maanantai 23. joulukuuta 2013

Portugalilaiset vaniljaleivokset

Jos joulutortun haukkaaminen alkaa jossain vaiheessa tuntua vastenmieliseltä, mutta lehtitaikinaa on vielä pakasteessa, kannattaa siirtyä vaniljaleivosten pariin. Minulle nämä leivokset tuovat tuulahduksen ihanasta Lissabonista, mutta maistuvat hyvin myös näin joulun aikaan. Olen tehnyt leivonnaisia aikaisemminkin, silloin itse väkerrellystä voitaikinasta. Helpommalla pääsee, kun rullaa ja kaulii pakastetaikinaa, mutta maku oli kieltämättä näin vähän tylsempi. Olisi pitänyt olla voitakinaa, mutta oli vain lehtitaikinaa. Alkuperäiset leivokset ovat puolta matalampia kuin nämä, ja matalia minäkin aiemmin olen tehnyt. Näissä korkeissa leivoksissa pääsee tosin herkuttelemaan kunnolla suussa sulavalla vaniljatäytteellä, nams. Tarjoilen teille nyt tämän helpon ohjeen (oli Me Naiset -lehdessä 50/2013), jolla saa helposti hyvää. Eiliset vieraat, isot ja pienet, näyttivät tykkäävän :)


PORTUGALILAISET VANILJALEIVOKSET

400 g lehti- tai voitaikinaa kokonaisena levynä (minulla oli 500 g lehtitaikinaa pieninä levyinä, ja pohjista tuli tällä määrällä vähän liian paksut)

Vaniljakiisseli:
3 keltuaista
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria (minulla oli tämän sijasta 5 cm:n pätkä vaniljatankoa)
1 sitruunankuorisiivu (ihan oma lisäykseni)

Ota taikina huoneenlämpöön sulamaan.

Aloita valmistaminen täytteestä. Erota munista keltuaiset. (Valkuaiset voi halutessaan pakastaa myöhempää käyttöä varten.) Laita kaikki täytteen ainekset kattilaan ja kuumenna seosta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos muuttuu paksuksi kiisseliksi. Koko ajan sekoittamalla vältät kokkareet. Jos paakkuja kuitenkin syntyy, saat ne pois siivilöimällä kiisselin. Siirrä täyte toiseen astiaan, paina sen pintaan kelmu kuorettumisen estämiseksi ja anna jäähtyä.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Leikkaa taikinalevy kahtia. Taikinan tulee olla edelleen kylmää, mielellään hiukan kohmeista. Nosta levyt päällekkäin. Kääri taikinalevyt kapeasta päästä rullalle. Leikkaa rulla 12:ksi sentin paksuiseksi kiekoksi. (Minun lehtitaikinapaketissani oli 6 levyä, joista aina 2 levyä käärin yhdessä rullaksi. Jokaisen rullan leikkasin neljään osaan.) Kauli kiekot jauhotetulla pöydällä halkaisijaltaan noin 7 sentin pyörylöiksi. Nosta pyörylät alumiinivuokiin tai metallisen muffinipellin koloihin. Jos täyte ei ole vielä jäähtynyt, nosta taikinapelti hetkeksi kylmään odottamaan.
Jaa jäähtynyt vaniljakiisseli taikinapohjille. Paista leivoksia 225 asteessa 15-20 minuuttia. Anna leivosten levätä 5 minuuttia uunista ottamisen jälkeen ennen kuin poistat ne vuoista.

Ripottele leivosten pinnalle kaneli-(tomu)sokeriseosta ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Aiku kivoja! Pitää kokeilla. Kokkeilijoille hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen pitänyt blogijoululomaa, ja luen toivotukset vasta näin jälkikäteen :)

      Poista
  2. Nämä on ihan parhaita. Olen itsekin joskus kokeillut tehdä, mutta parhaat löytyy kyllä Lissabonin kahviloista! :)
    http://huhmare.blogspot.fi/2013/01/pasteis-de-nata.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kotioloissa saa millään yhtä hyviä kuin Lissabonissa! Siellä voisin syödä useamman peräjälkeen :)

      Poista