttia jotain kalsiumpitoista, kuten vaikkapa maitoa.

Me päädyimme kaiken nettisurffailun jälkeen keittämään eddot kokonaisina ja kuorimaan ne kypsinä, sillä löysimme Tamarind heaven -blogista houkuttelevan näköisen tavan jalostaa eddoa. Meillä ei ihan kaikkia ohjeessa käytettyjä aineita ollut, joten sävelsimme oman versiomme tämän idean pohjalta. Uteliaina maistoimme keitettyä ja kuorittua eddoa... maku oli kuin perunassa konsanaan!

Kuin kalvakka pottu!



PAISTETUT EDDOKUUTIOT

4 keitettyä eddoa
2-3 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1/2 tl chilirouhetta
suolaa

Keitä eddot kuorineen kypsiksi (=haarukka uppoaa suhteellisen helposti). Liika keittäminen kuulemma mössöttää eddot. Kaada sitten vesi pois ja anna eddojen jäähtyä hetki, niin ne on parempi kuoria. Kuori ja kuutioi eddot. Kuumenna pannulla öljyä ja lisää joukkoon mausteet. Paista mausteita hetki ja lisää sitten eddokuutiot ja suolaa. Paista kullanruskeiksi.
Eddokuutiot pääsivät jonkinlaisen karibialaisittain maustetun broilerinkoiven kainaloon (tai polvitaipeeseen kai paremminkin).

- - -

Loppupäätelmät:
Uuden raaka-aineen valmistaminen ja maistelu oli jännittävää, ja makukokemus oli miellyttävä. Perunaltahan se maistui, enkä löytänyt pähkinäistä vivahdetta vaikka kuinka makustelin. Eddoja oli rahdattu suomeen Costa Ricasta saakka ja meidän lähikaupassamme kilohinta oli likemmäs viisi euroa. Kyllä sanon siksi kuten Mielensäpahoittaja, että kyllä on peruna hyvä. Kotimainen ja edullinen. Ei tarvitse merien takaa tuoda. Että pysytään vain perunassa.

Minttu-suklaasemifreddo

Jälkiruoka, joka valloittaa kaikki ja saa syöjät huokailemaan onnesta!


Meillä ei ole jäätelökonetta, mutta näköjään jäätelöä voi tehdä muutenkin. Ihana ohje on Suolaa ja hunajaa -blogista.

MINTTU-SUKLAASEMIFREDDO (neljälle)

2 kananmunaa
vajaa 1,5 dl sokeria
2,5 dl kuohukermaa
ripaus suolaa
puolikas vaniljatanko (tai vaniljauutetta tai vaniljasokeria)
3-4 oksaa tuoretta minttua
20 g tummaa suklaata (minulla oli minttusuklaata)

Hiero mintunlehdet sokerin kanssa (1 tl) morttelissa tasaiseksi tahnaksi (jos ei ole morttelia, voi tahnan tehdä myös monitoimikoneella tai hienontamalla mintunlehdet veitsellä mahdollisimman hienoksi silpuksi).

Raasta tumma suklaa tai murustele se veitsellä pienenpieniksi muruiksi.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Halkaise vaniljatanko ja kaaputa veitsellä siemenet sisältä. Vatkaa yhdessä kulhossa keltuaiset, sokeri ja vaniljatangon siemenet vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Ripauta vähän suolaa valkuaisten joukkoon ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Sekoita keltuaisvaahdon joukkoon minttu-sokeritahna ja suklaa. Nostele joukkoon varovasti kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Sekoita kaikki vaahdot keskenään hyvin hyvin hellästi, jotta rakenne pysyy ilmavana (se takaa ihanan semifreddon).

Kaada vaahto (kannelliseen) astiaan (tai astiaan, jossa haluat tarjoilla jäädykkeen) ja laita pakasteeseen vähintään neljäksi tunniksi. Suolaa ja hunajaa -blogin mukaan laakeassa tarjoiluastiassa neljä tuntia saattaa riittääkin, mutta varsinkin korkeammassa semifreddo saatta jäädä turhan löysäksi neljässä tunnissa.

Minä olen laittanut semifreddon jäätymään jo edellisenä iltana. Maut ovat hyvät vielä viikonkin jälkeen teosta, jos semifreddoa sattuu jostain kumman syystä jäämään :)

lauantai 5. tammikuuta 2013

Sieni-pinaattilasagne

Silmäin alla on jo viikkoja pyöriskellyt kaksi sienipussia: kuivattuja suppilovahveroita ja kantarelleja. Keksin käyttää ne nyt sienilasagneen, johon lisäksi makua antamaan laitoin tuoretta pinaattia. Sieniä oli piskuisessa lasagnessa runsaasti, sillä muistissani on mummun lausahdus "ei tarvi suuta tyhyjälle aukasta". Että jos on sienilasagne, niin sitten on kans sieniä!


