torstai 2. heinäkuuta 2020

Kikherneet tortillan syleilyssä

Ihanaa ruokaa syödessäni heittäydyin herkistelemään ja keksin tuon otsikon. Teki mieli syleillä sitä koko rullaa, kun oli niin maukasta!

Innostuin keväällä tästä Liemessä-blogin ohjeesta, mutta unohdin koko asian en ole saanut tehtyä asialle mitään. Kikherneet muistan ostaneeni tätä varten ehkä huhtikuussa, ja talossa olleet tortillalätyt on syöty muilla täytteillä jo aikaa sitten. Onko alkavaa dementiaa vai tarjolla olevien ruokaideoiden valtavan määrän tuomaa sekavuutta, että unohtelee mitä olikaan aikeissa tehdä?

Lisäilin reseptiin porkkanaa ja retiisejä, ja maustoin kasvisseosta mm. juustokuminalla. Kirsikkatomaatit vaihtuivat tavalliseksi isoksi tomaatiksi. Lisäksi meillä oli tarjolla hummusta (kikhernepaketin reseptillä tehtyä) ja avokadosalsaa (avokadoa, tomaattia, valkosipulia, limetinmehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria). Tämä hieno kolminaisuus tortillan välissä oli melkoisen täyttävää, joten kahden pursuilevan (parempi överit kuin vajarit) lättysen jälkeen olin valmis ruokalevolle. Kiitos!



KIKHERNEITÄ TORTILLAN VÄLIIN (2-4:lle ruokailijalle, nälästä riippuen)

1 pkt kikherneitä (kypsiä ja käyttövalmiita)
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl limetin mehua
1 tomaatti
1 punasipuli
muutama retiisi
puolikas paprika
1 iso porkkana
2 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl chilirouhetta
ripaus suolaa ja mustapippuria
100 g fetajuustoa palana

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Kaada kikherneet siivilään, huuhtaise ne kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Kaada kikherneet kulhoon ja lisää sinne oliiviöljy ja limetin mehu. Leikkaa punasipuli ja tomaatti pienehköiksi lohkoiksi ja retiisit pitkittäin neljään lohkoon. Pilko paprika suupaloiksi ja siivuta porkkana ohuiksi lanteiksi. Lisää kasvikset kulhoon ja sekoita. Lisää sitten joukkoon juustokumina, paprikajauhe, chilirouhe, suola ja pippuri, ja sekoita hyvin. Kaada seos uunipellille leivinpaperin päälle ja murenna fetajuusto paloiksi päälle. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, ja halutessasi vielä sen jälkeen grillivastusten alla 250 asteessa 5-10 minuuttia.

Lämmitä tortillalättyjä ja laita tarjolle kikhernetäytteen lisäksi esimerkiksi hummusta ja avokadoa. Myös tomaattisalsa sopii tähän varmasti hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti