perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pikkusuolaista pikana

Hetken mielijohteesta ostimme scampeja eli jättikatkarapuja kauppahallin tiskiltä. Ne päätyivät meille itsellemmekin yllätyksenä pienten suupalaleipästen päälle, joita napostelimme alkupaloina pääruokaa odotellessamme. Niistä tulikin yllätyshyviä! Ihan varalta, ennen kuin maistoimme ensimmäiset, nappasin valokuvankin väkerryksistä. Hyvä, kun otin, niin näette tekin, mitä kannattaa tehdä :) Sopivat hyvin vaikkapa tapaspöytään.


Tarvitset:

- paahtoleipää
- cocktailtikkuja

- maustamatonta tuorejuustoa (meillä oli Philadelphiaa)
- vähän sitruunankuoriraastetta
- tuoreita yrttejä (esim. basilikaa, lehtipersiljaa)

- jättikatkaravunpyrstöjä (syöntivalmiita)
- oliiviöljyä
- sitruunamehua
- ripaus suolaa
- mustapippuria
- chilihiutaleita
- tuoreita yrttejä silputtuna (esim. lehtipersiljaa ja tilliä)
- vähän hunajaa

Sekoita ravunpyrstöjä varten marinadin ainekset ja nota ravunpyrstöt marinoitumaan vähäksi aikaa.

Sekoita tuorejuustoon silputut yrtit ja raastettua sitruunankuorta.

Paahda leipää ja anna viipaleiden jäähtyä. Levitä tuorejuustolevitettä leivän päälle ja nosta toinen paahdettu leipä päälle. Leikkaa kerrosleivät suupaloiksi ja aseta jokaisen palan päälle ravunpyrstö. Lienee viisainta poistaa pyrstössä jäljellä oleva kuorenpätkä, jotta syöminen on helpompaa. Tuikkaa ravunpyrstön ja leipäpalan läpi cocktailtikku ja asettele suupalat tarjolle.

4 kommenttia:

  1. Äyriäiset on ihan parasta herkkua! Minulla taitaakin olla scampeja pakastimessa... Nam.

    VastaaPoista
  2. Vahinkolaukauksista syntyy välillä ihan paras lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Ja näköjään tällaisetkin lonkalta heitetyt viritelmät kannattaa varalta kuvata :)

      Poista