SIENI-PINAATTILASAGNE

8 lasagnelevyä

vajaa 1 dl vehnäjauhoja
n. 6-7 dl maitoa
1/3 pkt Koskenlaskija-viherpippuri -juustoa
n. 1 dl parmesaanijuustoraastetta
ripaus muskottipähkinää
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

35 g kuivattuja sieniä
15 cm pala purjoa
3 valkosipulinkynttä
1 pkt tuoretta pinaattia
suolaa, pippuria
n. 1 tl ruskeaa sokeria
(tuoretta) timjamia + rakuunaa (minulla oli silppuja yhteensä reilu ruokalusikallinen)

pinnalle juustoraastetta

Aloita laittamalla sienet likoamaan. Liota tunnin verran.

Tee valkokastike. Laita jauhot kattilaan ja lisää sekaan vähän maitoa, jotta saat sileän seoksen. Lisää maitoa (niin että sitä on kaikkiaan ehkä kuutisen desiä), sekoita koko ajan ja nosta liedelle. Kuumenna kiehuvaksi välillä sekoitellen. Keitä pari minuuttia ja lisää juustot. Sekoita ja mausta.

Halkaise ja huuhtele purjonpätkä, ja siivuta se. Kuori ja silppua valkosipulinikynnet. Valuta sienet. Huuhtaise pinaatinlehdet ja nipsaise paksuimmat lehtiruodit/-kannat pois. Saksi lehtiä vähän pienemmiksi. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla lempeästi hetken ajan. Lisää sitten lämpöä reilusti ja lisää pannulle sienet. Paista vähän aikaa ja lisää pinaatit. Mausta.

Yhdistä juustokastike ja sieni-pinaattiseos. Lisää maitoa, jos soossi on liian jankkista (minä lisäsin ehkä desin verran tässä vaiheessa, parissa erässä). Tarkista suola ja muut maut, lisäile mausteita mielesi mukaan.

Kokoa lasagne: Laita vuoan pohjalle vähän kastiketta, sitten pari lasagnelevyä, kastiketta, lasagnelevyjä jne... Päällimmäiseksi tulee kastiketta, jonka pinnalle voi ripotella halutessaan juustoraastetta (laitoin parmesaania). Paista 200 asteessa niin kauan, että lasagnelevyt ovat pehmenneet (meidän levymme kypsyivät noin puolessa tunnissa). Anna lasagnen vetäytyä 10 - 15 minuuttia, ennen kuin kauhaiset sitä lautasellesi.


perjantai 4. tammikuuta 2013

Aikuisten munakaakao: suklaa egg nogg

Suklaista munatotia, aikuisten munakaakaota, suklaa egg noggia (rakkaalla lapsella monta nimeä) nautittiin viimeksi ison, ihanan joukkion voimin joulun alla. Nyt se on jälleen syytä palauttaa mieleen, ja nautiskella lasilliset vaikkapa leppoisan loppiaisaaton kunniaksi. Suklaa egg nogg on lempeää ja pehmeää, samettisen ihanaa! Ohjeeni alkuperää en muista, sillä se on vain kapeana sottaisena suikaleena erään reseptivihkoni sisäkannessa. Minä olen lisännyt ohjeeseen munankeltuaisia, koska sillä saa täyteläisemmän juoman.


SUKLAA EGG NOGG (6 - 8 hengelle)

6 dl maitoa
1 kanelitanko
1 vaniljatanko
2 mausteneilikkaa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
5-6 keltuaista
1 dl sokeria
1/2 dl viskiä tai rommia
1/2 dl kahvilikööriä
2 dl kuohukermaa

Kuumenna kattilassa maito, kaakaojauhe, kanelitanko, vaniljatanko (minä halkaisen vaniljatangon ja kaapaisen siemenet sekaan) ja mausteneilikat. Anna poreilla hetki, jotta mausteiden aromit irtoavat.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Poista maidon seasta kaneli- ja vaniljatangot sekä neilikat. Kaada kuuma maitoseos keltuais-sokerivaahdon joukkoon koko ajan reippaasti sekoittaen, ja sitten koko seos takaisin kattilaan. Kuumenna juoma lähelle kiehumispistettä, mutta älä keitä ettei muodostu kokkareita. Sekoita koko ajan.

