Tomaattipiirakka (ja grillikioskisuositus)

Olen vuosia sitten saanut ystävältä ohjeen tomaattipiirakkaan, jota silloin tuli tehtyä usein. Tämä herkku muistui mieleeni, kun törmäsin hyvin samantapaiseen ohjeeseen K-kaupan ruokalehdessä. Vanhemmassa ohjeessa pohjan päälle, ennen juustoa ja tomaattia, laitettiin punaista pestoa. Tässä tuoreemmassa versiossa pohjan päälle levitettiin Dijon-sinappia, mikä voi äkkiseltään ajatellen kuulostaa hassulle. Kannattaa testata ja todeta, että toimii! Mukava lisä pohjaan oli tässä käytetty ruisjauho, minkä ansiosta pohja oli mielestäni oikein maukas. Minä virittelin päälle tuoreista yrteistä ja öljystä muhennetun maustekastikkeen, kun alkuperäisessä ohjeessa oli ilmeisesti käytetty kuivattua basilikaa.

Tomaattipiirakkaa tarjoiltiin oululaisten ruokablogaanien kesäpiknikillä, jossa ei muuten tänä vuonna tarvittu villasukkia, vaikka oltiin liikkeellä kesäkuun puolella. Piknik oli tämän joukkion ensimmäinen livetapaaminen kuukausiin, ja ilahdutti kovasti! Olemme kevään mittaan nähneet toisiamme ruudun välityksellä, kun olemme nauttineet mm. pääsiäisateriasta ja vappubrunssista virtuaalisesti. Verrattoman hauskaa on ollut noissakin tapaamisissa, mutta kyllä sentään livekontakti on mukavampi.

TOMAATTIPIIRAS

150 g voita
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1 kananmuna
1 rkl kylmää vettä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuutio kylmä voi kulhoon ja sekoita siihen jauhot. Nypi/hiero seos murumaiseksi ja lisää sitten joukkoon suola, kananmuna ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi, älä vaivaa. Taputtele taikina piirakkavuoan (pyöreässä halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele taikinapohjaa haarukalla ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

Täyte:

0,5 dl Dijon-sinappia
150 g juustoraastetta (laitoin puolet emmentalia, puolet mozzarellaa)
2 tavallista tomaattia + noin rasiallinen kirsikkatomaatteja
vajaat 0,5 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä raastettuna
10 isoa basilikanlehteä + pari oksaa tuoretta oreganoa silputtuna
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Kun pohja on esipaistettu, ota se pois uunista ja nosta uunin lämpö 225 asteeseen. Levitä pohjan päälle sinappi ja ripottele päälle juustoraasteet. Leikkaa tomaatit (erikokoisia) ohuiksi siivuiksi (ihan pienet kirsikkatomaatit voi leikata pitkittäin vain puoliksi) ja asettele siivut nätisti juustoraasteen päälle. Sekoita öljyyn valkosipuli ja yrtit sekä suola ja pippuri. Voit halutessasi hieroa niitä tahnaksi morttelissa. Levitä mausteöljy tomaattien päälle. Paista piirasta vielä 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

* * *

PS: Bloggarikollegat kun nyt tuli tuolla ylhäällä mainituksi, täytyy mainita myös maanmainio grillikierros, joka ihan alkuvuoresta tehtiin porukalla. Pörräsimme Haukiputaalle, Iihin, Kiiminkiin ja Jääliin nauttimaan paikallisten grillien antimista ja hankkimaan taas kunnon ähkyt. Voiton tuolla kierroksella vei Iin Haminan grilli, jota voidaan ehdottomasti suositella ohikulkijoille pysähdyspaikaksi. (Tämä ei ole maksettu mainos eikä minkäänlainen yhteistyökuvio, vaan aitoa iloa hyvästä grilliruuasta ilman sitoomuksia.)

Kerrosporilaisessa riittää syötävää myös kaverille asti.

Lauantaina teimme Armastuksen kanssa pyöräretken Oulusta Iihin, ja tietenkin kävimme ostamassa välipalat (porilaiset) grilliltä. Noiden herkkujen energialla (ja myötätuulen siivittämänä) kotimatka taittui miellyttävästi ja nopsakasti.

