maanantai 9. tammikuuta 2012

Pippuroitu pihvi polentan kera

Joskus on saatava kunnon pihvi. Kun kotikokkaajalla on käsissään hyvää lihaa ja sen osaa valmistaa oikein, ei ravintolaan tarvitse lähteä pihvimetsälle. Ja voihan se pihvi ravintolassakin mennä pieleen. Pihvinpaistossa harjoitus tekee mestarin - kotikokistakin.

Meillä pippuripihvi puettiin uusiksi "Lupa nauttia" -kirjan (Timo Melto) ohjeella ja oikein oli onnistunut kokeilu tämä.

PIPPURIKUORRUTTEISET PIHVIT (kahdelle)

2 naudan sisäfilepihviä
suolaa
dijonsinappia

Kuorrute:
n. 1 dl jauhettua vaaleaa leipää (meillä oli grahampaahtoleipää)
1/2 dlhienonnettua tuoretta rakuunaa (meillä 1 tl kuivattua)
n. 2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl jauhettua rosee- ja mustapippuria (fifti-fifti)

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään (leipä saa olla vähän kuivahtanutta, niin se on helpompi jauhaa).

Ota pihvit lämpiämään hyvissä ajoin. Sivele huoneenlämpöisten pihvien pinta oliiviöljyllä ja ruskista pihvit nopeasti pannulla (parikymmentä sekuntia per puoli). Suolaa pihvit ja sivele pintaan sinappia. Kieritä pihvit pippurikuorrutteessa ja siirrä ne uunivuokaan. Kypsennä 200 - 225 asteisessa uunissa 12 - 15 minuuttia (raa'an pihvin sisälämpö 52 - 54 astetta, mediumin 60 - 62 astetta ja kypsän 70 - 74 astetta).

Lisukkeena oli paistettua parmesaanipolentaa, joka oli mukavaa vaihtelua iänikuisille potuille. Ohje taisi olla Ruokalan sivuilta, mutta muutin kasvisliemen kanaliemeksi.

PAISTETTU POLENTA (kahdelle)

2,5 dl kanalientä 
1/2 rkl öljyä 
3/4 dl polentaa eli maissimannaryynejä 
pari ruokalusikallista parmesaanijuustoa raasteena 
mustapippuria

Kuumenna kanaliemi ja lisää siihen öljy. Lisää polentaryynit, sekoita hyvin ja anna hautua muutaman minuutin ajan. Sekoita parmesaaniraaste joukkoon. Mausta rouhitulla mustapippurilla. Kaada maissipuuro laakeaan kelmulla vuorattuun vuokaan ja jäähdytä. Leikkaa jäähtynyt polenta paloiksi ja paista ne öljyssä pannulla kullanruskeiksi.

---

Kuvan tomaattilisäke oli helppotekoinen (Donna Hayn keittokirjasta). Tomaatit halkaistiin ja niistä poistettiin sisukset. Jokaiseen puolikkaaseen laitettiin basilikanlehti tai pari, sitten kuopat täytettiin mozzarellajuustolla. Päälle ripoteltiin mustapippuria. Tomaatit grillattiin uunissa grillivastusten alla.

1 kommentti: