keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Retrotunnelmaa: Saunaillan makkarapaistos

Kalevassa oli syyskuun 21. päivänä kiintoisa makkarajuttu. Siinä haastateltiin Suomen ruokahistoria -kirjan kirjoittanutta bloggarikollegaa Ritva Kylliä ja pyöriteltiin makkara-aihetta kuin sikaa vartaassa - pitkään ja hartaasti. Juttuun oli liitetty myös ruokaohje, joka houkutteli meidän talouden Armastusta niin vallan kovasti, että mielestäni makkarapaistospuhe oli mennä jo jankutuksen puolelle. Koska olen Hyvä Vaimo, toteutin tämän ruokatoiveen viime lauantaina - tietysti saunailtana. Minun oli vaikea makkarapaistoksesta innostua, kun riisin ja ketsupin yhdistäminen tuntui niin väärältä. Jos kysyisi keneltä tahansa lapselta, niin siinä ei ole mitään väärää!

Ja miten kävikään? Hitti vai huti?

Hitti! Tämä hämmentävä ainesten yhteenliittymä oli hyvää. Riisin ja ketsupin kohtaaminen oli hienovaraista, ja kukapa voisi vastustaa sipulia ja paprikaa. Joudun tekemään toistekin.

Kyllä 70-luvullakin ymmärrettiin hyvän päälle!

 

Basilikan tilalle oikea retrokokki olisi heittänyt kiharaista persiljaa!


SAUNAILLAN MAKKARAPAISTOS


1 lenkkimakkara

1 sipuli suikaleina/renkaina

1 punainen paprika suikaleina/renkaina

sinappia

ketsuppia

n. 2 dl riisiä (minulla oli reilu 2 dl keitettyä villiriisiseosta)

reilusti paprikajauhetta

valkopippuria

hieman öljyä ja vettä kostukkeeksi

(emmental)juustoa


Siivuta makkara. Levitä kerros makkaraviipaleita padan/uunivuoan reunoille ja sivele niiden päälle sinappia ja ketsuppia. Levitä päälle kerros sipuli- ja paprikasiivuja ja paprikajauhetta ja valkopippuria (unohdin täpinöissäni nämä ripottelut). Tee tällaisia kerroksia niin kauan kuin aineksia riittää. Lisää padan keskelle keitetyt riisit, joihin olet sekoittanut paprikajauhetta (ja ketsuppia, kuten ohjeessa, mutta minä en laittanut). Kostuta annos vedellä ja öljyllä. Minä en tätä tehnyt, koska riisi oli irtonaista ja mehevää. Turautin vain päälle vähän ketsuppia. Päälle levitetään kerros juustoraastetta tai juustosiivuja (meillä sattui olemaan pizzajuustoraastetta).

Peitä paistos kannella/foliolla ja paista uunissa 200 asteessa puoli tuntia. Minä otin puolivälissä folion pois, että juusto sai väriä.


Näin rakentuu retropaistos.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Mulligatawny - intialainen kanakeitto

Etelä-Intiasta lähtöisin oleva kanakeitto mulligatawny tuli vastaan netissä jotain aivan muuta etsiskellessä, mutta jäi kaihertamaan mieleen tosi houkuttelevana. Kun googlettelin lisää, tuli vastaan sekä suomeksi että englanniksi aivan valtaisa määrä erilaisia reseptejä. Sehän tarkoitti valinnan vaikeutta. Mikä niistä nyt olisi sellainen tooooosi hyvä??? Kun en osannut päättää, tein oman versioni, vaikka kuuluisan ruuan virittely omatoimisesti, ilman maistelukokemuksia, voisi olla riskaabelia. Joissain ohjeissa oli linssejä, toisissa ei. Joissain oli kookosmaitoa, joissain ei. Yhteisiä nimittäjiä oikeastaan kaikissa olivat kanaliemi, riisi, porkkana, valkosipuli, inkivääri ja curryjauhe sekä aika monessa varsiselleri. Näistä ja muutamista muista aineksista syntyi Kokkeillaan-keittön oikein maukas mulligatawny.

Kun ryhdyin kirjaamaan aineksia muistiin, meinasin säikähtää mahdottoman pitkää raaka-aineluetteloa. Eniten aikaa menee kuorimiseen ja suikaloimiseen, ja sen urakan jälkeen homma hoituu näpsäkästi. Voit tehdä valmistelut vaikka edellispäivänä, niin työpäivän jälkeen ruuanlaitto on joutuisaa. Herkullinen lopputulos palkitsee vaivannäön!


KOTIHARMIN MULLIGATAWNY

 

3 rkl öljyä

1 iso sipuli

1 varsisellerin varsi

1 tl mustia sinapinsiemeniä

1 iso peruna

3 pientä porkkanaa

n. 100 g palsternakkaa

2 tl curryjauhetta

peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

3 valkosipulinkynttä

1 omena

litra vettä

2 kanaliemikuutiota

(1/2 tl chilihiutaleita)

n. 1 tl hunajaa

2-3 rkl sitruunamehua

2 kypsää broilerin koipireittä

1/2 dl basmatiriisiä

muutama rouhaisu mustapippuria

1 kevätsipuli

puoli ruukkua lehtipersiljaa (tai korianteria, jos siitä tykkäät)

(tarjoiluun ranskankermaa)


Kuori sipuli, valkosipulinkynnet, inkivääri, porkkanat, palsternakka, peruna ja omena. Raasta inkivääri ja valkosipulinkynnet hienoksi, ja leikkaa muut ainekset ohuiksi noin parin sentin mittaisiksi suikaleiksi. Suikaloi myös varsiselleri. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota siinä ensin sipulia, varsiselleriä ja sinapinsiemeniä muutaman minuutin ajan sekoitellen. Lisää porkkanat, perunat, palsternakka, omena, valkosipuli- ja inkivääriraaste sekä curryjauhe (ja chilihiutaleita, jos haluat), ja jatka sekoittelua hetki. Kaada kattilaan litra vettä ja murenna sekaan kanaliemikuutiot. Anna keiton kiehua noin 10 minuuttia. Kasvissuikaleet kypsyvät nopeasti. Riivi sillä välin broilerin koipireisistä lihat. Kun kasvikset keitossa alkavat pehmentyä, lisää sekaan riivitty broilerinliha ja riisi. Anna kiehua vielä niin kauan, että riisi on kypsää. Sekoita välillä. Lisää loppuvaiheessa mukaan sitruunamehua ja hunajaa niin, että saat mausta tasapainoisen. Tarkista myös suolaisuus ja rouhi sekaan vähän mustapippuria. Juuri ennen tarjoilua lisää joukkoon silputtu kevätsipuli ja lehtipersilja/korianteri. Laita tarjolle ranskankermaa, jota voi lisätä halutessaan keittolautaselle nokareen. Meidän mielestämme se sopi tähän hyvin.