Muistoja maailmalta, osa 2

HAVAIJI

Haaveet on mahtavia. On sellaisia, joiden arvelee toteutuvan jossain vaiheessa, ja niitä, joiden ajattelee todellakin vain jäävän haaveiksi (eikä ole siitä edes erityisen pahoillaan). Havaiji oli minulla ollut pitkää juuri tuollainen ”tuskinpa koskaan sinne, mutta olishan se mahtavaa” –haave. Jossain vaiheessa sitten alkoikin mieleen tulla ajatus, että jos haave on oikeasti toteuttamiskelpoinen, niin miksipä ei sitä toteuttaisi. Mietin, mihin minä tuota haavetta panttaan? Eläkevuosiin? Kun täytän 50? Kun täytän 60? Elämä on arvaamatonta, hyvässä ja pahassa, ja saattaapa vatvoessa jäädä kokematta, käymättä, tekemättä – elämättä. Siispä kohti pallon toista puolta, ja mele kalikimaka eli hyvää joulua havaijilaisittain!

Porhalsimme siis Havaijille juuri ennen joulua Helsingin ja Los Angelesin kautta menevillä lennoilla. Varausvaiheessa meinasin jo alkaa perua koko matkaa: Los Angelesista kestäisi vielä kuutisen tuntia lentää Honoluluun! Sitten totesin, että matkantekoa olisi siinä vaiheessa takana jo puoli vuorokautta, enemmänkin odotuksineen, joten kuusi tuntia ei tuntuisi enää missään. Kuinka väärässä olinkaan! Nuo viimeiset kuusi tuntia olivat yhtä... tekisi mieli kuvailla sitä rumalla sanalla. Matka oli liki kuusi tuntia yhtä turbulenssia, eikä nukkumisesta tullut yhtään mitään. Palkkio odotti kuitenkin aamulla, kun avattiin hotellihuoneen verhot:

Suurimman osan reissusta vietimme Oahun saarella Honolulussa. Sieltä käsin teimme parin päivän kiepauksen Mauille ja päiväretkiä eri puolille Oahua. Mauille mentiin lentäen, Oahulla liikuttiin paikallisbusseilla (jotka kulkivat ympäri saarta ja joiden aikataulut oli helposti löydettävissä). Bussilla lähdimme myös kohti Pearl Harbouria, tuota elokuvastakin tuttua historiallista sotatannerta. Taisimme lähteä matkaan jo ennen kuutta aamulla. Matka kesti yli tunnin ja jonossa oli syytä olla auringon nousun aikaan, jos halusi saada liput USS Arizonan muistomerkille. Niitä oli jaossa vain tietty määrä päivittäin, joten kiinnostus ja sitä myötä jono oli massiivinen. Olimme lopulta aikalailla viimeisten viiden kymmenen joukossa, joille lippuja riitti.

Komeita näkymiä käytiin yhtenä päivänä katselemassa Diamond Head -nimiseltä iänkaikkisen vanhalta tulivuorelta. Sen kraaterin laitamaa kulki polku, jota pitkin turistilauma kapusi ylös näköalapaikalle. Hikkee pukkas, mutta kannatti patikoida. Honolulu on pilvenpiirtäjien kaupunki, mutta hiekkarantaa on kilometritolkulla ja ympärillä on vehreää metsäaluetta pehmentämässä maisemaa.

Uuden vuoden ilotulitusta odotettiin rantahietikolla istuskellen ja kaupungin valoja ihmetellen.

Hiekkarantoja Oahulla riittää. Kävimme tutustumassa aika moneen, ja olivatkin osin aika eri tyyppisiä. Oma lähirantamme oli Waikiki Beachillä Kuhio Beachin pätkä. Kävimme siellä uimassa muun muassa jouluaattona ja monta muutakin kertaa. Se oli jo puolilta päivin aivan tupaten täynnä väkeä, mutta hyvin me sekaan mahduimme. Meidän hotellimme kohdalla rannan tuntumaan oli tehty aallonmurtajat, joiden ansiosta uiskentelu lämpimässä merivedessä oli miellyttävää. Honolulussa on todella paljon asunnottomia, joilla näytti olevan majoja myös rannalla. Satunnaisesti reviirikiistat näyttivät äityvän vähän verisiksi, mutta lainvartijat puuttuivat peliin joutuisasti.

