keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Arjen resepti

Arki-iltaa töiden jälkeen (ja miksei ihan viikonloppupäivääkin) voi viettää esimerkiksi seuraavalla tavalla:

- pese kädet (työpölyt, -kuolat, -liimat ja -basillit huispois)
- laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
- pese muutama peruna (ja kuori pari porkkanaa ja pala palsternakkaa, jos haluat) ja lohko juurekset reiluiksi suupaloiksi
- laita juureskuutiot uunivuokaan ja lorottele vähän öljyä päälle (fiilispohjalta, esimerkiksi avokado- ja oliiviöljy toimivat hyvin), mausta suolalla ja mustapippurilla (rosmariinikin on mainio lisä) ja sekoita
- lykkää vuoka uuniin
- ota jääkaapista tuoretta kalaa (jotain vaaleaa, mutta hätätapauksessa lohikin käy,  nahkan ja ruodot saa heittää pois), paloittele se suupalan kokoisiksi palasiksi ja laita palat kulhoon
- avaa pestopurkki ja lusikoi lusikallinen tai pari kalapalojen joukkoon, lisää suolaa, sekoita ja nosta kulho jääkaappiin odottamaan
- laita pyykkikone laulamaan ja viikaa kuivat pyykit kaappiin (ei pakollista, vaihtoehtoisesti voit heittäytyä sohvalle lukemaan jotain kevyttä)
- tyhjennä ja täytä tiskikone (jälleen vaihtoehtoisesti voit löysäillä ja esimerkiksi heittäytyä viltin alle vahtaamaan telkkaria)
- kata pöytä (pakollinen)
- käy tiirailemassa pottuja ja kokeile, ovatko jo kypsiä (puolen tunnin tai vähän reilun jälkeen alkaa olla tähän hyvä hetki, riippuen siitä, miten rouheasti olet juurekset paloitellut)
- pussaa puolisoa (pakollinen toimenpide, jos puoliso on saatavilla)
- ota kalakulho pöydälle
- kun potut ovat kypsät, tee vuokaan keskelle tilaa kalapaloille ja kippaa ne vuokaan
- jos jääkaapissasi on kermaa tai jotain vastaavaa tuotetta, voit lorauttaa sitä himpun verran kalojen päälle (älä lotraa)
- työnnä vuoka takaisin uuniin ja odota - kalat kypsyvät nopeasti, noin 10 - 15 minuutissa palojen koosta riippuen
- nosta vuoka uunista ja kutsu väki syömään; istahda myös itse pöydän ääreen, rauhoitu ja syö

Tästä eteenpäin en ohjeista. Siivoa pöytä, jos huvittaa ja jos ei huvita niin jätä siivoamatta. Mikäpä minä olen ketään määräilemään :)

Uunikalaa ja pestoa sekä perunaa ja palsternakkaa

Olen kokeillut tätä ruokaa pari kertaa ja hyväksi sen todennut. Vaalealla kalalla se on ollut meidän mielestämme parempaa, mutta huonoa ei ollut kuvassa olevalla lohikalallakaan. Halutessaan voi laittaa vaaleaa ja punaista kalaa sekaisin. Viitseliäs kokki surauttaa nopeasti itse peston - eikä siinä oikeastaan suurempaa viitseliäisyyttäkään tarvita, koska peston tekeminen on lähes yhtä nopeaa kuin purkin avaaminen. En laittanut tähän mitään määriä, vaan arvioin summittaisesti, montako perunaa meillä menisi ja paljonko kalaa tarvittaisiin. Ruokaa on helppo tehdä näin myös suurempi satsi, josta riittää lämmitettävää myös seuraavan päivän lounaalle tai illalliselle.

2 kommenttia:

  1. Just tällaisia arkiruokia tarvitaan. Siinä samalla kun hoituu ne pakolliset pyykitkin.

    VastaaPoista