Lisää juomaan viski tai rommi sekä kahvilikööri. Vatkaa kerma hyvin löysäksi vaahdoksi ja kaada siitä suurin osa juoman joukkoon juuri ennen tarjoilua, ja sekoita. Säästä vähän kermavaahtoa pinnalle. Koristele kaakaojauheella.

- - -

PS: Nyt täytyy lykätä vähäks aikaa kommenttilootaan sanavahvistus päälle, vaikka se tympeeikäväinhottavarasittava onkin. Roskapostilinjalla on hirvee ryysis, jos sen sais tällä lailla kuriin...

torstai 3. tammikuuta 2013

Luumukiisselin lumoissa

Miksi sitä tulee tehtyä niin harvoin, siis luumukiisseliä??? Minä teen sitä kerran vuodessa, jouluna, vaikka muita kiisseleitä ja soppia vähintään kerran kuussa. Ihan yhtä hyvää tämä on kuin marjaisatkin lillingit, ei tekemättömyys siitä johdu. Jotenkin se vaan unohtuu, kai, en tiedä.

Minä teen luumukiisselin, kuten äitini sen aina teki, eli maustan sen sitruunanmehulirauksella ja kanelilla. Niin tulee parasta, uskokaatte!


LUUMUKIISSELI

200 g kuivattuja kivettömiä (pehmeitä) luumuja
noin litra vettä
sokeria maun mukaan (minä kaadoin pussista vähän, sitten vähän lisää)
2 ohutta sitruunankuorisiivua
tiraus ja liraus sitruunamehua
1 kanelitanko
1 dl vettä + 2-3 rkl perunajauhoja

Laita kattilaan vettä kuumenemaan ja puolita saksilla luumut sekaan. Laita kattilaan myös kanelitanko ja sitruunankuorisiivut (perunankuorimaveitsellä saat kätevätsti pestystä sitruunasta siivut). Keitä luumuja ja mausteita parikymmentä minuuttia tai kunnes ne alkavat pehmetä ja hajota. Voit myös painella niitä kauhalla vähän rikki. Lisää sokeria, maistele. Lisää sitruunamehutilkka. Sekoita kylmään veteen perunajauhot. Nosta kiehuva kiisselipohja pois levyltä ja kaada suuruste sekaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nosta kattila vielä levylle ja odota, että kiisseli pulpahtaa. Kaada kiisseli tarjoilukulhoon ja levitä päälle tiiviisti kelmu, jottei pinta kuoretu. Anna jäähtyä. Tarjoile esim. riisipuuron lisukkeena tai jälkiruokana kermavaahtonokareen kera.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden kuutiomunat

Uusi vuosi, uudet lelut.

Yhdestä joulupukin tuomasta paketista löytyi purkki, jonka tarkoitusperää en itse tajunnut, vaikka kuinka pakettia pyörittelin. Edes takana olleet kuvat ja selostus eivät minua auttaneet. Tarvittiin korkeampaa matematiikkaa (=nuorempi ihminen) asia oivaltamaan.

Paketissa oli kananmunanneliöitin.


Käsi ylös kaikki, joilla on tällainen kapine! Toinen käsi ylös, jos käytät sitä aktiivisesti. Minä päätin aloittaa uuden vuoden testaamalla kananmunanneliöitintä. Ensin keitin munat (8 minuuttia), kaadoin kuuman veden pois ja kylmän tilalle minuutiksi, jotta näpit kestäisivät kuorimista. Sitten kuorin munat, sipaisin niiden pintaan tipan ruokaöljyä, ja lops - muna kerrallaan purkkiin. Minuutin kuluttua purkki auki ja muna pois.

Mutta voi voi, minulla oli liian pienet munat! Siis paketissa oli...hmph... Pientä kuutio-ominaisuutta munissa oli havaittavissa, mutta enemmän muoto oli epämääräinen.

Seuraavaa kertaa varten hommaan isommat munat. Oikein aion perehtyä munahyllyllä aiheeseen, ja valita suurimmat, mitä löytyy. Sitten uusin kuutiointikokeiluni.

Kuutionomaisiin muniin voi vaikka kovertaa kuopat ja täyttää niitä jollain möhnällä. Minä laitoin savulohimöhnää (muistaakseni sisällys oli jotenkin näin: lämminsavulohta, turkkilaista jugurttia, majoneesia, sitruunamehua, kapriksia, mustapippuria, ripsaus suolaa...).

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TEILLE
ja suurenmoiset kiitokset männä vuonna blogia lukeneille - satatuhatta klikkausta poksahti rikki!