Joulupäivän myrsky siirteli rantabulevardille kunnon hiekkakasat.

Havaijilla panostetaan luonnonsuojeluun. Aurinkovoiteiden osalta ilmeisesti odotellaan jonkinmoista lakia, joka sallisi vain luonnonmukaisten tuotteiden myynnin ja käytön. Tavalliset aurinkovoiteet sisältävät aineita, jotka tuhoavat korallia, joten ne halutaan kieltää. Yhtenä päivänä kävimme Hanauma Bayn luonnonsuojelualueella snorklailemassa ja näimme upeita kaloja ja koralleja, muun muassa humuhumunukunukuapua´a -nimisen sikäläisen kansalliskalan. Tänne on pieni pääsymaksu ja paikka on suljettu aina tiistaisin, jotta ranta-alue saa levätä.

Hanauma Bay

Oahun pohjoispuolella on Turtle Beach -niminen paikka, ja syyn nimelle näette alla olevassa kuvassa. Siinä poseeraa vihreä merikilpikonna Olivia-Dawn, vähän päälle nelikymppinen kilpikonnakaunotar. Tämä pieni kivikkoinen rantapätkä, "Honu Park" (kilpikonnaparkki) on kilpikonnien suosiossa, ja monilla niistä on tietty aika päivästä, jolloin ne mönkivät hiekalle. Olivia oli aikataulussaan ja yhden tienoilla levähtelemässä hiekalla. Ei ihme, että tulee tarvetta huokaista, kun vieressä pauhaa meri ja aallot paukkaavat rantakivikossa.

En ole eläissäni nähnyt yhtä suuria aaltoja, kuin joulun aikaan Oahulla. Saaren pohjoispuolella talvi on surffaajien kulta-aikaa, koska silloin aallot nousevat huimiin korkeuksiin. Näihin aaltoihin, kuvauspäivänä paikoin melkein kymmenmetrisiin, ei lähde kuka tahansa surffaaja, vaan ainostaan huippuammattilaiset.

Pysähdyimme toviksi Waimea Bayn hiekkarannalle, jonne oli viritetty nauhat ja kieltokyltit: älä mene lähemmäksi rantaa, älä kuvittelekaan meneväsi uimaan, hengenvaaralliset aallot!!! Turva-alue oli iso, eikä suotta. Valtaisat aallot (jotka tulivat jännästi sarjana: iso-isompi-vielä isompi-aivan hillittömän järkyttävän iso) toivat vettä kovalla voimalla pitkälle rannalle ja olisivat helposti nielaisseet rannalla tepastelijan mukaansa. Aaltojen pauhu oli kuin ukkosen jylinää! Rannalla olleet puolenkymmentä hengenpelastajaa saivat pistellä välillä melkoiseen juoksuun, kun hupsuimmat katsojat menivät veteen kokeilemaan rajojaan.

Löydätkö kuvasta surffaajat?

Maui

Maui kiinnosti upeiden luontokohteidensa vuoksi. Suuntasimme heti saarelle päästyämme valasretkelle, jonne olimme ostaneet liput jo ennakkoon netissä. Kun Norjan reissulla ei päästy näkemään ryhävalaita, niin Mauilla niitä näkyi kymmenittäin joka puolella! Mihin tahansa hetken tiiraili, näkyi pian korkea vesisuihku tai useampia. Sykähdyttävin hetki oli, kun kaksi valtaisan kokoista ryhävalasta nousi pintaan muutaman metrin päässä laivasta. En tajunnut ottaa edes kuvaa niistä, kun keskityin ihmettelemään tuota hienoa näkyä. Retki kesti pari tuntia, ja oli koko rahan väärti!

Sukellus kohti syvyyksiä.

Toisena Maui-päivänä osallistuimme opastetulle päivän kestävälle retkelle, jossa bussi kuljetti retkuetta ympäri saarta. Hienoja maisemia! Toisaalla oli karua, toisaalla taas vehreää. Retkioppaamme oli mahtava tyyppi, aito mauilainen, joka kertoi saaren historiasta asiantuntevasti ja kiinnostavasti.

Haleakala-tulivuoren laella, kuin kuumaisemissa.

Ruokaelämyksiä

Mauilla söimme niin mainion makeaa ananasta, että eipä ole tullut kotikaupassa moista vastaan. Mauilla viljellään vielä jonkin verran ananasta, mutta ei lainkaan siinä määrin kuin ennen. Oahun saarella olisi ollut mahdollisuus vierailla Dolen ananasplantaasilla, joka sekin on aiemmin ollut valtavan suuri ananaksentuottaja, mutta joka nykyään ymmärtääkseni on lähinnä vain turistinähtävyys.

Honolulussa, aivan hotellimme liepeillä Kuhio Avenuella, oli tällainen hauska pieni hodarikoju - vai pitäisikö sanoa "hulari"koju. Havaijilaisittain kun hot dog on tietysti hula dog! Ja mikä tekee hodarista hularin? Täytteet tietysti, sillä valittavana oli erilaisia hedelmäisiä salsoja (mango, ananas ja papaija) sekä mieluisa majoneesi. (Havaijilla ananas, mango, papaija, guava ja lilikoi passion (hiukan erilainen passionhedelmälajike, jota meillä on kaupasta saatavilla) olivat muutenkin tosi yleisiä makuja esimerkiksi juomissa.) Hula dog maistui meille mukavasti välipalana, ja kuten kuvasta näkyy, on maistunut myös edesmenneelle Anthony B:lle.

Ihan hotellimme lähellä oli myös todella suosittu (eikä ihme) pokepaikka Maguro Spot. Poke on havaijilainen kulhoruoka, jossa on riisiä ja sen päällä valinnan mukaan lisukkeita eli kasviksia ja raakaa, marinoitua kalaa. Söimme pokea parissa muussakin paikassa ja tämä omien kulmien paikka todettiin parhaaksi. Nurkan takana oli myös pieni korealainen ruokapaikka, jossa ei monta pöytää ollut eli se oli lähinnä noutoruokapaikka. Senkin ruoka todettiin älyttömän hyväksi. Jos suuntaat joskus Honoluluun, tsekkaa nämä kaksi paikkaa Kuhio Avenuen ja Uluniu Avenuen kulmassa.

 

Food truckit eli ruokarekat näkyivät olevan hyvin edustettuna ruokatarjonnassa ns. tavallisten ravintoloiden lisäksi. Testattiin useammanlaisia, ja hyviksi todettiin. Pienissä rantakylissä, suurien rantojen äärellä, ne olivat käytännössä ainoita ruuantarjoajia ihan pienten telttakojujen lisäksi. Waimanolossa oli kuitenkin ihan perustuksilla seisova grillin näköinen rakennus, jonka luukulla oli lounasaikaan jonoksi asti paikallisiakin. Pikkuruisen luukun kautta juuri ja juuri näki tilausta vastaanottavan henkilön. Hyvää ruokaa sieltä luukusta kuitenkin esille tupsahti. Me valitsimme Kalua-possua (jotain meille tutumman rosvopaistin kaltaisesti kypsennettyä) ja jotain lehtikäärössä kypsennettyä possua, joiden lisukkeena oli hassu yhdistelmä riisiä ja juustomakaronia. Tulipahan kokeiltua tämmöistäkin.

Pupukean rantamaisemissa valitsimme annokset vierekkäisistä ruoka-autoista: tuoreita valkosipulikatkarapuja ja qesadillat. Aaltojen pauhatessa, lämpimän tuulen puhallellessa, auringon paistaessa nämä maistuivat ihanille!

Jouluateriamme oli eksotiikkaa kerrakseen. Pimeässä aattoillassa istuimme kesävaatteissamme ruokakojun pöytien ääressä syöden noutopakkauksista ja mehua särpien. Ei valittamista. Mele kalikimaka!

Paikallinen jäätelöä vastaava herkku oli shave ice: makusiirapeilla maustettua ja lisukkeilla (en tiedä, mitä nuo meidän annoksessamme olleet pallerot ja mykyt olivat) ryyditettyä jäähilettä. Mukavasti raikasti ja virkisti auringossa kävellyttä. Säätila joulukuisella visiitillämme muuten oli aivan kertakaikkisen optimaalinen (lukuunottamatta sitä yhtä myrskypäivää, jonka melkein kokonaan vietimme hotellihuoneessa). Lämpötila keikkui jossain +24:n ja +28:n välillä ja merituuli puhalteli leppeästi.

