keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Pähkinäinen kakkupohja

Kesän ensimmäinen pikkuinen *) mansikkakakku on tehty ja syöty. Miten se maistuukin niin ihanalle - ihan kesälle!

Kokeilin tällä kertaa pähkinäistä kakkupohjaa, jonka ohje on löytynyt jostain iän päivän vanhasta annihelena-ja-milda-ne-yhteen-soppii -reseptilehdykäisestä. Mansikkakkuunkin pähkinäisyys ihan hyvin sopi, mutta ehkä kuitenkin paremman yhdistelmän toisi esimerkiksi jokin omenakompotti tai vaikka hilla/lakka täytteenä (ja ohjeen mukainen kinuskikuorrute). Aion testata joskus, mutta laitanpa nyt tähän kakkupohjan ohjeen, jos jollakulla olisi tarvetta vähän erilaiselle pohjaohjeelle.


PÄHKINÄINEN TÄYTEKAKKUPOHJA

4 munaa
1,5 dl sokeria
50 g hasselpähkinöitä
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Jauha pähkinät (tai pähkinärouhe, sitä oli minulla). Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri hyvin ja lisää kuivat aineet vaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 22-24 cm) ja paista pohjaa 175 asteessa 35-40 minuuttia.


*) Minä tein tästä ohjeesta puolikkaan verran, ja kun kakku oli putkahtanut uunista ulos, kuului (minun mielestäni närkästyneellä äänellä sanottu) kommentti (=tuomio!): "Sinäpä se ison kakun teit." Olin poksahtaa. Sentään tein kakun!!! Asettelin ilmeeni asteikon "tuikea" ääripäähän ja sanoin kovaan ääneen jotakin. Sopivan lauhdutusajan jälkeen söimme kuitenkin sopuisasti valmista kaakkua sohvalla vieretysten kahvia hörppien. Santsilautasellisetkin saatiin, vielä seuraavanakin päivänä. Että se siitä pienuudesta sitten.

4 kommenttia: