keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pinaattiset kantarellilätyt

Pikkuisen käryä, enemmän hyvää tuoksua ja lopulta paljon makua! Tarjolla hyvää kasvisruokaa, olkaa hyvät.


PINAATTISET KANTARELLILÄTYT
PINAATTISET KANTERELLILETUT
16 kpl

2 dl kantarellihakkelusta (eli pari kourallista tuoreita kantarelleja)
1 pienenpieni valkosipulinkynsi
tilkka öljyä
1 prk kermaviiliä
2 munaa
2 rkl kuivattua ruohosipulisilppua
1 rkl kuivattua persiljaa
8 palaa pakastepinaattia
1 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 - 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
kurpitsansiemeniä

Sulata pinaattipalat. Putsaa kantarellit ja tee niistä hakkelusta eli pienenpientä silppua. Kuumenna pannulla tilkkanen öljyä ja paista sienisilppua kuumalla pannulla sekoitellen hetken aikaa. Silppua valkosipulinkynsi ja heitä sekaan. Paista vielä hetki ja nosta jäähtymään.

Sekoita kermaviiliin munat ja yrtit ja sekoita hyvin. Lisää sulanut pinaatti. Mittaa mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sekoita taikinaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna taikinan turvota puolisen tuntia (ei ole pakollista, hetikin voi alkaa paistella). Lisää taikinaan ennen paistamista jäähtynyt sienisilppu ja sekoita. Paista pieniä lättyjä valitsemallasi rasvatuotteella. Kun toinen puoli paistuu, ripottele taikinaiselle puolelle kurpitsansiemeniä. Ne antavat mukavaa purutuntumaa lättyihin ja paahtuvat kivasti, kun lätyt kääntää ja paistaa toiselta puolelta.


Meillä pinaattiset kantarellilätyt syötiin salaatin kera, nams!

4 kommenttia:

  1. No, just. Miksipä ei? Hyvältä kuulostaa! Tästä sain heti myös inspiksen, että pinaattiset fetalätyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just just, tämmösiä! Minun makuhermoni ilakoivat näitä syödessä, ja myös pinaattiset fetalätyt niitä varmaankin innostaisivat. Kokkeileppa ja raporteeraa.

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa, ei kyllä olisi itselle tullut mieleen :). Itse tein kerran isoja pinaattilettuja, joihin tein feta täytten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantarellit pääsivät mukaan puolivahingossa, kun vihanneslaatikkoon oli unohtunut rasiallinen, josta osa joutui biopussiin :) Pinaattilätyt ovat hyviä!

      Poista