Mahalo Havaiji!

***

Molemmilla reissuilla (Norja ja Havaiji) ajattelin monta kertaa (pikkuisen jopa silmät vetistäen), että miten onnekasta on päästä tällaisiin paikkoihin näkemään ja kokemaan asioita.

Oikeastaan ei tarvitse edes lähteä toiselle puolelle maapalloa herkistymään. Riittää, kun istuu omalla parvekkeella aamupuurolla Armastuksen kanssa ja seuraa pääskysten lentoa ja kirkumista. Onni <3

Muistoja maailmalta, osa 1

Meillä on ihana parveke! Siellä kelpaa kesällä paistatella päivää, kasvattaa hyötykasveja, ihailla kukkia, kahvitella, herkutella, lukea ja vaikka nukkua yönsä. Se on melkein kuin mökki ihan miniminipienoiskoossa, ilman vesistöä ja risusavottaa. Luulenpa, että tämä ihanuus nousee tänä kesänä, kun koronarajoitukset vielä hidastavat ja haittaavat entisenlaista seikkailua, aiempaa suurempaan arvoon. Onneksi ravintolat ovat avanneet ovensa, niin pääsee välillä muuallekin syömään kuin kotipöydän ääreen, ja piknikseurueenkin voi kasvattaa yli 10 henkeen.

Meidän kesälomareissumme (ja kesälomarahamme!) jäävät tänä kesänä Suomeen. Vielä ei kiinnosta lähteä kauemmaksi hakemaan kokemuksia – tai tautia. Toki olemme matkailleet kotimaassa muulloinkin kesäisin, koska täällähän on aivan valtavasti nähtävää ja koettavaa. Viimeisen vuoden aikana olemme sitä paitsi päässeet melkoisten elämysten äärelle kahdellakin suunnalla maapalloa, ja niissä riittää vieläkin pureskeltavaa. Ehkäpä täällä voisi muutamia palasia noilta reissulta jakaa, ja samalla itsekin palata vielä tunnelmiin. Niin erilaisia, niin huikeita molemmat: Pohjois-Norja ja Havaiji!

Aloitetaan lähempää, ihan jo senkin vuoksi, että Suomen hallitus on nyt antanut luvan matkustaa mm. Norjaan 15.6.2020 alkaen.

POHJOIS-NORJA

Vuoden takaisella kesälomalla pakkasimme auton ja suuntasimme keulan kohti Norjaa. Ajelimme länsirajan tuntumassa, yöpyen Muoniossa ja pysähtyen pikaisesti Kilpisjärvellä, kohti Tromssaa. Olin kuullut kaupungista paljon kehuja, ja totesimme sen heti oikein viehättäväksi paikaksi.

Kaapelivaunulla pääsee keikkumaan komeiden näköalojen äärelle.

Ilta-auringon lumoa - näkymä hotellihuoneestamme.

Tromssasta matka jatkui Lofooteille. Olin matkasuunnitelmia tehtäessä nähnyt paljon kuvia noista maisemista, mutta mikään kuva ei oikeasti näytä totuutta. Huokailin itseni lähes tainnoksiin vuonojen rantoja pitkin mutkittelevilla tieosuuksilla, kun maisema oli henkeäsalpaavan kaunista. Katso toki kuvia, mutta ennen kaikkea mene ja koe!

Rannikkoa pitkin ajaessa näkymät ovat kuin sadusta. Toisella puolella on vuorenrinne, joinain päivinä usvaverhon peittämänä, toisella puolella kirkasvetinen vuono. Jos olet tarkkana, voit bongata valkohiekkaisen uimarannankin. Reissulle osui myös T-paitakelejä, mutta tämä rantapäivä ei ollut se päivä. Pipoa kaipailin, eikä uimareissu ollut ensimmäisenä mielessä.

