lauantai 19. syyskuuta 2015

Tacoja ja broileria

Tacojen ja tortillalättyjen tekeminen itse tuntuu työläältä, mutta ei sitten oikeastaan sitä olekaan. Taikina valmistuu nopeasti, pienet tacolättyset on nopea kaulita, eikä paistoaika yhtä lättyä kohti ole kuin pari minuuttia. Palkinnon saa syöntivaiheessa - maku on ihan toista kuin muoviin pakatuissa valmislätyissä.

Meillä kaupoissa myytävät tacot ovat kovia ja rapsakoita, kun ihan oikeat tacot ovat pehmeitä (itsehän en ole tacojen syntysijoilla käynyt, mutta tarinoita kuullut). Tällä kertaa avasin aikoja sitten ostetun masa harina -jauhopussin ja tein taikinan niistä. Aiemmin olen tehnyt pelkästään vehnäjauhoista, ja kerran mielenhäiriössä jostain tavallisista maissijauhoista, mikä oli silkkaa taistelua ja tuskaa. Maissijauhot ja masa harina ovat tyystin eri asioita, ja käyttäytyvät taikinassa aivan eri tavoin. Masa harina-jauhojen erilainen maku ja tuntuma syntyvät ymmärtääkseni siitä, että maissinjyviä keitellään liemessä, jossa on veden lisäksi kalkkia. Kukahan on senkin keksinyt, että niin kannattaa tehdä?

Jos saat käsiisi masa harina -jauhoja, kokeile tätä ohjetta (jonka löysin Me naiset -lehdestä nro 35 / 2015). Ja vaikka tekisit tortilloja tai fajitaksia kaupan lätyistä, testaappa lopussa oleva broileriohje. Olisiko siitä vaihtoehdoksi jauhelihalle?


MAISSITORTILLAT (16-20 kpl)

n. 2,5 dl vettä
220 g masa harina -jauhoja
80 g durumvehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita kulhossa jauhot ja suola, ja lisää joukkoon öljy ja vettä vähitellen. Sekoita ensin vaikkapa puuhaarukalla, sitten kädellä. Alusta taikina kiinteäksi palloksi. (Minä laitoin vettä piirun verran enemmän kuin 2,5 dl, ehkä pari ruokalusikallista lisää, jotta sain hyvän tuntuisen taikinan.)

Jaa taikina 16 - 20 palaan (riippuen siitä, minkä kokoisia tacolättyjä haluat - minä tein 16 kpl). Laita kelmu pallojen päälle, etteivät ne kuivu. Kauli pallo kerrallaan ohuiksi parin millin paksuisiksi lätyiksi. Kun pinoat lätyt, ripottele niiden väliin jauhoja, etteivät tartu kiinni toisiinsa. Paista lättyset kuumalla, kuivalla pannulla 1-2 minuuttia per puoli, eli kunnes niihin tulee muutamia pilkkuja. Liian pitkä paistoaika kuivattaa lätyt. Pinoa paistetut tortillat leivinliinan alle ja syö pian.

* * *

YLIKYPSÄÄ BROILERIA TACOJEN TÄYTTEEKSI

3 broilerin koipireittä
n. 4 dl vettä
yhden limetin mehu
1 rkl korianterinsiemeniä murskattuna
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua oreganoa
1/4 tl savupaprikajauhetta
1/2 tl chilihiutaleita
3 isoa valkosipulinkynttä

1 kanaliemikuutio

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Poista koipireisistä ylimääräinen roikkuva nahka leikkaamalla se saksilla pois. Tee sitten terävällä veitsellä muutamia viiltoja lihoihin, jotta mausteet pääsevät paremmin läpi. Laita koipireidet uunivuokaan. Kaada pohjalle vettä ja purista joukkoon limetin mehu. Sekoita kuivat mausteet keskenään ja ripottele ne sitten broilereiden päälle. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet ja lisää ne vuokaan. Murskaa kanaliemikuutio tai leikkaa se muutamaan osaan, ja lisää vuokaa. Paista broilereita uunissa vähintään 1,5 tuntia tai kunnes ne ovat niin kypsiä, että liha irtoaa luista hiukan tönäisemällä. Viimeistään puolivälissä paistoa voit peittää vuoan foliolla tai kannella. Kun broilerit ovat kypsiä, riivi niistä lihat esimerkiksi kahden haarukan voimin.

Siivilöi broilerien paistoliemi pieneen kattilaan. Lisää joukkoon pari teelusikallista Maizenaa, sekoita ja kiehauta hetken ajan. Saat hyvänmakuisen hiukan paksumman kastikkeen. Kaada haluamasi määrä kastiketta broilerinlihojen päälle ja sekoita. Tacojen täytteestä tulee näin mehevämpi.

4 kommenttia:

  1. Tuli kaamea taconälkä.

    Itse tehdyt tortillaletut on kyllä voittamaton konsepti. Se nostaa ruoan ihan toiselle levelille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on ne ihan toiselta planeetalta kuin muovipaketin lätyt. Nyt maistuis tacot täälläkin, ja mieluusti jollain oikein mausteisellä täytteellä, että kaikkoaisi ankarat flunssapöpöt!

      Poista
  2. Mulla just kiehuu kokonainen kana liedellä. Tacoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ehkä joskus vielä minullakin kiehuu - siis kana liedellä :) Heti herahti vesi kielelle.

      Poista