Å i Lofoten

Matkalla suloiseen (ja turistien täyttämään) Å i Lofoten –kylään (eli yöpymispaikkaamme) poikkesimme valasretkellä (lähtö oli Andenes-nimisestä kylästä). Merenkäynti oli melko vauhdikasta, ja vasta noin tuntia ennen reissun alkua meille lopulta selvisi, toteutuuko se ollenkaan. Pääsimme matkaan, mutta kovin kauas ei alus voinut mennä, joten isot valaat jäivät näkemättä. Elämys oli kuitenkin nähdä paljon miekkavalaita, ja aika läheltäkin. Paatti keikkui niin paljon, että hädin tuskin pystyin kameraa tuolla reissulla käyttämään. Sain työkaverilta vinkin, että kannattaa ottaa matkapahoinvointilääke tuntia ennen laivareissua, ja näin teimme. Puolet porukasta ehkä ei ollut tätä huomioinut. He perehtyivät enemmän pikkupusseihinsa ja roskakoreihin kuin miekkavalaisiin.

Idylliset kalastajamajat majoittivat turisteja - meidätkin, oikein mukavasti.

Kotimatka taittui Ruotsin kautta, ja nautimme mielettömän hienosta maisemista Narvikin ja Kiirunan välillä. Vietimme paluumatkalla yhden yön Kiirunassa - kaupungissa, joka vajoaa ja jota kiireen vilkkaa siirretään pätkän verran kauemmaksi kaivoksesta. Kaupunki sinällään oli äkkiä nähty, ja kiinnostavampaa olikin vierailla itse kaivoksessa. Kaivosvierailulle piti varata aikataulutetut liput, joten ihan ex tempore -hommaa se ei ole. Me havahduimme asiaan edellisenä iltana, ja pääsimme päivän kierrokselle mukaan.

Kiirunan katukuvaa, taustalla kaivos.

Olipahan reissu! Tykkäsin ihan älyttömästi, ja suosittelen noita seutuvia ihan kaikille. Norjassa oli pitkälti tosi hyvää asfaltoitua baanaa, mutta paikoin (ainakin Lofooteilla) kapoisia teitä, joilla isojen matkailuautojen väistely vähän jänskätti (koska syvä vuono vieressä). Olimme yöpymisvarauksissamme ilmeisen myöhään liikkeellä (taisi olla touko-kesäkuun vaihdetta), ja jäljellä oli osin vähän levottoman hintaisia vaihtoehtoja. Yövyimme reissulla huoltoaseman motellissa, ketjuhotellissa, perhehotellissa, kalastajamajassa, omakotitalon yksiössä ja armeijan vanhalla kasarmilla (yhteiskeittiö, ei aamiaista). Kaiken nähdyn ja koetun jälkeen uni maistui ihan joka kolossa, ja kaikki paikat olivat siistejä ja mukavia.

Valkoinen talo oli majapaikkamme Svolvaerin kaupungissa Lofooteilla.

Ja hei, syötiinhän me reissulla myös! Kalaa ja muita mereneläviä noin pääasiallisesti, kun tarjonta oli niin hyvää ja tuoretta. Armastus on rohkeampi ruokailija kuin minä, ja tilasi Andenesissa turskankieliä.

Etualalla turskankielet. Jännä rakenne.

Tuoreita. Herkullisia!

Grilli kuumana!

Ensi viikolla on juhannus! Jos jo mietit keskikesän juhlan ruokatarjoiluja, mietteissä on juhannuksen grilliherkut ja pidät broilerista, on minulla sinulle ehdotus: tee näitä broilervartaita. Makumaailma oli valloittavan ihana! Tokko edes kovin pieleen voi mennä basilikalla, mintulla, limetillä, valkosipulilla ja parmankinkulla.

Kauppaan mennessäni tiesin vain, että mieli tekisi pitkästä aikaa broileria, ja vieläpä grillattuna. Paluumatkalla, broilerfileepaketti kassissa, ajatus sitten jalostui, kun muistin jääkaapissa olevan parmankinkkua. Tässä tulos!

GRILLATUT BROILERVARTAAT

400 g broilerin sisäfileitä

Marinadi:
15 isoa basilikanlehteä
10 mintunlehteä
1 valkosipulinkynsi
1 tl hunajaa
vajaa 1 tl suolaa
puolikkaan limetin mehu
0,25 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

lisäksi muutama (5-6) parmankinkkuviipale

Aloita valmistamalla marinadi broilerille. Silppua basilikan- ja mintunlehtiä vähän pienemmiksi, murskaa valkosipuli ja hiero ne morttelissa hunajan, suolan ja limetinmehun kanssa mönjäksi. Lisää loppuvaiheessa öljyä ja rouhaise mustapippuria pari kierrosta sekaan. Sekoita hyvin ja kaada kanapalojen päälle kulhoon. Anna marinoitua huoneenlämmössä 15-20 minuuttia ennen grillausta. Laita grilli kuumenemaan ja ryhdy varraspuuhiin. Irrottele parmankinkkuviipaleita paketista valmiiksi lautaselle tai leikkuulaudalle (jotta ei tarvitse broilerisormin värkätä ja "sotkea" jäljelle jääviä siivuja raakaan lihaan). Minä puolitin siivut niin, että yhtä filettä kohden oli noin puolikas parmankinkkuviipale. Laita aina päällekkäin parmankinkkuviipale ja broilerinfile, ja pujota kombo grillivartaaseen kaksinkerroin (niin, että parmankinkkusiivu jää päällimmäiseksi). Meillä on hyvin käteviksi osoittautuneita tuplagrillivartaita, joissa niihin pujoteltavat lihat ym. eivät pääse pyörimään holtittomasti, ja vartaiden kääntely on helppoa. Grillaa lihat kypsiksi useita kertoja vartaita käännellen. Meillä vartaat kypsyivät suunnilleen sen ajan, kun ohratto kypsyi kattilassa. Noin 15 minuuttia taisi mennä. Vähempikin aika olisi ehkä riittänyt, mutta ei haluttu ottaa riskiä, että broileri on raakaa.

Slurps!

Kaurapalainnostus

Olen yrittänyt alkaa tykätä tofusta, mutta ei se ole lukuisista yrityksistä huolimatta aivan täysin onnistunut. Syön sitä kyllä, mutta en kovin hanakasti tartu tuotteeseen kaupassa. Sen sijaan olen palavasti ihastunut Kaurapalaan! Minun makuuni siinä on tofua mukavampi rakenne ja se ottaa mahtavasti paistopintaa pannulla. Lisäksi se ottaa auliisti vastaan muita makuja menettämättä kuitenkaan omaa makuaan kokonaan.

Useimmiten kaurapala päätyy meillä aasialaiseen ruokaan, ja parhaimmillaan se on ollut teriyaki-tyyppisessä soosissa. Viime aikoina kaupoissa on näkynyt suomessa kasvanutta paksoita (pak choi), jota olen paistanut lisukkeeksi (valkosipulin ja inkiväärin kanssa, usein parilla ruokalusikallisella osterikastiketta maustettuna).

KAURAPALAA KASTIKKEESSA (kahdelle)

1 pkt Fazer Yosa Kaurapalaa (naturel)

1 valkosipulinkynsi ohuelti siivutettuna
pieni pala tuoretta inkivääriä ohuina suikaleina
3/4 dl soijaa
3/4 dl miriniä
ruokalusikallinen ruskeaa sokeria
1/4 dl vettä

Ota muutama pala talouspaperia ja laita kaurapala niiden väliin. Paina kevyesti, jotta kaurapalasta lähtee vähän ylimääräistä nestettä paperiin. Siivuta kaurapala haluamaasi paksuuteen, annospaloiksi. Kuumenna pannulla öljyä ja paista paloihin rapsakka ruskistunut pinta. Sekoita soija, mirini, sokeri ja vesi kupissa.

Kun kaurapalat ovat paistuneet, lisää pannulle valkosipulit ja inkiväärit. Sekoita nopeasti, varo ettei valkosipuli kärähdä. Lisää pannulle kastike ja anna kiehahtaa. Tarjoile kaurapalat ja kastike riisin tai nuudeleiden sekä itsellesi mieluisien kasvisten kanssa.

***

Näin korona-aikaan on tullut värkättyä keittiössä taas pitkiäkin aikoja. Aasiaruokainnostukseemme kuuluu myös sushi, jota on askarreltu kotikeittiössäkin: